Heikko usko ja voima lumen valkeuden - talvi, tulit sittenkin!



Eilen illalla se alkoi. Heikko, varovainen lumisade. Niin heikko ettei sitä kunnolla edes erottanut. Eikä siitä uskaltanut muutenkaan tehdä mitään johtopäätöksiä. Onhan noita viime surkeana talvena ja tänä kuluvana nähty, tyssähtäneitä talven yrityksiä. 

Lähes henkeä pidätellen seurasimme, kuinka illan aikana hiutaleiden tulo jatkui jatkumistaan. Heikkona, mutta jatkuvana. Yhtäkkiä maa oli jo hauraan valkoinen. Näytin lapsille säätiedotuksia, ne aiheuttivat suurta innostusta ja kiljuntaa. Talvi tulee!

Itse en uskaltanut vielä hihkua, minä elämän ja (sää)pettymysten kyynistämä ja kuluttama keski-ikäinen. Uskon vasta sitten kun näen ja koen, on jo pitkään ollut asenteeni säätiedotusten kanssa. Ennen kuin pihani on täynnä lunta, en usko että on tulossa kylmä säärintama lumisateineen. 

Jo illalla kaikki oli valkoista, 
lumi kimalteli katulampun valossa ja ilmassa
oli lupaus oikeasta talvesta. 

Myöhään valvotun tv-illan jälkeen (jännittävä ja hauska koko perheen onnenpelishow Italian kanavilta, ikisuosikkimme vuosien takaa eli Affari tuoi) kävimme vuoteeseen, kurkistimme vielä viime teoiksemme verhojen raosta ja kyllä, kevyt lumisade jatkui yhä, oi olisiko se sittenkin totta... Aamulla katsotaan miten on, hyvää yötä, buona notte.

Ja niin hiljaisuus laskeutui taloon. Heräsin yön aikana kaksi kertaa mutta en jaksanut nousta vuoteesta katsoakseni ulos. Ennen kuin nukahdin uudelleen, kuuntelin. Hiljaisuus. Oliko tämä sitä lumen pehmeää hiljaisuutta, sitä joka vallitsee vain silloin kun ulkona kaikki on peittyneenä lumeen? Hiljaisuus oli kyllä pehmeä ja kaunis, mutta olin niin tottunut viime aikojen mustaan ankeuteen, että uskoni lumen ja valon voimaan hukkui vieläkin epätoivoon ja epäilyyn.  

Mutta kun sitten aamulla esikoinen tuli innoissaan herättämään minua ja pikkuveljiään, jotka vielä nukuimme unikeon unta, kello on kohta jo kymmenen, herätkää, ulkona on ihan tosi paljon lunta, aukenivat epäilevät silmäni ja sain nähdä, että kyllä se on ihan totta. Minä epäilevä tuomas, näinkö heikko on uskoni vai onko se vain tosiaan niin pettymysten kuluttama, todellisuuden ruhjoma, surujen ja huolien selättämä.

Aamulla valkeus oli kaikkialla.


Kaikki ulkona on nyt peittynyt valkeuteen. Ruma rapainen maa, liejuksi muuttumaisillaan ollut ruohikko, likainen asfaltti, sammaleen ja homeen peittämä leikkimökin katto, mustina taivasta kohti törröttävät puiden oksat. Pihaleikkikalutkin ovat hautautuneet lumeen, vaikka varovaisessa optimistisuudessani sanoin illalla lapsille, että ne kannattaisi kerätä pois ennen kuin niitä ei sieltä enää kohta löydä. (Lue kuinka juuri edellisessä postauksessa kuvailin lumettomuuden rumuutta otsikolla Uudenvuoden raketit sumussa - vuosi 2020 päättyi tyylilleen uskollisesti)

On kuin kerralla olisi pyyhkiytynyt pois kaikki lumettomuuden rumuuden tuoma ankeus, kaikki ne pitkät mustat talvikuukaudet unohtuneet. Niin helposti sitä ihminen antaa anteeksi, unohtaa. 

Ja lumisade jatkuu yhä. Se on edelleen heikkoa mutta jo eilisestä illasta asti siinä on ollut päättäväisyyttä. Minulla ei ole aikomustakaan lopettaa, se tuntuu sanovan. Ja niin saamme nähdä, että vaikka heikkoa ja pienihiutaleista, niin jos pyry jatkuu pitkään niin siitä kertyy iso määrä. Ei pidä koskaan aliarvioida pienten hiutaleiden voimaa, eikä sitä mitä pienet voivat saada yhdessä aikaan, kun niitä on tarpeeksi monta. 



Niin sinä tulit sittenkin talvi. Niin pitkän ajan jälkeen tulit ja täytit kaiken valollasi. Katson lumista pihaa ja mietin missä toppahousuni ja lumihanskani ovat, minulla on jo kiire sillä lapset ovat jo aikaa sitten kirmanneet ulos enkä kunnolla edes tiedä missä mäessä he parhaillaan ovat laskemassa. Katson maisemaa joka on häikäisevän kaunis, ja mietin miten lumi voikaan muttaa kaiken niin perusteellisesti. On kuin jokin voitelisi värisevää, pimeydestä kärsivää sielua, hyväilisi sieltä mustan maan kipua pois, kuiskaisi korvaan tulevaisuuden toivon. Nostaisi huulille hymyn, joka syntyy tämän hetken ilosta, ei menneisyyden talvista ja muistoista.

Tätä on odotettu niin kauan. Miten paljon vähemmän olisikaan ollut rumuutta, murhetta, ankeutta ja pimeyttä, jos talvi olisi viime vuonna ja tänä vuonna tullut ajallaan. Miten paljon enemmän ulkoilua, raitista ilmaa ja päivänvaloa, valoa ylipäätään. Miten paljon vähemmän sisällä pimeydessä tuhrattua aikaa, nääntymistä valon puutteeseen, huolta huomisesta, kärsimystä jostakin turhasta ja haihattelua jostakin muusta, lumisemmasta, valoisammasta ja saavuttamattomasta. 

Vai olisiko? Niin, olisiko lumi voinut muuttaa kaiken, jos se olisi tullut aiemmin? Olisiko valkeudella voinut olla se voima? 



Seisoessani viimein lumisateen keskellä toppahousut jalassani ja lumihanskat kädessäni, kohotan katseeni valkoiselle taivaalle ja tunnen hiutaleiden kutitellen hyväilevän kasvojani. Kuulen kauempaa lasten iloiset äänet ja yritän muistella, miltä se lapsena tuntuu, talven ensimmäinen kunnon lumi. Yritän muistella sitä, miten epätoivoisesti olen lunta koko viime talven ja tämän alkutalven odottanut. Yritän muistaa, miten olin ajatellut reagoivani, jos lunta vihdoin tulisi. Yritän muistaa, mitä oikeastaan oikein olen odottanut kaiken tämän ajan, nämä menneet kuukaudet.

En saa siitä kiinni. En saa mistään niistä kiinni. Tunnen vain ihanan pakkasen ensi puraisun ihollani ja hiutaleet jotka kutittavat ja saavat hymyilemään, näen askelvanan jonka olen jättänyt jälkeeni lumeen ja ajattelen, että nyt se on rikottu, hangen koskemattomuus, ja nämä askeleet leimaavat sitä niin kauan kunnes se sulaa tai päälle sataa uutta lunta joka pyyhkii entiset virheet pois. 

Lumi, tulitko sittenkin liian myöhään? 




Kommentit

  1. Kyllä se Kenraali Talvi aina jossain muodossa tulee, joskus on ollut talvi pari päivää, nyt luvassa nannaa pidemmäksi. Tämä kylmä tulee nimittäin Siperiasta! Jäämeri hoitaa lapin alueen mutta keski- ja etelä-Suomi tarvitsee sen kylmänsä puhaltamaan idästä. Ja kun sieltä alkaa tuulla niin se tulee iki-roudan (toistaiseksi) maasta. Sen Nimi on Holotna, a cold freezin' hell!! Rumempi termi asialle on ryssän helevetti.
    Mukavaa talvipakkasta!! Jihuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ennemmin tai myöhemmin se kylmä tulee ja nyt vaan täällä Etelä-Suomessa saatiin odottaa harvinaisen kauan. Nyt nautitaan sen odotuksenkin edestä! =)

      Poista
    2. Innostuin tuon Holotna sana myötä vähän kehumaan talvea:)
      https://sushuokailee.blogspot.com/2021/01/let-there-be-holotna.html?showComment=1609854458084#c664741223382143963

      Poista
    3. Kävin lukemassa, hyvää hehkutusta ja täysin samaa mieltä olen. Tulkoon lumi ja pakkanen!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Pimeyden ja kriisin keskellä loistaa valo

Surusta, herkkyydestä ja vihollisen rakastamisesta

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde