Puunhalaajat joulukuusenkaadossa ja tontun järjestämä yllätys

Joulukuusi koristeissaan, ulkona kuuset koskemattomina lumihunnussaan.

Kun aloimme loppusyksystä suunnitella mökkijoulua, suurimpana etukäteisilonaiheena oli ajatus joulukuusen hakemisesta omasta metsästä. Vihdoin se toteutuisi, sellainen kaikkien vanhojen jouluperinteiden äiti ja idyllisten joululaulujen aihe. Taatto taatto läksi innoissaan, joulukuusen kuusen hankintaan. Syksyn mökkireissulla kävimme katsomassa mökin takaa kuusikosta sopivan yksilön, tuosta tulisi meidän kuusi, painakaa kaikki se mieleenne, juuri tuo on täydellinen. 

Tiistaina, ensimmäisenä mökkiaamunamme, tuo odotettu hetki sitten koitti. Kun aurinko puoli kymmenen aikaan vihdoinkin nousi, lähdimme koko porukka innoissaan joulukuusen kuusen hankintaan. Löytyisikö metsästä vielä se syksyllä merkattu yksilö, muistaisimmeko sen vielä?

Mutta täällähän on jo kaadettu kuusi, lapset huomasivat heti mökin taakse päästyään. Ja tottahan se oli. Ikkunan alla seinään nojasi ihka oikea joulukuusi, täydellinen yksilö vankkoine oksineen ja kaikin puolin harmonisen muotoinen. Mistä se oli siihen ilmestynyt?



Sitä pähkäilimme aikamme, kunnes totesimme että turhaan tässä muita puita enää kaataa, kun siinä valmiina on niin hyvä. Tonttu varmaan on tuonut se meille, lapset keksivät ja se kuulosti meistä aikuisistakin ihan sopivalta selitykseltä. 

Mutta kun kuitenkin ollaan kuusenkaatomielellä metsään lähdetty, niin mitä jos kaadettaisiin toinen kuusi saunan terassille? Kun on siitä kaatamisesta niin pitkään haaveiltukin. Niin päätettiin ja lähdettiin etsimään sopivaa saunajoulukuusta. 

Sitä mikä syksyllä katsottiin valmiiksi, ei noin vain enää löytynytkään. Kaikki kuuset näyttivät joko liian paksuilta tai ohuilta, pieniltä tai isoilta, varsinkin kun niitä vertasi mökin takaa löytyneeseen hienoon joulukuuseen. Tai sitten niin kovin söpöiltä, terhakoilta kuusentaimilta.

Täydellisiä joulukuusia?

Kun tarkemmin rupesi ajattelemaan, niin sääli olisi enää toista puuta kaataa, kun yksi on jo joutunut kaatumaan. Pitäisikö vielä saada toinen joulukuusi, eikö yksi muka riitä. Ihmisen ahneus tässä taas nostaa päätään luonnon kustannuksella. Mikä oikeus meillä on kaadella puita vain saadaksemme ihailla niitä hetken kaikissa koristeissaan sisällä tai terasseilla? Yksi puun elämä siinä taas menee, ja niitä päättyy muutenkin tässä maailmassa ihan liikaa joka hetki (oliko se jalkapallokentän kokoinen alue vai useampi joka sekunti? Joka tapauksessa jokin järkyttävän suuri lukema).

Milloin meinasimmekin sahata jonkun kuusen, tuo otetaan, kyllä me nyt joku kuusi kaadetaan, alkoi se yhtäkkiä näyttää maailman hienoimmalta puulta juuri siinä paikassa jossa kasvoi.  Pari kirveeniskua ja se olisi poissa, eikä saisi jatkaa kasvuaan isoksi mahtavaksi kuuseksi tuulessa humisemaan. Äiti ei kaadeta mitään näistä, lapset lopulta pyysivät. Meillä on jo niin hieno kuusi, ei me tarvita enää.

Sisältämme kuoriutui siis varsinaisia puunhalaajia, ja miehen kanssa siinä jo vähän sille naureskelimmekin. Olemmeko tosiaan näin hellätunteisia molemmat? Minä tietysti olen, siinä ei ole mitään uutta, mutta että hänkin, tavallisesti niin järkiperäinen insinööri?

Emme raaskineet kaataa yhtään kuusta metsästä, emme pienintäkään taimea. 

Poistuimme metsästä ilman kuusta, ja metsä saattoi huokaista helpotuksesta. Kenenkään aika ei ollutkaan vielä tullut. 

Tästäkin olisi tullut mainio joulukuusi...

Viime yönä alkoi lumisade. Se on jatkunut koko aamun ja aamupäivän, ja metsä mökin takana on muun maiseman tavoin peittynyt valkeaan vaippaan. Myös ne kaikki pienet kuusentaimet, joista toissapäivänä valitsimme sopivaa joulukuusiyksilöä. 

