"Käskettiin ajaa sireenit päällä ambulanssi tyhjänä lisäpelon herättämiseksi." Italialaisen ambulanssikuljettajan kertomus on esimerkki sekaannuksesta, jonka keskellä nyt ollaan

 

Covid-huhut vellovat kuin valtameri.

Kun viime sunnuntaina matkustimme taksilla kohti Rooman lentokenttää, meillä oli vauhdikas ja muutenkin mielenkiintoinen kyyti. Ajoimme niin kovaa että lapsia pelotti, sitä paitsi kuljettaja räpläsi ajon aikana kännykkää ja oli innokas juttelemaan.

Minkälaista Suomessa on asua, kuinka siellä viihdyt (kysymys osoitettu miehelleni), onko siellä hirveän kylmää, mikä on maan koronatilanne, paljonko on rokotettu, eli näitä tavanomaisia kysymyksiä. 

Minä en ota rokotetta edes kuolleen ruumiini yli, nemanco morto, taksikuski seuraavaksi sanoi ja hänen käyttämänsä sananmuoto sai minut tirskahtamaan mutta kätkin reaktion sujuvasti maskini alle. 

Sitten kuljettaja kertoi lähipiirissään tavatuista rokotereaktioista joita oli pitkä lista ja osa vakavia, kuten viisikymppisen ystävän sydänkohtaus. Onhan näitä kuultu, omassakin lähipiirissäni tiedän vastaavia tapauksia kasvohalvauksista sydänkohtaukseen. Olisin halunnut "lohduttaa" häntä sillä, että kaikista rokotteista tulee joillekin haittoja ja ne vakavimmatkin osuvat aina jollekin, mutta niin se vain menee. Rokoteasioissa riskien ja hyötyjen suhde on se mikä ratkaisee, ja tämä suhde valitettavasti määritellään  kokonais-, ei yksilötasolla. 

Yksilöiden kohdalla riskit realisoituvat aina jollekin, ja se mitä yksilö voi rokotteen ottaessaan tehdä, on toivoa hyvää tuuria ja luottaa siihen, että todennäköisyys vakaville haittavaikutuksille on kuitenkin melko pieni. 

Postauksen kuvituksena Välimeren aaltoja
äsken päättyneeltä Italian-lomaltamme.


Ennen kuin ehdin edes kysyä, miksi taksinkuljettaja ei halua koronarokotetta, hän alkoi kertoa syitä: En luota rokotteeseen kuten en luota moneen muuhunkaan asiaan tähän pandemiaan liittyen. Rokotteet ovat pelkkää isoa bisnestä, niillä tehdään rahaa ja rokote on kätevä keino avata yhteiskuntaa, mihin on monella taholla suuret paineet. Vaikka tiedetään, ettei rokote edes estä tartuntaa tai tartuttamista. 

Italialaiset ovat tulleet hulluiksi tämän viruksen kanssa, hän jatkoi. Kaikkea liioitellaan, pelätään flunssankaltaista tautia. Tämän takana on jotain mätää, jotain mitä ei ymmärretä.

Salaliittoteoreetikkokin vielä, ajattelin matkasta jo väsyneenä maskini alla ja katselin ohitse viliseviä Rooman ulosmenoteiden maisemia, karrelle kuivunutta heinikkoa, sypressejä kukkuloilla, metalliromua tien varrella. Ajattelin kotona odottavaa arkea ja syksyä ja talvea, annoin helleilman vielä hetken hivellä ihoa ja äkkiä minua väsytti ja masensi enemmän kuin koskaan. En jaksa tätä maailman menoa enää. Olen väsynyt ihan kaikkeen.

Tiedättekö miksi ajattelen näin, taksikuski lopuksi kysyi. En ollut ihan varma halusinko edes tietää, mutta hän kertoi kumminkin vastausta edes odottamatta:



Serkkuni työskenteli ambulanssinkuljettajana Bergamossa keväällä 2020. Mutta hän sai potkut. Miksikö? Tuona keväänä tuli alueen ambulanssinkuljettajille määräys ajaa sireenit päällä silloinkin, kun auto ei ajanut hälytysajossa, taksinkuljettaja kertoi. Näin tuli kuulemma tehdä lisäpelon ja -paniikin herättämiseksi, per creare piu allarmismo e panico

Lopulta serkku oli tallentanut kännykällään asiasta pomonsa kanssa käydyn keskustelun ja näyttänyt tallenteen ylemmälle taholle, sillä ei voinut uskoa tällaisen määräyksen asiallisuuteen. Potkut olivat tulleet välittömästi sen jälkeen. 

En tiedä onko tarina totta, ja joka tapauksessa siinä varmasti ainakin on väritystä mukana. Jonkun naapurin serkun kaima tietää aina jotakin salaista tietoa, sehän on tuttu kuvio kaikissa koronapandemian tapaisissa monimutkaisissa asioissa. 

Mutta se että tällaisia tarinoita kerrotaan, kertoo paljon oleellista tästä ajasta. Lopullista varmuutta ei ole kenelläkään mistään, asiantuntijatkaan eivät ole päässeet täysin selville viruksesta eivätkä hallitukset parhaimmasta koronastrategiasta. 



Tällaisessa tilanteessa ilmaan nousee väkisinkin niin paljon kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia, että erilaisten tarinoiden, huhujen ja "totuuksien" leviäminen on yhtä väistämätöntä kuin hien kohoaminen iholle, kun tarpeeksi kauan saunassa istuu. Covid-huhujen valtameri velloo valtoimenaan.

Tästä sekamelskasta jokainen sitten poimii omansa, kuka tieteeseen vedoten, kuka tunteeseen, kuka molempiin ja kuka johonkin muuhun. Ja päättää, ketä sisimmässään uskoo, rokoteasiantuntijaa, tilastotieteilijää, ambulanssikuljettajaa vai THL:n pääjohtajaa, vai jotakin aivan muuta. 



Kommentit

  1. Aikamoinen tarina, toisaalta voihan se olla tottakin ei tiedä mikä siinä tarinassa on ollut taustalla.
    Itse toivon että virus haihtuisi nyt ajan mittaan, mutta ei siltä vaikuta vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli aikamoinen tarina ja näitä tarinoita tietysti näinä aikoina riittää...Kriittisesti tulee suhtautua mutta jännä silti on tämmöisiä kuulla. Jostakin ne syntyvät ja saavat alkunsa. Paljon on tässäkin pandemiassa asioita, joita varmasti syystä tai toisesta (ehkä hyvästäkin) pimitetään ja joista vaietaan.

      Esimerkiksi hoitohenkilökunnalle varmasti monessakin asiassa annetaan ohjeita ja määräyksiä, joiden mukaan täytyy toimia ja joskus näihin liittyy tiettyä "salailua" myös, esimerkiksi kun hakeuduin omien koronaoireitteni takia hoitoon maaliskuussa 2020 enkä saanut testiä, niin kun tätä eräälle hoitajalle siellä ihmettelin ja muutenkin Suomen sen hetken hoitokäytäntöjä koronan suhteen, niin hoitaja sanoi että hän ymmärtää oikein hyvin ja sanoi ettei voi työnsä puolesta enempää sanoa, vaikka haluaisikin.

      Myöhemminhän on käynyt ilmi, että tuolloin Suomella ei ollut testikapasiteettia ja siksi ei testattu, mutta silloin sitä ei haluttu sanoa ääneen ja tuoda esiin, ja siksi se testaamattomuus sai sitten joskus sellaisia potilasta väheksyviä ja jopa epäystävällisiä sävyjä, tyyliin "tuohan nyt on ihan mitä tahansa muuta flunssaa varmaan kuitenkin". Ikään kuin ei muka olisi ollut aihetta ja syytä testata...

      Poista
  2. Fakta on se että niin kauan kuin laumasuoja ei toteudu niin me kaikki ollaan kusessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivistin itseäni, sekään ei riitä, kaikille rokote.

      Poista
    2. Mahtaakohan kaikille rokote -politiikkakaan auttaa, koska aina kuitenkin on heitä jotka eivät sitä voi ottaa terveydellisistä syistä tai eivät muuten vain ota tai saa, ja koska rokotetutkin voivat saada taudin ja levittää sitä eteenpäin... Tämä on niin monimutkainen tilanne ja arvaamaton virus, että luulisin että kukaan asiantuntijakaan ei tällä hetkellä tiedä, mitä tulee tapahtumaan ja mikä olisi takuuvarma keino päästä viruksesta eroon.

      Toivon että virus vaan laantuisi itsestään kuten espanjantauti ja korkeintaan muuttuisi "normaaliksi" kiertäväksi kausiflunssaksi. Saa nähdä kuinka käy, kun on näitä mutaatioita koko ajan tulossa lisää. Nyt lampda vai mikä se nyt olikaan.

      Poista
    3. Lambda on kreikkalaisten kirjainten yhdestoista aakkonen eli se on siis koronan 11. variantti. Rokotteet on tehty kai ekan ja tokan variantin perusteella joskin ne tehoaa noihin jälkeisiinkin. Vaan jos tätä vauhtia tulee uutta versiota niin uusia rokotteitakin pitää ottaa. Niin monen pitäisi ottaa kuin vain kykenee jotta sen taudin leviäminen hidastuisi/vaikeutuisi ja ennen kaikkea että tehohoitopaikat eivät täyttyisi rokottamattomien ihmisten saamien tartuntojen vaikeimmat muodot.

      En ymmärrä miksi lapsia ei pitäisi rokottaa sillä heidän immuunipuolustusjärjestelmä on parhaimmillaan, siksi korona esiintyy usein oireettomana lapsilla, ilman rokotettakin. oma systeemi pystyy pitämään taudin aisoissa, ongelma on se että lapsien kautta se leviää vauhdikkaammin kuin F1-kisahuuma. Elohopeaa kertaa 20 lasta= sadan ihmisen liikevaikutus, jos ymmärrät mitä ajan takaa. ;D Ei niin vähää aikaa eikä niin pientä paikkaa minne lapsi ei ehtisi tunkea nokkaansa ja kun lapsia ei osaa luonnostaa varoa, eiväthän rääpäleet mitään uhkaa aiheuta niin lopputulema on se että se on yksi tehokkaimmista väylistä taudin kiertää.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin