Tämä vappu ei unohdu: puoliksi sulaneet spaghetit ja tosirakkauden testi

Suomalainen vappu on monen ulkomaalaisen näkökulmasta ainutlaatuinen näytelmä. Omaleimainen karnevaali, jonka on  alkuperäiseltä tarkoitukseltaan työläisten ja opiskelijoiden juhla mutta marinoituu alkoholissa niin, että siitä tulee tunnistamaton sekamelska valkolakkisia ihmisiä, puistoon oksentavia nuoria ja puskissa pissaavia hädänalaisia. 

Tätä näytelmää katseli vapunaattona yhdeksäntoista vuotta sitten myös italialainen mieheni viettäessään vaihto-oppilasvuottaan Helsingissä (ja sillä tiellä hän muuten vieläkin on, yhä täällä). Varaudu näkemään jotain mitä et takuulla koskaan ole nähnyt, suomalaisen vapun jo kokeneet opiskelijakaverit valmistivat häntä.

Aika monen vaihto-oppilaan valokuvakokoelmissa on kuva keskellä puistoa ja keskustan katuja pissaavasta nuorisosta (he todella tekevät noin siellä, tytötkin). Se on se mitä ihmetellään ehkä kaikkein eniten, julkisesti virtsaamista. Enkä ihmettele. Jotenkin en osaa yhtään kuvitella samanlaista näkyä Roomassa tai missään muussa eurooppalaisessa pääkaupungissa. 

Kuinka he voivat juoda sellaista määrää alkoholia joka tarvitaan, jotta menee niin sekaisin että pystyy tekemään jotain sellaista, laskemaan housut alas ja pissaamaan julkisesti? Tämäntyyppistä kysymystä muistan mieheni aiheeseen liittyen pohtivan. Tästä kysymyksestä olen häntä myöhemmin kiusoitellut. Kerron nimittäin nyt tarinan ensimmäisestä yhteisestä vapustamme, mieheni luvalla, eikä tarina ole herkkävatsaisimpia varten: 


Me nimittäin tunsimme jo toisemme silloin hänen vaihto-oppilasvappunaan, minä ja hän. Olimme tavanneet edellisenä syksynä ja viihtyneet toistemme seurassa siitä asti. En myöntänyt vielä olleeni rakastunut, mutta ihastunut kyllä olin. 

Vietimme vapunaaton tahoillamme, mutta vapunpäiväksi olimme sopineet menevämme jonnekin piknikille, jos en ihan väärin muista niin Seurasaareen, jossa usein kävimme siihen aikaan. Ihmisjoukoista emme kumpikaan niin perustaneet edes silloin, emme edes vappuna. 

Sovittuun aikaan saavuin piknikeväitteni kanssa opiskelija-asuntolan alaovelle. Soitin ovikelloa päästäkseni rappuun sisään, mutta mitään ei tapahtunut vaikka kuinka soitin. Mykkää. Hiljaista. Soitin puhelimella vain kuullakseni hälytysäänen tyyttäävän kerran toisensa jälkeen. 

Se oli todella kummallista, sillä yleensä mieheni oli todella täsmällinen kaikissa tapaamisissamme vaikka italialainen olikin. Viimein ovisummerin kaiutinyhteys rasahti auki ja kuului outoa läähätyksenomaista ääntä, kun joku ponnisteli puhuakseen. 

"Minulla on vähän huono olo. On ehkä parempi ettet tule sisään", tunnistin mieheni sanovan. 

"Oletko syönyt jotain huonoa?" kysyin ajatellen hänen suunnitelmaansa syödä kavereiden kanssa katuruokaa vapunaattona. 

"Ei, öh, mutta eräät espanjalaiset antoivat minulle jotain...otin sen ja tulin todella huonovointiseksi ja - "

Hänen lauseensa katkesi kesken ja summerista kuului epämääräistä rahinaa. 


"Antoivat jotain?" toistin ja mieleeni tulvi heti koko kavalkadi kaiken maailman huumeita, joita katukaupassa liikkui ja säikähdin saman tien."Täytyykö soittaa ambulanssi?"

"Ei ei, ei mitään sellaista!"

"Miksen sitten voisi tulla ylös. Syödään piknikeväät sisällä jos et jaksa lähteä ulos."

Piknikeväistä mainitseminen aiheutti kumman äänen kaiuttimesta, mutta hän kuitenkin avasi alaoven niin että pääsin sisään - mikä jälkikäteen ajatellen oli jotakin todella kummallista hänen puoleltaan. 

Hänen täytyi olla harkintakykynsä menettänyt sillä hetkellä, että päästi minut sisään. Hänen voipunut, kuumepotilaan kaltainen heikko hahmonsa avasi minulle oven, ja en muista tunsinko jo siinä vaiheessa sen kamalan hajun

Hänen huoneeseensa päästyäni totuus valkeni ja iski päin aisteja: koko sänky ja sängyn viereinen lattia oli täynnä - spaghettia. Puoliksi sulanutta, löyhkäävää spaghettia. 

"E-en vain päässyt ylös sängystä ehtiäkseni vessaan", mieheni soperteli kaiken sen sotkun ja hajun keskeltä. Joo, et näköjään päässyt, mutisin hänelle yhteen kiristettyjen hampaitteni välistä ja hetken ajan olin kääntyä kannoillani saman tien ulos asunnosta. 

Jostakin käsittämättömästä syystä en niin tehnyt, vaan jäin ja aloin tivata mieheltä siitä jostakin, jota espanjalaiset olivat hänelle antaneet. Jos se saa aikuisen miehen sellaiseen tilaan että tuollaista saa aikaan, kyseessä täytyy olla jokin todella tuju huume. 


Lopulta selvisi, että tämä kauhea huume ja myrkky oli - ei sen enempää eikä vähempää kuin venäläinen vodka, jota viereisen asunnon espanjalaiset olivat tarjoilleet naapureilleen vappuaaton iloksi. Alkoholia tavallisesti vain maltillisesti nauttiva mieheni meni siitä hetkessä aivan sekaisin - ja jäljet olivat siinä edessäni kaikessa karmeudessaan. 

Lähteäkö vai jäädä, pohdin yhä vain enkä todellakaan tiennyt, kumpaa tekisin. En tiennyt mikä tilanteessa arvelutti eniten: se että ihastukseni kohde oli juonut niin paljon alkoholia että oli tullut siitä sairaaksi, se että hän oli oksentanut ylt`ympäri huoneessaan vai se että hän oli kaiken sen jälkeen päästänyt minut sisään asuntoonsa katsomaan ja haistamaan kaikkea sitä. 

Lisäksi kaikesta päätellen puoliksi sulaneet spaghetit olivat olleet siinä jo jonkin aikaa, sillä niissä oli erotettavissa jo ensimmäisiä kuivumisen merkkejä. Eikö hän pureskele lainkaan ruokaansa, huomasin ajattelevani samalla kun kuvotus sisälläni alkoi käydä yhä pahemmaksi. 

Ja kuka tämän sotkun siivoaa?

Siinä vaiheessa kuin tilauksesta ulko-ovi takanamme kävi, ja sisään astui mieheni kämppäkaveri, englantilainen tietotekniikkaopiskelija Tom iloisenvärinen vappuhatto vinosti päässään keikkuen. 


"Hello guys and good vappu!" hän toivotti iloisesti ennen kuin tajusi, millaisessa tilanteessa olimme. "Oh shit, this is really bad", hän totesi, avasi huoneen ikkunan ja tarttui minua olkapäistäni ja ohjasi keittiön pöydän ääreen istumaan. 

Selitin hänelle että olin juuri saapunut ja että hänen armas kämppiksensä oli juonut naapurien venäläistä vodkaa ja tullut siitä hiukan huonovointiseksi. And you are still here, oh man you really love him. 

"Minä hoidan tämän", Tom lupasi ja niin hän todella teki. Hän haki kylpyhuoneesta ämpärin, rätin, talouspaperirullan ja pesuainepullon. "Vaikka rakastatkin häntä niin paljon kuin teet, sinun ei tarvitse sentään tätä tehdä", hän jatkoi painuessaan takaisin makuuhuoneen löyhkään. 

Mikä herrasmies hän olikaan. En tiedä vieläkään onko mieheni koskaan tajunnut kiittää häntä siitä hyvästä. Toivon että on.

Istuin siinä keittiössä jonkin aikaa ja ajattelin ankarasti. Oliko se todella merkki jostakin suuremmasta, että olin jäänyt? 


Oliko tämä jokin tosirakkauden testi joka laittoi minut kohtaamaan sen, että kaikilla meillä on yököttävimmätkin ruumiintoiminnot ja ehkä yhden yököttävimmistä niistä lopputulos haisee tässä edessäni? Miten monta kertaa olinkaan yrittänyt joskus menneisyydessä kuvitella toivottoman rakkauteni kohteen tekemään jotakin yököttävää, kuten oksentamaan tai paskantamaan, jotta en enää haaveilisi hänestä? 

Lopulta tein jotain kummallista. Menin takaisin makuuhuoneeseen, jossa urhea Tom oli jo saanut ison osan sotkusta siivottua. Mieheni makasi voipuneena sängyllä josta lakanat oli vedetty mytyksi lattialle. Sanaakaan sanomatta nostin mytyn lattialta ja kannoin sen kylpyhuoneeseen. Availin myttyjen laskoksia ja huuhtelin oksennuksen jäänteitä bide-suihkulla vessanpyttyyn, laitoin lakanat pesukoneeseen ja pistin pesuohjelman pyörimään. 

Vesinorot valuivat pyykkikoneen ikkunaluukkua vasten, lakanat alkoivat pyöriä, ja sen mukana viimeisetkin jäljet siitä mitä oli juuri tapahtunut pyyhkiytyä pois. 

Palasin makuuhuoneeseen. Mieheni oli hoipertanut pystyyn ja etsi kaapeista jotakin, ilmeisesti pyyhettään, sillä Tom oli juuri komentanut hänet suihkuun. Muistakin ottaa oikein kylmä suihku, Tom sanoi kun mieheni häipyi kylpyhuoneeseen. 

"Nyt hänelle on keitettävä oikein vahvat kahvit, eikä appelsiinimehukaan olisi pahitteeksi. Ja minusta tuntuu että myös me kaksi tarvitsemme nyt jotakin vitamiinipitoista", Tom sanoi ja näin että hänen oli vaikea enää pidätellä hymyään. 

"Täytyy sanoa, että olet kyllä erinomainen kämppis", annoin Tomille tunnustusta. Ja ihan totta se oli. Jos on totta ettei joka tyttöystävä olisi sellaisessa tilanteessa jäänyt paikalle katselemaan sotkua, niin ei olisi joka kämppäkaveri ryhtynyt sellaisessa tilanteessa sitä siivoamaan! 

Nyt huoneessa tuoksui pesuaine ja lattia kiilteli, mikään ei enää muistuttanut puoliksi sulaneista spagheteista. Tom pesi keittiön lavuaarissa kätensä, laittoi mieheni moka-pannulla espresson tulemaan ja kaatoi meille isot lasit appelsiinimehua. 

Sitten mieheni tulikin jo suihkusta sininen kylpytakki ympärillään ja näytti hivenen, aavistuksen parempivointiselta mutta edelleen hyvin kalpealta. Tom kaatoi mehulasin myös hänelle, espressopannu alkoi pulputtaa ja kahvin tuoksu täytti keittiön. 

Skoolasimme appelsiinimehuilla hyvää vappua, avasimme vappupiknikeväskassini ja otimme esiin munkit, siman ja couscous-salaatin, ja sitten me Tomin kanssa hyvällä halulla söimme kaiken. Mutta mieheni näykki pelkkiä perunalastuja, ja häneltä meni vielä seuraavakin päivä ennen kuin hänen olonsa oli kokonaan ennallaan.

Hauskaa vappua kaikille blogini lukijoille, säännöllisille ja satunnaisille! 

Buon primo maggio! 

Tänä vappuna voin taas käyttää lakkiani.
Melkein kahteenkymmeneen vuoteen en voinut. Lue
aiheesta vuodentakainen blogiteksti: 

Se löytyi sittenkin! Kotivapun iloisin ja päätä kiristävin seuraamus on tässä




Kommentit

  1. Olipa hieno tarina, paljon parempi kuin sellainen missä kaikki sujuu ja onni kukoistaa. Eihän ilman vastusta tiedä mihin on ryhtymässä, ilman kunnon yhdessä koettua ja selvittyä tilannetta että kuinka toinen käyttäytyy kun paska osuu tuulettimeen. Tai spaghetit lentää lattialle...suusta;D Yöks! Taputkset yhdessäolostanne ja onnea jatkoon!!
    Hieno postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hienoa että tykkäsit tästä "paskapostauksesta"!=D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Tilasin eutanasian itselleni

Hätähuuto

Lapsivapaa ravintolaillallinen Roomassa ja sen tylysti katkaissut puhelu: "Pelkään että ukki tappaa meidät."