Katselen niistä mökin isoista ikkunoista ja ne näyttävät niin kaunilta jokainen, juuri oikealla paikallaan kaikki. Eikä yhtään puutu joukosta.

...tai tästä.

Lisäksi meillä on pirtissä aivan upea joulukuusi, suuren kuusen latva joka näyttää juuri siltä kuin entisajan joulukuuset vanhoissa valokuvissa. Sen alkuperä on nyt selvinnyt, sen paljastivat kuusenhavut ja rungonpätkät kimppamökkimme halonhakkuupaikalla ja iso kuusenosakasa rannassa, kuin kuusenteurastuksen jäljiltä on siellä kaikki. 

Joku ystävällinen sielu hoksasi ottaa kuusenlatvan talveen jouluvieraita varten, lämmin ja viisas ajatus ja ele. Mutta lapsille emme ole totuutta ainakaan vielä ole kertoneet eivätkä he ole kyselleetkään. Heille joulukuusi on tontun tuoma. Ja itsekin tavallaan yhä edelleen siihen haluan uskoa. 

Onhan se nyt paljon hauskempi ja mieliinpainuvampi joulukuusen tarina kuin mikään kuusenkaato. 

Hyvää joulua kaikille lukijoilleni, vakituisille ja satunnaisille! Buon Natale ai tutti i lettori del mio blog!





Kommentit

  1. Tämä ihana tarina kuusenkaadottomasta kuusensaamisesta herkisti, nyyh...Tämä on yksi parhaista joululahjoista! En ole erikoisen puunhaalajatyyppiä mutta partiolainen kumminkin (suosittelen lasten harrasteeksi, sain sieltä niin paljon eväitä elämää varten ettei ole nälkä vieläkään) ja nyt kolahti, kiitos!

    Tontun tuomana tietenkin, totuus on tässä asiassa aivan turhuutta;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit tekstistä, ole hyvä! Itsekin pidän sen juonesta, kuusenkaatomme tosiaan sai odottamattoman lopun enkä ole siitä yhtään pahoillani. =) Partiota olen lapsille useasti miettinytkin harrastukseksi, saa nähdä innostuuko joku heistä.

      Ja mikä loistava ajatus: totuus (tässä asiassa) on turhuutta. Niin, tosiaan joskus on tilanteita jolloin niinkin voi olla. Tämän lauseen laitan korvan taakse, ehkä joskus käytän tekstissäni.

      Poista
    2. Joskus keksii sanoja muidenkin käyttää, vaatimattomasti päämääräni on löytää maailmankaikkeuden hienoin lause, suomeksi. Tuohan on muunnos periaikaisesta totuudesta että ei kannata faktojen pilata hyvää tarinaa... .

      Poista
    3. Kerrallakin voisi...huoh...Ei muuta kuin tenava 7 -vuotiaana sudenpentuihin, vöyhäävät pihalla aika paljon ja partiossa ei syrjitä. Pikkuhiljaa pääsee leireille ja vartioon, jopa johtamaan jos vaan jaksaa olla sen teini-iän, minä jaksoin, pysyin poissa pahanteosta kun juoksin partiossa ja srk-n nuorisohommissa. Ehtii sitä mennä piloille vanhemaallakin iällä;D

      Partio antoi itseluottamusta, kun osaa tehdä nuotion ja on puukko ja tikut niin pärjää, kyllähän tuolla asenteella pärjää... . Ja onnettomuuksissa en ole se joka jää kuvaamaan, alan huudella lääkäriä jne. Arvostan luontoa ja pärjään siellä, ei paljon pelota muuallakaan kun on ollut öitä keskellä myrskyä jossain kapisessa puolijoukkueteltassa. Kannattaa valita lippukunta vähän omien arvojen mukaan, osassa kristillisyys isossa osassa, toisissa vähän enempi militariaa, oma oli kohtuu liberaali ja retkeily sekä leiripainotteinen.

      Poista
    4. Kerrallakin vois, kyllä =D Tuo on mulle hyvä neuvo, kun olen usein sellainen jahkailija...

      Juuri tuollaisia taitoja haluaisin lapsillenikin, että pärjäisivät luonnossa ja osaisivat sen tulen sytyttää ja toimia eri tilanteissa. Kaikkea sellaista mitä itseltäni puuttuu, kärsin siitä että olen niin vieraantunut luonnosta ja pelkään jotain karhuja vaan metsässä ollessani. Ja tulen saan juuri ja juuri saunan pesään, nuotionteko ei sekään joka kerta onnistu.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Pimeyden ja kriisin keskellä loistaa valo

Surusta, herkkyydestä ja vihollisen rakastamisesta

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde