Helsinki +5, Rooma -1. Minulle lumiset talvet ovat oikeaa lapsuutta - mitä lapseni tulevat muistamaan lapsuutensa talvista?

Tammikuun puoliväli Töölönlahdella: lumeton, jäätön maisema, lintujen talviparatiisi.
Kattoon ropisee kaatamalla vettä. Sade alkoi eilen illalla, sitä oli edeltänyt harmaa, pilvinen, kylmänkostea päivä. Plus viisi astetta, vaikka ei ihan siltä tuntunut, kun raaka tuuli puhalsi selkään.

Aamucappuccinoni höyryää pöydällä, vaahto sen päällä on valkoista ja pehmeää kuin lumi. Lumi! Kuinka sinua odotetaankaan, kiihkeämmin kuin koskaan nyt kun se tuntuu lähes utopialta. Nyt aamullakin mittari näyttää +5. Ulkona pimeys on läpitunkematonta, vaikka kello on kohta yhdeksän. On tammikuun viidestoista, sydäntalvi. Hanget, korkeat nietokset ovat pelkkää menneen joulun laulujen nostalgiasanastoa.

Eilen uutisoitiin, että tällä viikolla Helsingissä tulee olemaan hetkittäin lämpimämpää kuin Roomassa tai Madridissa. Palasimme viime viikolla Roomasta, ja siellä yöllä oltiin monta kertaa pakkasella ja aamiaiselle kahvilaan lähtiessä hengitys höyrysi kirpeässä aamuilmassa. Lähtöaamunamme junan ikkunasta ihailimme kuuran valkaisemia peltoja ja jääriitteen peittämiä ojanpohjia, jotka aamuaurinko laittoi säkenöimään. Jäätä, pakkasta, huuruavaa hengitystä, talven ihmeitä, Roomaan astiko meidän piti matkustaa niitä näkemään.

Olen tarkkaillut lapsiani tänä kaikista surkeista lumitalvista surkeimpana. Olen odottanut, milloin he alkavat kysellä lumen perään, milloin ihmettelevät kun ei vieläkään päästä luistelemaan. Ei ole kuulunut. He elävät elämäänsä aivan kuten tähänkin asti, ottavat lumettomuuden normaalina asiantilana vastaan.

Normaalia se heille onkin, tajusin istuessani lentokoneessa ja selatessani Finnairin asiakaslehteä. Valokuvia lumisesta Suomesta, revontulista, kimaltelvista hangista, jääigluista. Tämä on se turismin luoma mielikuva suomalaisesta talvesta, joka vetäytyy koko ajan pohjoisemmaksi ja alkaa olla suurelle osalle suomalaisista - pelkkää turismikatalogien mielikuvaa.

Lapsilleni sen sijaan lumettomat talvet ovat normaali asia. He ovat tottuneet siihen, heidän eliaikanaan lunta on ollut koko ajan vähemmän. On toteutunut se ilmastontutkijoiden skenaario, jonka mukaan lumiset talvet eivät kokonaan katoa, mutta tulevat harvinaisemmiksi. Mustan asfaltin ja talvisateiden aika pitenee, pakkasjaksot lyhenevät, satunnaisesti ja hitaan tihenevästi tulee myös kokonaan lumettomia talvia.

Ei siis ole vain nostalgiaa, jos minun sukupolveni edustajasta tuntuu, että lapsuuden talvina oli aina lunta ja pakkasta, eikä muuta tehtykään kuin luisteltiin ja hiihdettiin. Niin todella oli! Aivan kuten turisteille tarjotaan itsepintaisesti kuvaa lumisesta suomalaisesta talvesta, omat lapsuusmuistoni tarjoavat minulle sitkeästi mielikuvaa talvesta, johon kuuluu lumi ja jää. 

Kun ulkoilemme lasten kanssa, se olen useimmiten minä joka voivottelen lumen puutetta ja huokailen pulkkamäkipaikkoja ohittaessa, että voi kun pääsisi pulkkamäkeen. Lapset katsovat minua joskus jopa vähän kummastuneena, mitä se äiti oikein aina siitä lumesta höpisee, meillähän on ihan kivaa näinkin ja voimme aina mennä luistelemaan tekojäälle.

Ja hei, löysimmehän me oikeaa jäätäkin, toissapäivänä Töölönlahdella! Ohut ja kapea jääriite rannan tuntumassa, ja mikä ilo siitä syntyikään. Jää ritisi kengän alla, siihen oli kiva heitellä kivejä ja keppejä. Ja sitten ne kaikki linnut, ankat, joutsenet, sorsat ja lokit. Niillä on helpot ajat, kun vedet ovat auki ja ruokaa riittää sulassa maassa.





Yhdeksänvuotias esikoinen osaa parhaiten eläytyä lumenkaihooni, hänelläkin on muistoja lumesta. Olemme keskustelleet hänen kanssaan ilmastonmuutoksesta, olen terottanut hänelle että ilmasto on muuttunut vuosimiljoonien saatossa aina, se on osa luonnollista ilmastonvaihtelujen sykliä. Siinä ilmastossa jossa dinosaurukset elivät,  oli jopa niin kuumaa että ihmisen olisi ollut vaikea selviytyä; esimerkiksi napajäätiköitä ei ollut ollenkaan.

Myöhäispaleoliittisella kaudella noin 36 000 - 12 000 elettiin jääkautta, ja ilmasto vaihteli rajusti, joskus jopa niin, että ihmisten määrä väheni Euroopassa katoamisen partaalle. Kylmyys tappoi, mutta myös äkillinen ilmaston lämpeneminen. Tutkimukset osoittavat, että 15 000 sitten ihminen mahdollisesti jopa hävisi kokonaan Euroopasta, kun ilmasto lämpeni, jäätiköt sulivat ja merenpinta nousi 16 metriä 500 vuodessa.

Marras - ei kun tammikuun maisemaa Töölönlahdelta.

Nyt elämme jääkausien välistä  eli interglasiaalista aikaa. Jääkausien sykli on hidasta: interglasiaalinen kausi kestää tyypillisesti joitakin kymmeniä tuhansia vuosia, jääkaudet paljon pitempään. Seuraava jääkausi on parhaimmillaankin ainakin kymmenen tuhannen vuoden päässä. Nyt ilmasto kuitenkin lämpenee nopeasti, mutta sekään ei siis ole tavatonta, että jääkausisyklien sisällä on nopeampaa ja lyhytaikaisempaa vaihtelua. Kylmiä ja lämpimiä jaksoja on tullut ja mennyt muun muuassa rajujen tulivuorenpurkausten, ilmastojärjestelmän eri osien vuorovaikutuksen (ilmakehät, vuoret, valtameret) ja auringon säteilyn muutosten seurauksena.

Mutta se mikä tästä ilmastonmuutoksesta tekee erilaisen, on se että ensimmäistä kertaa maapallon historiassa ihminen on mahdollisesti hyvinkin paljon vaikuttanut sen syntyyn. Emme itsekään sitä kunnolla tiedä emmekä sitä, miten suuri vaikutuksemme on, mutta näillä tiedoilla joka meillä on, meidän pitää ainakin yrittää korjata aiheuttamiamme vahinkoja.

Muuten voi olla, että tällaiset ankeat lumettomat talvet tulevat olemaan oikeasti se uusi normaali. Minä muistan lapsuudestani lumen ja luistelun, mutta mitä lapseni tulevat muistamaan? Kun tulee jälleen uusi lumeton joulu ja kuuntelemme lauluja paukkuvista pakkasista ja lumihiutaleiden leijailuista, mitä ajatuksia se lapsissani herättää? Ei ainakaan kaihoa niihin todellisiin menneisiin lumijouluihin, vaan todennäköisemmin mielikuvia kirjoista ja lehdistä ja postikorteista, joissa näytetään joulunvalkoisia kuvia, elokuvista joissa jouluaattona sataa aina lunta. Lumi tulee siis liittymään heidänkin mielessään jouluun, mutta ei välttämättä omien kokemusten, vaan populaarikulttuurin ja yleisten mielikuvien luomien assosiaatioiden kautta. 

Tai sitten heille joulu ei tulekaan yhdistymään lumeen, he eivät muista sellaista ylellisyyttä kuin narskuva lumi kengän alla, joka paikkaan laskeutuneen lumen hiljaisuus, auringon kimallus keväthangella, lumipallojen pyörittäminen, luonnon käsittämätön kauneus kun se on jään ja lumen vallassa. Sellaista nähdään ja tehdään turistikuvastoissa, satunnaisesti lumilomilla ja jossakin kaukana Lapissa, ei oikeassa elämässä.


Tämän enempää jäätä ei Töölönlahdelta löydy.


Nyt kun olen kirjoittanut tätä tekstiä parisenkymmentä minuuttia, sataa yhä vettä. Tasainen, tuulessa puuskittainen, itsepintainen sade, joka pitää yllä märkyyttä ja ankeutta, toivottomuuttakin. Ei se tuosta lumeksi muutu, ei tänäänkään. Ja kohta alkavat jo kevään ensiaavistukset olla käsillä.

Olen juonut cappuccinoni loppuun, tyhjä kuppi nököttää pöydällä vasten ikkunasta avautuvaa harmaansumuista maisemaa. Taivas on valjennut vain vähän, pilviverho on niin paksua ettei noussut aurinko millään meinaa päästä valaisemaan. Puuskittainen tuuli pyörii pihan paljaissa syreenipensaissa, jouluvalot heiluvat holtittomasti pihlajassa.

Eilinen myrskytuuli jopa vähän pelotti. Ilmaston lämpeneminen kun ei tarkoita pelkästään lumettomuutta, vaan myös ja ennen kaikkea muita, pelottavampia sääilmiöitä. Rooman anoppilassa ihmettelin parvekkeen särkynyttä oliivipuun ruukkua. Sen päälle oli kaatunut kaappi eräänä oikein myrskyisenä päivänä, vieressä tupakoiva appeni kertoi. Oli pitänyt hakea alakerran kahvilasta kaksi apulaista nostamaan se pystyyn. Jykevä, korkea kaappi, joka on täynnä isoja siivousainepulloja, multasäkkejä ja muuta painavaa. Tuuli oli tempaissut sen noin vain kumoon. Se oli ollut paikoillaan siinä 30 vuotta, eikä koskaan ollut ollut lähelläkään, että se olisi tuulessa edes liikahtanut.

Jos siis toisinaan haaveilenkin Italian aurinkoon muuttamisesta päästäkseni pakoon pimeitä ja jatkuvasti lumettomampia suomalaisia talvia, niin ei Italiassakaan ilmastoasiat sen paremmin ole, päinvastoin. Italian leveyksillä ilmastonmuutokset äärivaikutukset tuntuvat ensimmäisinä alueina maailmassa, luin jostakin jo vuosia sitten. Kaappeja heitteleviä myrskyjä, rankkasateita, tulvia, lumikaaosta siellä missä lunta ei pitäisi sataa, tappavia ennätyshelteitä kesällä.

Mitä silloin on lumettomuus ja +5 astetta tammikuussa, ei mitään, pelkkää pientä epämukavuutta ja korkeintaan mielenterveyttä vähän koettelevaa ankeutta. Koitamme kestää, kestämmekin, kun pakko on.

Aamuaurinko paistoi Roomassa kirkkaana kun matkasimme junalla
kohti lentokenttää, mutta pellot olivat kuuran peitossa.


PAROLA DEL GIORNO: l`inverno senza neve = talvi ilman lunta

Kommentit

  1. Onneksi lämpimästä säästä on ainakin iloa linnuille, vaikka se on aika erikoista että linnuista kaikki ei olekkaan lähteneet muuttomatkalle etelään kuten yleensä. Itsekin muistan kun kouluun mennessä näkyi aina suuri jääkenttä, jossa lapset luistelivat. Mutta siitä en pitänyt kun luistinkoppi oli jääkylmä, siellä oli vaikea lämmitellä pakkasella ilman lämmitystä se oli sellainen parakki. Nyt jos haluaa lumisen talven sellaista pitäisi mennä hakemaan kauempaa vaikka junamatkan muodossa, mutta moniko viitsii kun majoitukset on usein niin kalliita Suomessakin. Viime kesänä pistin merkille useita ilmastonmuutoksen merkkejä myös Saksassa, niistä yksi oli se että pikkulintuja ei näkynyt eikä kuulunut kun sen sijaan lokkeja oli joka puolella. Katselin yksi päivä webkameraa etelä-Italian saarilta ja siellä kukkii jo kukat nurmikolla, ilmeisesti maalis/huhtikuun sää on jo alkanut nyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Minä ajattelin ihan samaa tuolla Töölönlahden rannalla, että ainakin linnuilla olot on hyvät nyt on kun lämmintä. Samaa ajattelen kun ynnään yhteen kotimme lämmityskuluja, ne pysyvät pienempinä... Jotain hyvää sentään, vaikka totta puhuen kylmät talvet saisivat tulla takaisin! Vaan eivät taida tulla, lämpeneminen näkyy koko Euroopassa kuten Saksassakin olit huomannut. Mä bongasin Roomassa muutaman voikukan, siis kukassa, mutta ne taitaa olla sellaisia sitkeitä rikkaruohoja et kukkii satunnaisesti ympäri vuoden...

      Poista
  2. minulta on kokemus yhdestä Sisilianmatkasta talvella ensin oli kesämainen rantakeli, sitten seuraavina päivinä sellainen kaappien heitto -myrsky ihan kuin hurrikaani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sään yllättävät vaihtelut ilmeisesti myös kuuluu ilmastonmuutokseen. Tästä tuli mieleen, että nyt joulun alla, juuri edellisellä viikolla kun menimme Roomaan, siellä oli ollut lähes 20 asteen kelit! Se on jo paljon Roomassakin tähän vuodenaikaan, ja sitten kun me tulimme niin olikin paljon viileämpää, jopa 7-8 asteen päivälämpötiloja, maksimissaan 13-14. Aurinko toki lämmitti eri lailla kuin Suomessa.

      Poista
  3. Joo, lunta täälläkin kaivataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta todellakin saisi tulla. Alkaa kohta jo tuntua, että enää ei ehdi, kun pitkänajan ennusteetkin näyttää aina vaan näitä pluskelejä... Tänään lauloi mustarastas metsän rajassa. Arvaa tuliko kevään tuntu!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Mistä tulit, punarinta, mitä viestiä tuot, kenen sielua kannat?

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Polttavia hetkiä Välimeren rannalla - mitä tehdä, kun meduusa pistää?