Hammassärky, pahin särky? Keskusteluja kivun kanssa

Hampaidenhoitovälineitä.

Siinä se rivissä paikallaan jurrottaa, yläleuassa oikealla keskimmäisenä. Neljäntenä taka-, neljäntenä etuhampaista päin laskettuna. Vailla päävastuuta purennasta tai pilkkomisesta, ikuisena toisen varjossa eläjänä. Mitättömään rooliinsako lie kyllästynyt, mutta joka tapauksessa nyt sitä en enää voi olla huomaamatta. Oikeastaan koko huomioni on kiinnittynyt siihen. Sitä särkee. Ja kovaa.

Mistä oikein sinne hampaaseen olet ilmaantunut, kipu? Olen hoitanut hampaitani hyvin, olen lakannut lähes vuosi sitten syömästä makeaa, puhdistan hammasvälit, käyn tarkastuksissa, viimeksi vuosi sitten jolloin kariesta eikä muitakaan ongelmia todettu. (Lue makeanhimon häviämisestä mm. tekstistä Korona auttoi minut eroon makeanhimosta - mutta mitä se teki kropalleni ja mikä on saanut ihoni hehkumaan? )

Miksi olet sinne pesiytynyt, oi kipu? Tunnen sinut koko ajan. Ja milloin en tunne, ajattelen sitä että nyt en tunne. Ajatukseni ovat siis sinussa, tavalla tai toisella, lakkaamatta.  Näin on ollut jo muutamia viikkoja, mutta viimeiset kymmenen päivää ovat olleet omaa luokkaansa. 

Olen jopa joutunut ottamaan särkylääkkeitä, mitä en mielelläni tee ja vaikka tiedän ettet sinä niistä piittaa. Tulet milloin tulet, olipa lääkkeen vaikutus päällä tai ei. En vain halua ajatella sitä, kieltäydyn uskomasta että olet kipua johon lääkkeet eivät auta. Se on niin pelottava ajatus että jos sen päästäisi tajuntaan, iskisi epätoivo edessäsi: eikö sinulla ole loppua, ei rajaa? 

Kivun jolla on tarkoitus tai jossakin häämöttävä loppu, kestää kyllä. Synnytyskipu on hyödyllistä kipua ja sillä on myös selkeä loppu, ja se onkin parasta kipua mitä ihmisellä voi olla. Kun varpaan iskee pöydänjalkaan, kipu saattaa olla huumaava ja tiristää kyynelnestettä silmäkulmista, mutta se loppuu nopeasti. Päänsäryn, kaameimmankin kestää, kun tietää lääkkeen kohta alkavan vaikuttaa, kunhan vain malttaa olla pimeässä aivan liikkumatta. 

Mutta sinä! En tunne sinua, en tiedä milloin alat ja milloin päätyt. Saattaa olla että edessä on tuntikausia tuskaa, tai sitten yhtäkkiä häviätkin vaikka erehtyisin menemään saunaan (se on yleensä pahinta, mitä tämän kiukuttelevan hampaan kanssa voi tehdä) ja jään lähes haukkomaan henkeäni kun jännitystila laukeaa ja armahtava kivuttomuus leviää tietoisuuteen ja sormenpäihin saakka.

Cappuccinon juomisesta on tullut
hammassäryn myötä riskialtista puuhaa. 
Jos ei odottele juoman jäähtymistä tarpeeksi,
edessä voi olla tuntikausien jomotus. 
Parempi on nauttia kaikkia haaleana, 
ei liian kylmää, ei liian kuumaa.

Saunomisen lisäksi pahinta on kuuman teen tai liian kuuman cappuccinon juominen. Kuuma ruoka menee samaan kastiin. Toisekseen myös kaikki kylmä saattaa aiheuttaa viiltävän kivun, joka pahimman kipinöinnin jälkeen tasoittuu tympeäksi, joskaan ei yhtään siedettävämmäksi, sykkiväksi säryksi.

Viime viikolla kävin hammaslääkärissä, vihdoinkin. Olin varma että nyt sinut saataisiin kiinni, inha kipuni, löydettäisiin siihen syy ja hoidettaisiin pois. Olin lykännyt käyntiä vaikka kuinka kauan, niin kuin tyhmä ihminen niin usein tekee kaiken järjen vastaisesti. 

Minulle tökättiin lääkärituolissa käteen desinfioiva koronaliuos, jota piti purskutella suussa minuutin ajan. Kylmä neste iski kipeään hampaaseen kuin tikulla olisi tökätty, ja siitäkös sinä kipu innostuit. Tuntuu kuin ilman puudutusta poraisi, sanoin hammaslääkärille mutta näin hänen ilmeestään, että hän epäili minun liioittelevan. Tiedän kyllä mistä puhun, jatkoi vielä. Hampaani on aina porattu ilman puudutusta.

Kun hammalääkäri tutki hammasta välineillään ja puhalsi siihen ilmaa, olin varma että näin oikeasti kipinöitä. Ja kun hän röntgenkuvat otettuaan ja muutoin tarkastuksen tehtyään (kaikki kunnossa, ei näy mitään mikä selittäisi kipua) tasoitti hampaan pintaa poralla epäillessään roson hampaan pinnassa haittaavan purentaa ja aiheuttavan sitä kautta särkyjä, innostuit tavalla joka varmaan oli jo lähellä ensimmäisen juurihoitokerran tekemistä puudutteitta. 

Pakkasella suu auki hengittäminen
laukaisi hammassäryn. Nyt plussakeleillä ulkoilu
on onnistunut ilman automaattista säryn alkamista. 

Tilanne on akutisoitunut nopeasti, vaikka ongelman juuret ulottuvat kauas. Epämääräisistä vihlomisista olen kärsinyt jo kesästä saakka, siitä kun vielä toivuin rajusta koronaoireilusta. Hampaat oli juuri tarkastettu ja terveiksi todettu ja olin hoitanut niitä paremmin kuin koskaan ja kaiken lisäksi luopunut kaikesta makeansyönnistä, joten en kiinnittänyt vihlontaan juurikaan huomiota. Ei siellä reikiä ainakaan voisi olla! 

Syksyn mittaan vihlontaan tuli mukaan ajoittain myös kipua. Joskus loppusyksystä huomasin, että saunoessa alkoi aina jomottaa, ja muutenkin kuumasta tai kylmästä. Kipu meni kuitenkin aina nopeasti ohi, ja vaikka tiesin hammaslääkärireissun olevan aiheellinen, lykkäsin sitä. Noin parin kuukauden ajan kipu on ollut yhä jatkuvampaa ja pahenevaa. 

Hammaslääkäri arveli kivun johtuvan narskuttelusta. Mutta enhän minä narskuttele! Sitä tosin yleensä tehdäänkin ilman että itse asiaa huomaa, mutta silti selitys tuntui oudolta. Mikä ihme minut saisi yhtäkkiä narskuttelemaan hampaani tällaiseen kiputilaan? Stressikö? Sitä kyllä kieltämättä on kun sortuu kantamaan puolen maailman huolia harteillaan ja samalla huolehtii omien lasten kasvattamisesta edes jotenkuten tähän ihmisten maailmaan sopiviksi, sopeutuviksi ja sen julmuutta ja epätoivoista tilaa kestäviksi yksilöiksi. 

Mutta uneni on aina rauhallista ja syvää, nukun mielestäni hyvin enkä aamulla tunne leuan jäykkyyttä tai päänsärkyjä, jotka ovat pahalle narskuttelulle tyypillisiä. Hampaista ei myöskään löytynyt narskuttelusta usein seuraavia kulumia. 

Yksi säryn laukaisijoista on
ollut myös avannossa käyminen. 

Vaikka tuntui ettei hammaslääkäri täysin ymmärtänyt kun yritin kuvailla mihin kaikkeen sinä kipu kykenet, hän kuitenkin jätti hammaskiven puhdistamatta hampaan ympäriltä. Se voisi ehkä olla liikaa, hän sanoi enkä olisi voinut olla enemmän yhtä mieltä. 

Hammaskiveä ei muutenkaan ollut paljon, hampaasi ovat todella erityisen puhtaat, hammaslääkäri kehui ja sain lisäpontta päätökselleni olla syömättä makeaa. Tällaisia kehuja en ole koskaan vielä hammaslääkärissä kuullut, minä entinen ongelmahampainen, juurihoitoja läpikäynyt sen sukupolven kasvatti, jolle vauvana juotettiin tuttipullosta sokerimehua yöt läpeensä eikä aamuhammaspesusta puhunut kukaan. 

Huolimatta siitä ettei hammaskivenpoisto-operaatiota tehty, kipeä hammas on äitynyt todella pahaksi sitten lääkärireissun. Se näyttää täysin hermostuneen siitä, että siihen kajottiin, naputeltiin ja porattiin. 

Tunnen hampaan juurineen koko ajan. Tunnen että se on arka ja särkevä. Eihän hampaitaan yleensä tunne eikä ajattele, ei etenkään jotain tiettyä niistä yksinään. Mutta tätä yhtä ajattelen nyt koko ajan. Sitä aristaa vaikka siihen ei koske, ja jos erehtyy vaikka kielenkärjellä hipaisemaankin, katuu heti niin tehneensä. 

Pahinta on kynnellä naputtelu. Se tuntuu niin kipakalta ja silti samaan aikaan tuntuu, että juuri se hetki kun naputtaa antaa pienen helpotuksen. Sama ilmiö tapahtuu, jos ajattelen kivun ohi ja puristan hampaani oikein kovaa yhteen. Se hetki kun eniten puristaa, on yhtäkkiä täysin kivuton ja siksi jopa nautinnollinen. Outo, ristiriitainen tunne, joka kostautuu kyllä nopeasti sillä naputtelun tai puristamisen jälkeen  sen saa tuntea nahoissaan kauan - ja kipeästi!

Toisinaan kipu lakkaa minuuteissa, toisinaan se jää päälle jomottamaan. Koskaan ei voi tietää miten käy, ja se on yksi pahimmista ominaisuuksistasi, kipu. Kun ei tiedä kestoa, ei loppua. 

Viime yönä nukuin levottomasti ja huomasin unissanikin varovani leukaperien laittamista yhteen. Aamulla huomasin syyn. Kun aloin syödä aamiaista, huomasin etten pystynyt lainkaan syömään sillä puolella jolla kipeä hammas on. Jo hampaiden hellävarainen yhteenlaitto sattuu. 

Yö olikin armonaikaa, yllättäen kivuton hetki ja onhan siihen syynsäkin. Yöllä ei tunnu kylmä, ei kuuma, eikä tarvitse syödä mitään. Se on lepohetki sinusta, kipu, mutta en silti sinua unohtanut. Vaan jos mahdollista, ajattelin sinua jopa enemmän kuin silloin kun isket päälle. Vain kivuttomana voi ajatella kipua selväjärkisesti. Hermoon iskevä kipu vie kyvyn keskittyä mihinkään muuhun kuin kivun sietoon. 

Ja hetkittäin, oudosti, sitä huomaa melkein ajattelevansa, kuinka monenlaista kipua sitä onkaan. Mikä niistä lie pahin? Tietenkin se jonka kourissa parhaillaan kärvistelee. Hammassäryn keskellä vaan on suuri kiusaus sanoa, että tämä, juuri tämä on se pahin. Se vie mennessään kaikki muut kivut, saa ne kutistumaan ja tuntumaan mitättömiltä. 

Mutta niinhän se on aina. Kun hammasta tai mitä tahansa muuta fyysistä paikkaa oikein pahasti särkee, naarmut sielun äänilevyssä unohtuvat ja kaikesta tulee sileää. Olemme vain me kaksi, kipu ja minä. Ja minuutit jotka kuluvat, ja jokainen niistä kantaa toivoa että olisi viimeinen kivun minuutti, tämän turhan ja tarkoituksettoman kivun jonka päättymishetkeä ei voi tietää. 

Vai onko pahinta sittenkin se, kun kipuun alkaa tottua ja turtua? Kun tietää ettei siitä eroonkaan pääse, joten parasta on vain alkaa sopeutua ja löytää keinoja elää sen kanssa. Ihminen sopeutuu mitä ihmeellisimpiin asioihin, kovimpiin kipuihinkin. Ja se on yksi hänen hämmästyttävimmistä mutta myös pelottavimmista ominaisuuksistaan. 

Tule uudelleen käymään ellei tilanne parane tai jos se pahenee, sanoi hammaslääkäri keskiviikkona kun kömmin ylös tutkimustuolista. Niine hyvinemme lähdin kotia kohti kanssasi kipu, ja niin me olemme jatkaneet entistä tiiviimmäksi käynyttä yhteiseloamme siitä lähtien. En tiedä kuinka kauan vielä sinua siinä katselen. Kipukynnykseni on korkea mutta silläkin on rajansa. Turhaa kipua en ole koskaan sietänyt hyvin sillä en ymmärrä sen tarkoitusta ja millä en näe tarkoitusta, sitä olen huono sietämään. 

Eikä mikään takaa että pääsisin sinusta eroon uudellakaan hammaslääkärikäynnillä. Tämän tarinan loppu on vielä vankasti hämärän peitossa. 

Minä ja kipu.