Viisi päivää tuntematonta: lomailen ilman perhettäni ensi kertaa 12 vuoteen



Edessäni on viisi päivää tuntematonta. Tai lähes tuntematonta tai "tuntematonta", miten sen nyt ottaa ja miltä kantilta katsoo. 

Joitakin vuosia sitten tätä alettiin suunnitella, juhlavuoden huipentumaa ja sen päätapahtumaa, sitä suurinta juhlaa. Enkä tarkoita nyt bileitä Karibialla tai pirskeitä Kaivohuoneella vaan jotain ihan muuta. Sellaista joka minulle edustaa parhainta tapaa juhlistaa mitä tahansa merkkipäiviä tai pyöreitä vuosia, kuten nyt minun tapauksessani neljäkymmentävuotispäivää: vetäytyä täydelliseen yksinäisyyteen jonnekin, jossa seuranani on vain tuuli, aurinko ja korkeintaan yksi hyvä ystävä. 

Mieheni antoi minulle viisi päivää, sanoi mene, nauti, rentoudu, juhli vuosiasi ja lataa akkujasi, olet sen ansainnut. Minä katson lapsia ja hoidan kodin. 

Sitten piti vain päättää kohde, johon matkustaa. Käyttää viisi päivää jotka minulla olisi vain minua itseäni varten, ylellisyys ja outous jota en ole omistanut kahteentoista vuoteen eli sitten sen päivän, kun aloin odottaa esikoistamme. 

Osaisinko edes olla aivan itsekseni vain, mietin aluksi. Mitä ihmettä tekisin, mihin ajatukseni asettelisin, mihin jalkani ja mielenkiintoni suuntaisin. Viisi kokonaista päivää.


Niin pitkään olen ollut enimmäkseen äiti, se on ollut ja yhä on ainoa järkevä syy jonka olen keksinyt sille, että tallustelen täällä maan päällä. Mikään muu selitys ei vakuuta; miksi ihmeessä olisin syntynyt tänne ellen antamaan elämää näille kolmelle ihmiselle, jotka minusta ovat tulleet ja joiden kasvamisen seuraaminen on jotakin joka lyö ällikältä yhä uudelleen, päivä toisensa jälkeen. Heissä on kasvamassa jotakin suurta, jotain mitä en itsekään tajua mutta sen tajuan että minun tehtäväni on nämä heidän ensimmäiset vuotensa sitä jotakin varjella. 

Se on vanhempien tehtävä, aina uuden sukupolven: kasvattaa lapsista parempia kuin vanhemmistaan, paremman maailman rakentajia. Ja aina uusi sukupolvi siinä epäonnistuu, kerta toisensa jälkeen, sillä ihminen ei aikuiseksi kasvettuaan koskaan osaa katsoa maailmaa yhtä kirkkain silmin kuin lapsi. Maailma johon he kasvavat tuhoaa kirkkauden aina lopulta kuitenkin. Ainakin melkein aina. Joskus harvoin ei, ja siihen ripustan oman toivoni vanhempana. Jospa minun lapseni...

Mutta eihän kenenkään elämän sisällöksi voi riittää äitiys! Tätä äitiyden ihmettä aliarvioivaa lausahdusta kuulee suoraan tai epäsuorasti tämän nykyaikana. Ei ole kenellekään hyväksi olla "vain" äiti, sanotaan. Täytyy olla omaakin elämää, harrastuksia, omaa aikaa, ura ja työ tietenkin, kaikkea mahdollista ja mitä tahansa muuta kuin "vain" äitiys. 


Levännyt, virkistynyt ja itseään ammattilaisena ja naisena toteuttava äiti on tietenkin parempi äiti myös lapsille, sen tiedän ja siihen näkemykseen yhdyn, mutta totuuden nimessä edellisessä kappaleessa kuvailemaani ajattelua olen kahlannut vastavirtaan jo kaksitoista vuotta ja yhä kahlaan. Olen poikkeus äitien joukossa, harvinaisen omistautunut lapsilleni. 

Ja nyt edessäni odottava matka ilman lapsia ja miestä, äitiyden roolista ja velvotteista riisuttuna värisee yhä lähempänä, kädenojennuksen mittaisen kosketuksen ja yhden yön päässä. 

Olen matkasta innoissani ja odotan sitä, mutta samalla pelkään kuin vierasta kulkijaa jonka aikeista en ole varma enkä siitä, olenko sittenkin nähnyt hänet jossakin aiemmin. 

Matkaan paikkaan jossa en ole ennen ollut, yhteen monista joita maailmassa olisi minua odottamassa, ja nyt olen valinnut tämän. Mitä jäikään valitsematta, sitä en koskaan saa tietää sillä kun valinta on tehty se sulkee pois mahdollisuuden kokea sen mikä valinnan ulkopuolelle jää. Äänet jotka houkuttelivat muualle jäävät kuiskimaan jonnekin tyhjään, kuin menneisyyteen tai aikaan jota ei koskaan ole ollutkaan.

Matkatavarat on pakattuna.

Pohjoiseen vai etelään, itään vai länteen, sydämen vai järjen suuntaan, merkityille reiteille vai kaikkien tienviittojen tuolle puolen? Mistä itseni löydän, nyt kun kaikkien näiden vuosien jälkeen jätän lapseni ensimmäistä kertaa päiväkausiksi isänsä huomaan,  siirrän lasten Kela-kortit lompakostani keittiön laatikkoon (toivottavasti niitä ei poissaoloni aikana tarvita), nostan rinkan selkääni, suljen kotioven ja suuntaan askeleeni poispäin talosta jossa lapset yhä nukkuvat yön sikeimpiä tunteja?

Niin monta kertaa olen ollut lähdössä jonnekin, suunnitellut ja jahkaillut, joku tai jokin on minua minne milloinkin houkutellut mutta vain harvoin olen saanut lähdetyksi sillä pelkään lähtöjä niin paljon. (Lue aiheesta esimerkiksi tämä teksti). Pelkään ratkaisun tekemistä, sitä viimeistä varmuutta joka saa toimimaan ja toteuttamaan unelman. Seurauksia joita ratkaisulla on. Sitä mikä määränpäässä odottaa. 

Nyt olen saanut aikaiseksi tehdä suunnitelmat todeksi ja ihan oikeasti lähden. Suljen silmäni valinnoilta joita olisin voinut tehdä mutta en tehnyt ja kiedon itseni yhä tiukemmin sen ympärille, jonka tein. Tiedän että minua odottaa jotakin upeaa ja unohtumatonta, huikaisevaa ja ainutlaatuista, ja yritän keskittyä siihen tunteeseen niin hyvin kuin osaan. Ei näitä joka päivä elämässä tule, reissuja uuteen ja tuntemattomaan.  

Toiset maailmat saavat odottaa, äidin rooli levähtää, seuraavien viiden päivän aikana aion unohtaa kaiken ja keskittyä hengittämiseen, askeleisiin, tuuleen iholla ja siihen, että kaikista valinnanmahdollisuuksista olen valinnut juuri tämän, sen joka on luontoani lähimpänä ja jossa minun kuuluu olla: tuulessa ja autiudessa ja yksinäisyydessä, kaukana kaikista muista ihmisistä paitsi läheisimmistä ja rakkaimmista, ystävistä ja sielunkumppaneista, heistä jotka tunnen ja jotka tuntevat minut. Kaikki muu on pelkkää unta ja harhaa. 






Kommentit

  1. Tuollaiata luksusta ei moni äiti saa. Et siinä mielessä todellakaan ole vain äiti. Moni yh-äiti on todellakin vain äiti ja aina läsnä lasten elämässä-yksin.

    Silti valittamatta, rakastaen, osansa ainutlaatuisena hyväksyen, onhan lapset paras asia elämässä.

    Miksei siis ole hyväksi olla "vain" äiti. Äitinä olo on paljon ja osa tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, kaikille ei ole mahdollista lähteä viideksi päiväksi "omalle lomalle"...Olenkin hyvin kiitollinen miehelleni ja kaikelle sille joka on mahdollistanut tämän minulle. Onneksi monilla yh-vanhemmillakin on kuitenkin mahdollisuus saada lapsia hoitoon johonkin ystäville tai sukulaisille, tai sitten lasten toiselle vanhemmalle. On tärkeää joskus olla muutakin kuin "vain" äiti. Lapset toden totta on paras asia elämässä, uskon että minä jos kuka näin ajattelen ja sitä todeksi elän joka päivä, oma uran toiseksi jättäen ja kotiäitinä jo 12 vuotta viihtyen.

      Äitinä olo on mielestäni kaikkein tärkein asia elämässä, mikään ei mene sen edelle. Tässä postauksessa käytin tuota "vain" sanaa ironisessa mielessä, alleviivaten sitä miten ympäröivä yhteiskunta nykyaikana syöttää ajattelutapaa, että naisen paikka on missä vain muualla kuin kotona ja että ura on laitettava perheen edelle jos haluaa oravanpyörässä mukana pysyä. Omassa elämässäni teen juuri päinvastoin...

      Ihanaa että kommentoit, tämä kommentti antoi uskoa siihen etten sittenkään ole suunnilleen ainoa nainen joka nykyaikana ajattelee näin!

      Poista
  2. Koita nauttia, älä huolehtia... . Jos tuohon pystyt niin hienoa!! Olethan sinä muutakin kuin äiti - blogisti!! Ja piakkoin ihan kirjailija, wau!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nautin kovasti ja huolet hetkeksi unohtuivat Lapin taivaan avaruuteen... Mahtava kokemus! Kirja toden totta edistyy hyvää vauhtia, hienoa että uskot minuun. =)

      Poista
  3. Mainostan vähän...
    Tahtoisin tähän postaukseen kommentteja, yleensä ei niin väliä mutta nyt olisi kivaa, negatiivisia varsinkin, eli jos joku asia töksähtää niin tietäisin korjata. Kiitos.
    https://sushuokailee.blogspot.com/2021/08/atsuuh-dystooppinen-tulevaisuuteen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukeamassa, ja ällistyin, positiivisessa mielessä. Olen itse askarrellut koronadystopioiden parissa viimeiset kuusi kuukautta omaa romaaniani työstäessäni, ja tämä oli kuin komediaversio omistani. Tuo viinavarastokohta oli jopa sellainen, että hyvinkin saatan siitä "varastaa" jotakin omaan romaaniini, luvallasi tietenkin. =)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?