Nutellaa aamupalalla, pastaa myöhäisellä illallisella: Italia minikoossa kotonamme

Tänään heräsimme aikaisin, kesken syvän unen, koska oli pakko: koulut ovat alkaneet ja arki ja kaikki sen mukanaan tuomat rajoitteet ja velvollisuudet.

Mikä onni kuitenkin herätä valoisaan ja lämpimään, vaikka kello on vasta seitsemän aamulla, avata ulko-ovet ja ikkunat ja tarjeta t-paidassa silti. Tänä aamuna ilma tuoksui lämmön lisäksi kosteudelta; yöllä sade rummutti kattoa ja piti minua hereillä niin, että sain kerrankin ja pitkästä aikaa ajatella kaikkia ajatuksiani huolella ja ajan kanssa. 

Aamiaiseksi lapset söivät tuorepuristettua appelsiinimehua, voisarvet ja niiden välissä Nutellaa. Kesälomasta ja Italian-matkasta on vielä liian vähän aikaa jotta raaskisin tämän appelsiinimehua lukuunottamatta  ääriepäterveellisen aamupalan ilon heiltä kieltää. Italiassa syömme voisarvia aamiaisella kahvilassa lähes joka aamu, se on lomalaisten etuoikeus ja luksusta, jollaisesta Suomessa ei voisi kuvitellakaan eikä pelkästään terveellisyyden näkökulmasta vaan myös ja ennen kaikkea hintojen.

Nutellaa ja italialaisia radiohittejä aamiaisella.

Keskellä pöytää soi kaiuttimesta Radio Italia, kanava jota Italiassa ollessamme autossa aina kuuntelemme ja jonka musiikkitarjonnasta puolet ovat painuneet lähtemättömiksi korvamadoiksi lasten muistiin. Perché domani te ne vai? Perché, perché, perché? Perché mi ami a metà? lapset laulavat vähän väliä, kuulemma eskarin lepohetkeä myöten, Madamen hittiä Aranciata. 

Non mi lasciare così, non me lo merito Non mi lanciare così, senza rimedio. Mi hai aperto le porte del mare. E mi hai lasciata sola navigare.

Tai sitten he hoilaavat tämän kesän ehdotonta korvamatoa numero yksi, tormentone dell`estate numero uno (Marco Megnonin Pazza musica), joka sanoitustensa puolesta sopii tämän kesän lomamatkaamme kuin nenä päähän ja on siksikin muodostunut suosikiksemme: 

Però si vede il mare / Non stiamo così male / Corriamo forte sopra le paure, il panico / Per mandare tutto al diavolo / Senza nessun perché / Ma ti ricordi che ci siamo chiusi fuori di casa, che ci siamo fatti terra bruciata / Stupide canzoni in mezzo alla strada, chе poi ti ricordi quando ti senti da solo / Ti ricordi quando non c'era nessuno, solo una pazza Musica, Pazza Musica, Pazza Musica... 

Samat kappaleet soivat radiosta myös eilen illalla, kun nautimme pastaillallistamme, fusilli al ragù. Koska koulut ovat alkaneet ja on epätoivoisesti yritettävä päästä samaan supisuomalaiseen täsmälliseen rytmiin jota koko muu täkäläinen yhteiskunta elää, olemme aikaistaneet illallisaikaa kesästä tunnilla, kahdella, ja eilen ruoka oli pöydässä vähän yli seitsemän. 

Sitä ennen olimme viettäneet pari tuntia ulkouima-altaalla, sillä ilma oli kesäisen lämmin ja aurinkoinen, melkein liian kaunis ollakseen totta: olimme jättäneet pilvisen ja "kylmän" (= 25-29 astetta), pohjoisen Circe-ilmavirtauksen kouriin joutuneen Italian taaksemme, matkustaneet läpi sateisen ja kymmenasteisen Saksan, lähes yhtä kylmän Puolan ja Baltian ja saapuneet Suomeen, jossa meitä odotti aurinko ja 26 asteen lämpö. 

Melkein kuin Italiassa!



Ja koska oli Ferragosto, italialainen keskikesän juhla, juhlimme sitä uima-altaan jälkeen antipastolla ja aperitiivilla, peri-italialaiseen tyyliin. Oli niin lämmin että uimapuvussa tarkeni takapihalla vaikka kello oli yli kuusi illalla, eikä mikään muu muistuttanut siitä että oltiin jo elokuun puolivälissä kuin aurinko, joka ei enää iltakuudelta paistanut niin korkealta kuin se alku- ja keskikesästä vielä paistoi, vaan jäi takapihan puiden varjoon eikä yltänyt illallispöytäämme.

Mutta silti, oi ihmettä, siltikin, oli niin lämmin että uimapuvussa tarkeni. 

Aperol Spritz on alunperin Italiassa kehitetty aperitiivi, joka perinteisesti
nautitaan pikkusuolaisten naposteltavien kanssa. 

Kello seitsemän illalla lämpömittari näytti vielä tältä. 
Luksusta Suomen oloissa.

Eilen tavoitteessa olla pedissä yhdeksältä onnistuttiin aika hyvin, sillä kello yhdeksän hampaat oli pesty, sänkyyn mentiin viittä yli ja kun kaikki päivän asiat oli saatu juteltua, laskeutui huoneeseen hiljaisuus eikä kello varmaankaan ollut edes puolta kymmentä, kun kaikki jo nukuimme. 

Illallisen ja nukkumaanmenon välissä katsoimme hiukan televisiota, italialaisia kanavia kuten aina. Ensin lapset katsoivat jakson lempipiirrettyään, sitten katsoimme yhdessä jokailtaista sanavisailua Reazione a Catena Rai Uno -kanavalta, ja sen jälkeen uutisotsikot Telegiornalesta eli illan pääuutislähetyksestä. 

Muuta televisiota emme juuri katselekaan kuin italialaista (poikkeuksena lauantai-illan Avara luonto). Lapsille piirrettyjä ja muuta ohjelmaa kielitaidon ylläpidon takia, joskus uutisia ja ajankohtaisohjelmia, joskus hyviä sarjoja mieheni kanssa kahdestaan tai koko perheellä, kuten iki-ihana Don Matteo

Kirjahyllymme lastenkirjoista noin 1/4 on italiankielisiä kirjoja, aikuisten kirjoista huomattavasti vähemmän mutta italiankielisten kirjojen määrä kasvaa joka Italian-reissulla 5-15 kirjalla. Esimerkiksi tänä kesänä ostin Italiasta kirjoja 14, joista puolet lastenkirjoja. 

Osa matkalta hankituista kirjoista- muutama puuttuu kuvasta. 

Niistä yhtä, Carlo Veccin uskomattoman hyvää mestariteosta, Leonardo da Vincin äidin tarinan kertovaa Il sorriso di Caterina. La madre di Leonardo -romaania luin eilen illalla vartin verran ennen kuin töiden, uima-allaspäivän ja Ferragostonvieton uuvuttavana nukahdin. 

Romaani on niin hyvä, että vaikka olisin saanut sen luettua jo aikapäiviä sitten (aloitin lukemisen jo Italiassa), säästelen sitä viimeiseen asti. Se on niitä kirjoja, joiden ei haluaisi loppuvan. Luen jokaisen lauseen erikseen, hitaasti, nautiskellen, kääntäen tekstiä mielessäni suomeksi sillä olen vakuuttunut, että tämä kirja tulisi kääntää suomeksi ellei käännösprosessia ole jo aloitettukin, mitä en yhtään ihmettelisi. 

Jos olisin kääntäjä, juuri tämän romaanin haluaisin kääntää ja kääntäisin sen suoraan sydämestäni.

Tänään voisarvi-Nutella -aamiaisensa jälkeen koululaiset liukenivat kouluihinsa, mutta eskarilaisella oli vielä hetki aikaa kotona aikaa ennen yhdeksältä alkavaa esikoulua. Kuunneltuaan aikansa radio Italiaa hän hävisi olohuoneen puolelle, eikä hänestä sitten kuulunut enää mitään, vaan hiljaisuus laskeutui. Varmaankin lukemaan kirjoja tai muuten puuhaamaan hiljaisesti omiaan, kuten hän usein ja keskittyneesti tekee isoveljensä tapaan. 

Kun oli aika lähteä eskariin, löysin hänet olohuoneesta edessään italialaisten matkamuistominiatyyrien kokelma, jota hän hartaan näköisenä katseli ja kosketteli. Miniatyyrit ovat peräisin eri Italian-matkoiltamme, vanhimmat parin vuosikymmenen takaa jolloin Italiaan vasta ihastuneena ostelin niitä ensimmäisiltä matkoiltani, uusimmat lasten viime vuosina hankkimia. 

Muistatko mitä nämä kaikki rakennukset ovat ja missä ne sijaitsevat, kysyin häneltä kun olin ensin epämääräinen möykky kurkussani katsellut häntä jonkin aikaa: noinko ikävä hänellä on Italiaa?

Tottuneesti poika luetteli monumenttien nimet ja sijainnit ja jos ei muistanut, tarkisti asian lukemalla miniatyyristä. Il Pantheon, Roma; Colosseum, Roma; Torre pendente, Pisa; Il Duomo, Firenze; il Duomo, Milano; Arena di Verona;  Bocca della Verità, Roma...

Osa miniatyyrikokoelmastamme.

Kun kysyin häneltä, oliko hänellä ikävä Italiaan, hän mietti hetken, mutta vain hetken. Ei oikeastaan mitenkään kauhean paljon, kuului monitulkintainen vastaus, ominainen kuopuksellemme jolle on suotu värikäs ja rikas sanallisen ilmaisun lahja. 

Jotakin hän kuitenkin selvästi pohti miniatyyreja katsellessaan ja hyräillessään radiosta soivan laulun mukana. Se questa è l'ultima canzone e poi la luna esploderà / Sarò lì a dirti che sbagli, ti sbagli e lo sai / Qui non arriva la musica / E tu non dormi e dove sarai? Dove vai?

Sitten oli aika viedä laulava lapsi eskariin, ja palasin tyhjään kotiin. En tosin aivan tyhjään, sillä työhuone on tätä nykyä aina täynnä etätyötä tekevää miestäni. Laitoimme radio Italian uudelleen soimaan keittiöön, vetäydyin työpisteen äärelle minäkin ja teimme töitä korvamadot taustamusiikkinamme lounasaikaan asti.

Mitä lounaaksi? Italialaista tietenkin: alkupalaksi bruschette al pomodoro, uunissa paahdettuja tomaattileipiä, pääruuaksi pollo al rosmarino e patate al forno con peperoni sott`olio e aceto. rosmariinikanaa, lohkoperunoita ja paprikaa öljyssä ja viinietikassa. 

Tuntuuko minusta vain vai onko se totta, että täällä Suomessa jossa asumme, meillä on kodissamme enemmän Italiaa kuin Italiassa ollessamme konsanaan?

Bruschette al pomodoro. Oliiviöljyä niiden päälle on
hyvä kaataa uusimmasta matkamuistosta, Montecatini Termestä
hankitusta öljykannusta. 

Peperoni sott`olio e aceto.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Loppuja ja alkuja – viimeinen eskaripäivä ja muita merkkejä ajan kulumisesta

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Savusauna, raskaus ja häkämyrkytys: ainekset pahimpaan painajaiseeni

Polttavia hetkiä Välimeren rannalla - mitä tehdä, kun meduusa pistää?