Vihan vallassa ja siitä pois - kuinka toimia kun joutuu loukatuksi?


Kun jostakin lentää oikein kunnon loukkaus, syytös tai kohtuuton kohtelu, jättää se hetkeksi aivan sanattomaksi. Varsinkin jos p***aa lentää niskaan jostakin aivan odottamattomasta suunnasta ja hetkellä jolloin vähiten odottaisi.

Haukkuupa joku sinua sitten idiootiksi, haaskalinnuksi, itsekkääksi paskiaiseksi tai julkisuushakuiseksi haahkaksi tai jollain vähemmänkin loukkaavilla sanoilla, ensimmäinen reaktio on usein suuttumus ja viha. 

Itse olen joutunut kyseisentyyppisen loukkaamisen kohteeksi muutama päivä sitten, ja olen joutunut käsittelemään ja kohtaamaan sen aiheuttamia tunteita. Ihan ensimmäiseksi nousi omista tunteistani esiin tosin suru, sen murheen päälle mitä tällä hetkellä muutenkin kannan lähipiirissä sattuneen kuolemantapauksen ja siihen liittyvien asioiden vuoksi. 

Painava, hahmoton suru, pettymys ja monet kysymykset. Miksi sellainen viha minua kohtaan ja sellaiset loukkaukset, mistä se kaikki oikein kumpuaa? Ja lisää kysymyksiä: Tähänkö tämä johtikin, näinkö päättyy eräs elämänpituinen ihmissuhde elämässäni, kaiken muun ikävän lisäksi mitä juuri nyt on meneillään?

Täytyisikö minun suuttua, vihastua itsekin, ajattelin heti surun tunteen jälkeen. Mikä on oikea ja oikeutettu reaktio siihen, jos toinen loukkaa ja syyttää perättömiä tai käyttäytyy muuten ikävästi ja epäoikeudenmukaisesti minua kohtaan?

Melkein selkärangasta meinaa tulla reaktio, että suutunpas tässä minäkin. Minuahan ei haukuta syyttä suotta. Haluan olla vuorostani tyly hänelle, joka minua on loukannut. Viha siis nostaa päätään minussakin.


Sitten pysähdyn ja kuulostelen itseäni. Olenko minä muka ihminen, joka tuntee vihaa läheistään kohtaan? Haluanko olla sellainen? Minä, maailman kiltein ihminen joka haluaa viimeiseen asti uskoa ihmisistä hyvää. Minä joka kirjoitan blogiteksti toisensa perään rakkaudesta ja toimin elämässäni se ohjenuoranani. 

Ei, en halua. Se on täysin selkeä vastaus. Sitten mieleeni muistuu ja siellä hahmottuu paljon muutakin tärkeää. Kuten se, että viha ja ns. huono käytös läheisiä tai muita ihmisiä kohtaan kertoo aina pahasta olosta ja kärsimyksestä. Se joka vihoittelee ja haukkuu, kantaa sisällään  raskaita taakkoja, kärsii niin kuin ihmisen ei koskaan pitäisi joutua kärsimään. 

Viha on puhtaan negatiivinen voima, siinä ei ole mitään hyvää, näin olen kuullut Dalai Lamankin sanovan. Viha on pimeyttä. Se syö kantajaansa sisältä ja leviää helposti ympärilleen, sillä vihalla on uskomaton voima lisääntyä herättämällä vihaa niissä kohteissa, joihin se osuu. 

Ja niin kärsimys ja paha olo tässä maailmassa vain kasvavat, ja se on vihan voimien tarkoituskin. Luikerrella aina uusiin sieluihin, noukkia ihmiset yksi toisensa jälkeen valtaansa. 


Jos mennään psykologian termeihin, viha on yksi perustunteista mutta tyypillinen sekundääritunne eli tunne, jolla reagoidaan omiin tunteisiin. (Vrt.primääritunteet, jotka syntyvät ulkoisen pakotteen johdosta). Vihalla siis reagoidaan johonkin muuhun tilanteen nostattamaan (primääri)tunteeseen.

Vihan taustalla on usein esimerkiksi pelkoa, kateutta, epävarmuutta, surua, tunnetta epäoikeudenmukaisuudesta ja voimattomuutta sen edessä. Vihan taustalla olevat tunteet voivat olla niin kipeitä ja vaikeita käsitellä, että ihminen reagoi ja peittää taustalla olevat tunteet mielummin vihastumalla. Vihan kohde, milloin mikäkin, on helppo vaikkakin väärä syntipukki ihmisen ongelmille ja pahan olon purkamisreitti. 

Vihainen ihminen tavallaan oksentaa pahaa oloaan vihansa kohteen niskaan. Hän etsii epätoivoisesti helpotusta omaan kärsimykseensä ja virheellisesti luulee saavansa sitä levittämällä omaa kärsimystään (eli vihaansa) ympärilleen. Eikä ymmärrä että hänen kärsimyksensä ja paha olonsa siinä vain kasvaa entisestään. 

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos joutuu toisen ihmisen vihan oksennuskupiksi, jos vihastua ei itse siitä saa? Kääntää toinen poski? Ottaa kaikki vain vastaan ilman estelyjä?

Useissa elämänoppaissa neuvotaan, että vihaa ei pidä yrittää tukahduttaa vaan antaa tulla, jotta vihasta ei tulisi kielletty tunne. Itse olen hiukan eri mieltä. En toki tarkoita että viha pitäisi tukahduttaa, vaan että pyrkimys tulisi olla tuntematta vihaa lainkaan. Sillä kuten aiemmin kirjoitin, vihassa ei ole mitään hyvää, se on puhtaan negatiivinen voima. Viha pelkästään tuhoaa. 

Vihaa ei tarvitse tuntea, siitä pitää vapautua. Vihan tilalle voi ottaa suutahtamisen (edelleen Dalai Laman oppeja). Aika usein nimittäin tarvitaan sitäkin, että asettaa rajat loukkaajalleen: Nyt riittää! Suutahdus on tunne, joka on kaukana vihasta mutta joka antaa voimaa asettaa raja, suojella itseään toisen vihalta ja tehdä esimerkiksi päätös siitä, että lopettaa kanssakäymisen loukkaavasti käyttäytyvän ihmisen kanssa.


Suutahdus sananakin kertoo, että se menee ohi. Se leimahtaa ja laantuu. Ja mikä tahansa negatiivinenkin tunne, niin kauan kuin se pysyy liikkeessä eikä jää sydämen alle sairastuttamaan, on hyvä ja hyväksyttävä tunne. Vain viha satuttaa, tuhoaa ja aiheuttaa kärsimystä pieninäkin leimahduksina. 

Kun suutahdus on mennyt menojaan, mikä tunne tilalle? Alan varmaan jo toistaa itseäni, mutta sanon silti: rakkaus. Niin se vain on. Ikävästi ja loukaavasti käyttäytyvää ihmistä voi olla vaikean tuntuista rakastaa, mutta onneksi rakkaus ottaa monia muotoja. Yksi niistä on myötätunto. Sitä voi tuntea aina, vaikka rakkaudellisia tunteita ei jaksaisi tai pystyisi tuntea. Myötätunto on samaa valoa rakkauden kanssa, sitä valoa joka voittaa pimeyden.

Myötätunto voi olla sitä Jeesuksen tarkoittamaa toisen posken kääntämistä ja tapa jolla kykenee ottamaan vastaan paljonkin toisen pahanolonoksennuksia ilman että vihastuu siitä itse. Myötätunto ja ymmärrys vihan takana olevia primääritunteita kohtaan ja sitä, että vihan vallassa oleva ihminen on kärsivä ja apua tarvitseva ihminen. Ja kun aika on, autat häntä sinäkin, jos hän vain sen sallii. Ja sillä välin et koskaan oikeasti poistu hänen viereltään, vaikket fyysisesti läsnä olisikaan, vaan kuljet ajatuksissasi hänen vierellään auttamassa silloinkin kun hän kiehuu vihassaan sinua kohtaan. 






Kommentit

  1. Viha ja muut tuntemukset tulevat niin selkärangasta että tavoitteesi olla tuntemata vihaa ollankaan eivätolemitenkään realistisia.Sama kuin katolisten pappien kieltäymys seksistä, eihän kukaan tolkuissaan oleva mies pysty olemaan ilman seksiä, elämään ilman sitä (siis lasketaan nyt omatoimisuus mukaan). Ei ehkä hyvä vertaus mutta tarkoitan vain että ei tuollaisia, syvällä selkärangassa olevia tunteita, tuntemuksia ja tarpeita voi/pysty kieltämään, voi yrittää mutta jossain vaiheessa repsahtaa. Sama kuin kieltäisit näläntunteen, ei lähde nälkä kieltämällä, lähtee syömällä:D

    Jos viha on mielestäsi täysin negatiivinen ja tarpeeton tunne niin miksi se meissä silti on? Ihmisessä kun ei yleensä ole mitään sellaista, (umpisuoli ehkä joo) mikä olisi turhaa, ylimääräistä jne.Aina on jokin funktio miksi näin on. Joku viisaampi osaisi varmaan selittää miksi vihan tunne on tarpeellinen, itse tiedän vain että se on.

    Entäpä sellaiset vihastumiset kun luet lehdestä vaikka että joku on saanut kolmen vuoden tuomion raiskattuaan lauman alaikäisiä lapsia ja vihastut kun tekijä pääsee mielestäsi ihan liian vähällä? Tai vihastut jollekulle joka levittää väärä tietoa vaikka koronasta ja kieltäytyy rokotteesta ihan vain salaliittoihin uskoen? Enkä saisi hieman vihastua hänelle, sillä järkipuhe ei nyt ainakaan auta tuollaisissa tilanteissa ja silti pn heidän syy että sairaaloiden tehohoitopaikat on täynnä?

    Me olemme kokonaisuus johon myös kuuluu vihan tunne eli jotenkin se on kuitenkin tärkeää, kokonaisuuden kannalta. Toki se aiheuttaa paljon pahaa mutta ehkäpä ilman sitä olisi vieläkin vaikeampaa. Hankalaa kun tämä on nyt sellainen aihe mistä minulla on saletti tuntemus että näin on mutta en ole tarpeeksi viksu että osaisin perustella, joku neuropsykologi varmaan osaisi, kuulostaa hänen alueeltaan.

    Olen kanssasi tällä kertaa eri mieltä, älä vihastu;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vihastu =) vaikka olet eri mieltä, sehän nyt hassua olisi. Erilaiset näkökannat ovat elämän suolaa.

      Tarkoitan tässä postauksessa vihalla sitä pimeää ja pahaa puolta, joka ihmisessä ja ihmisissä on. Se totta kai leimahtelee, sitä on vaikea hallita, mutta ei mahdoton. Tässä olen tiukasti eri mieltä kanssasi. Vihan saa itsestään pois, jos tarpeeksi yrittää ja haluaa eli korvaa sen rakkaudella.

      Viha kun yleensä vielä on se sekundääritunne eli se kumpuaa jostakin perustunteesta, on tavallaan mielen puolustusmekanismi, defensseistä hienommin puhutaan.

      Suuttumus ja suutahtaminen on vihaa astetta laimeampia, näitä tunteita täytyykin tuntea silloin kuin kohtaa esimerkiksi mainitsemiasi raakoja rikoksia ja viattomiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perättömiä väitteitä jne jne. Suuttumus on terve tunne ja antaa voimaa taistella näitä vääryyksiä vastaan.

      Mutta se viha...se vain syö sisältä ihmistä ja aiheuttaa sen, että tavallaan itsekin siirtyy siihen pimeän puolelle. Vähän dramaattisesti ehkä sanottu mutta näin sen näen, dramaattinen ja ehkä myös vähän naiivi kun olen. =)

      Poista
  2. https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/tunteet/viha/
    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/05/25/tunteet-ilman-niita-elama-ei-tunnu-miltaan-vihakin-on-tarpeellista

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin