Lisääntyvän valon ja vähenevän linnunlaulun aika


Kevään valo on kaikkialla, se hyväilee talven pimeyden aiheuttamat haavat umpeen. Onneksi tuli kevät - ja linnunlaulu! Sitä tarvitaan nyt, tällaisen talven jälkeen jonka on viettänyt turvavälin päässä muista, ihan vain kotona

Iho on kalvennut ja kylmä koetellut. Kasvojen iho siinä kohtaa minkä maski ruokakaupassa, kirjastossa ja muussa yleisessä sisätilassa välttämättömällä asialla käyntien aikana peittää, on tavallistakin kalpeampi ja  oudon epätasainen, hautuneen turpea. 

Mutta kun kevät ja sen valo on taas täällä, saa anteeksi taas kaiken, talven virheet ja kaikki sisällä pimeässä vietetyt tunnit ja päivät. Vain päivä tai pari auringonvalon lämpöä, eikä niistä mitään enää muista! 

Linnunlaulu alkoi jo viikkoja sitten. Ensin talitintit ja varpuset, sitten viimein varovasti myös ensimmäiset mustarastaat aloittivat ääntelynsä. Erityisesti mustarastasta odotin tänä vuonna pitkään, tuntui ettei se millään alkanut laulaa ja kun viimein alkoi, niin pienesti ja jotenkin voimattomasti, yksittäinen lintu jossakin kaukana. Yleensä niiden ääni on alkanut kuulua jo helmikuun lopussa, yhdessä talintittien kanssa. Nyt ne ovat edelleen oudon hiljaa. 

Onko mustarastaita vähemmän kuin ennen? Pihapuuhun on kyllä palannut tutulle paikalleen yksilö, joka laulaa lurittelee oksalla erityisesti iltaisin ja juuri niin täysin rinnoin ja riemukkaasti kuin aina ennenkin. 

Mutta muualla en mustarastaan laulua kovin paljon kuule. Samoin räkättirastaita on oudon vähän, en tiedä mihin ne ovat menneet vai ovatko vielä tuloillaan. Osa räkättirastaistahan talvehtii etenkin hyvinä marjavuosina myös Suomessa, mutta voi olla että viime talven pakkaset säikäyttivät kaikki lajin yksilöt niiden tavallisille talvehtimisseuduille Länsi- ja Etelä-Eurooppaan.

Eivätkö ne ole löytäneet sieltä tietä takaisin, vai eivätkö ne ole selviytyneet? Takapihalla niitä ei ole näkynyt vielä kuin pari yksittäistä madonnokkijaa. Eilen näimme taivaalla peräti kaksi räkättirastasta yhtä aikaa, kun ne säksättäen ajoivat takaa kanahaukkaa. Palaako pihavaahteramme rastas pesälleen, sitä odottelemme jännityksellä lasten kanssa. 

Räkättirastas lähipuistossa tämän
päivän aamu-ulkoilulla kuopuksen kanssa.
Näimme puistossa yllättäen ainakin
viisi tai kuusi räkättirastasta!

Valon määrä ei maailmasta vähene sillä maapallo jatkaa vääjäämättä omalla radallaan, tapahtui sen pinnalla mitä hyvänsä. Mutta lintujen määrä vähenee kaiken aikaa. Siihen on monta syytä.

Muuttomatkasta on tullut monille linnuille kuolemanloukku. Esimerkiksi Välimeren molemmin puolin sijaitsevilla alueilla metsästetään arvioilta noin 25 miljoonaa lintua joka vuosi. Lisäksi Afrikassa ja Aasiassa ihminen kuivaa muuttolinnuille tärkeitä kosteikkoja, raivaa metsiä ja myrkyttää hyönteisiä. 

Suomen rajojen sisällä ei täälläkään ole kehumista, vaikka toki soidemme kuivatuksen ja  olemme onneksi pääosin jo lopettaneet, vihdoin! Iso osa suomalaista metsää on kuitenkin jo muutettu lintujen kannalta elinkelvottomaksi paikaksi, talousmetsäksi, josta puuttuvat lahopuut ja puu- ja aluskasvillisuuslajiston runsaus. 

Maatalouden muutosten myötä monet suomalaiset lintujen elinympäristöt, kuten rantaniityt vesistöjen äärellä, ovat muuttuneet erittäin uhanalaisiksi luontoympäristöiksi. Kun karjaa ei enää laidunna rantaniityillä ja maalaismaisemassa entiseen tapaan, ei rantaniittyjä tai lantakärpäsiäkään enää ole entiseen tapaan. 

Yksi merkittävä syy lisää lintukuolemiin on hyönteisten määrän romahtaminen maailmanlaajuisesti, mikä tietysti linkittyy edellä mainittuihin ihmisen toimiin kaikkialla maailmassa. 

Osa lintujen vähenemisen syistä on tutkijoillakin vielä hämärän peitossa. Lajeja vain katoaa ja kannat pienenevät, ja tämä koskee myös yleisiä, laajalle levinneitä ja runsaslukuisia lajeja kuten peltosirkkua. 

Tutuista lintulajeista uhanalaisia tai erittäin uhanalaisia ovat Suomessa ovat jo muun muuassa räystäspääsky, hömötiainen, naurulokki, taivaanvuohi ja punatulkku. Tällä vuosituhannella uhanalaisten lintulajien määrä Suomessa on kaksinkertaistunut. J

Naurulokki on uhanalaiseksi luokiteltu lintulaji.


Yhdeksi syyksi katoamiseen on esitetty nikotiinijohdannaisia neonikotinoideja, joita käytetään maa- ja metsätaloudessa tuholaismyrkkynä ja niillä käsitellään muun muuassa puiden siemeniä ja taimia. 

Neonikotinoidit ovat maailmanlaajuisten mehiläiskuolemien takana, ja tutkimuksissa on nähty tämän myrkyn vaikuttavan myös ainakin varpusiin ja pääskysiin - molempien lajien vähentymisen huomaa tavallinen tallaaja täällä Suomessakin. 

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät linnuissa vielä lähinnä muuttoaikataulujen muuttumisena, mutta lähivuosikymmeninä on odotettavissa lisää huonoja uutisia lintujen kannalta: lisääntyvää kuivuutta ja kuumuutta talvehtimisalueilla, rantojen rehevöitymistä, tundran ja lumen vähentymistä pohjoisilla lajeilla. Monet lajit joutuvat siirtymään kohti pohjoista, ja ensimmäisiä siirtyjiä tulevat olemaan mm. järripeippo, peippo, hippiäinen ja vihervarpunen.  

Kaikki lajit eivät ole vähentyneet. On myös ilmastonmuutoksesta hyötyjiä, kuten talitiainen, kyhmyjoutsen ja sinisorsa. Toisia ovat auttaneet suojelutoimenpiteet. Esimerkiksi valkoposkihanhi kuuluu runsastuviin lajeihin, mikä näyttää olevan joillekin ihmisille täällä Suomessa todella negatiivinen asia. Maailmanlaajuisen lintukadon huomioon ottaen ihmisen tulisi kuitenkin olla pelkästään iloinen jokaisesta runsastuvasta lajista. 

Ja ihan noin planeettamme tulevaisuuden kannalta olisi muutenkin hyvä, että ihminen oppisi pois viheliäisestä tavastaan pitää joka ikistä lajia tai luonnon asiantilaa, joka vähääkään hidastaa tai häiritsee ihmisen puuhia tai bisneksiä, haittana joka pitää hoitaa pois. 

Mutta nyt on linnunlaulun aika! Se jakso vuodesta, jolloin ilmassa on sirkutusta, kujerrusta, viserrystä, luritusta, säksätystä, tirskuntaa. Metsässä kävely on upea kokemus, ja puista raikuva linnunlaulu saattelee ihmisen hetkessä rauhoittavaan, verenpainetta ja sydämensykettä laskevaan tilaan. Niityillä ja joen äärellä raakkuvat lokit, harvinaistunut naurulokki muiden seassa, ja niiden ääni jos mikä tuo kevättä rintaan. 

Punarinta piha-aidan päällä.


Viime viikkoina olemmekin ahkerasti lasten kanssa bongailleet lintuja. Siitä on tullut jokakeväinen ajanviete, ja yksi toisensa jälkeen lapseni ovat oppineet tunnistamaan peipon, talitiaisen, sinitiaisen, varpusen, variksen ja harakan, sepelkyyhkyn, yleisimmät rastaat, punarinnan, sirittäjän, lokkilajit, kurjen, joutsenet ja valkoposkihanhen. 

En ole kovin hyvä opettaja sillä tunnen itsekin vain pienen osa linnuista, mutta yhdessä opettelemme lisää. Tärkeintä on että lapset oppivat havannoimaan lintuja ja kiinnittämään niihin huomiota. Kuuntelemaan kuinka peippo laulaa, katsomaan kuinka mustarastaat löytävät maasta matoja. 

Sellaisia pieniä, jokapäiväisiä havaintoja, tärkeämpiä kuin moni muu tyhjänpäiväinen oppi tässä elämässä esimerkiksi tietokonepelien maailmasta (johon lapsenikin ihan varmasti jossakin vaiheessa joutuvat ja ovat vähän jo joutuneetkin, kun ikää karttuu ja vanhempien vaikutus heidän elämässään vähenee). 

Lapset eivät lintujen vähetymistä huomaa sillä heillä ei ole vertailupohjaa, vaan he iloitsevat jokaisesta näkemästään pikkulinnusta, pihavaahterassa kuurnuttavasta sepelkyyhkystä ja kotitalon yli lentävästä kyhmyjoutsenesta tai sepelkyyhkyparvesta.  


Toivon että he aikuisina muistavat tämän kaiken tai edes jotakin tästä, siitä miten äidin kanssa bongattiin lintuja ja mietittiin, että äidin lapsuudessa varpusia oli paljon enemmän ja eräänä keväänä huomattiin, että räkättirastaita ja mustarastaita oli vähemmän kuin ennen. 

Ja että he osaavat verrata muistojaan siihen tilanteeseen, jossa maailma on kahdenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua. Kuinka hiljaisia metsät, rantaniityt ja pellot silloin ovat? 

Laulavatko mustarastaat vielä keväisin? Onko Helsingin korkeudella peippoja? 

Mitä ihmiset ovat tehneet valkoposkihanhi"ongelmalleen"? Odotetaanko pääskysiä etelästä kesän merkkeinä vai muistellaanko niitä menneisyyden lajina? 

Onko taivas vaiennut?


Lähteenä tekstissä käytetty

Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100. Tutkimusretki tulevaisuuteen (Bazar kustannus 2021), lue esittelyni kirjasta täältä

ja seuraavien linkkien takaa löytyviä artikkeleita:

www.suomenluonto.fi

www.yle.fi


Kommentit

  1. Yksi syy on isojen kaupunkien kohoaminen muuttoreitin varelle, hämärä mielikuva jostain uutisesta että New Yorkissa öisten valojen ja korkeiden rakennusten takia kuolee joku älytön miljoona-luku, lintua per vuosi. Ihminen, luomakunna kruunu ja niin edelleen...Mitä me ei saada tuhottua, ei ole vielä keksittykään, valitettavasti. Luovuus on niin kaksikymmentäviisi-teräinen miekka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, varmasti nuo valot häiritsevät ja ovat yksi syy pitkässä listassa lintujen vähenemiseen. Ihminen tosiaan sössii ihan kaiken, minkä sössiä voi ja enemmänkin vielä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Lapsiperheen kymmenen kolhun kaupunkiloma Firenzessä ja Spoletossa

Green pass voimaan Italiassa 6.elokuuta lähtien: covid ei lakkaa koettelemasta italialaisia