Helsinki on maailman pimein paikka juuri nyt

Jouluvalojen heijastus ikkunassa pehmentää pimeyden.

Nyt se on täällä. Kaikista pimeistä päivistä kaikkein pimein. Olemme näiden leveysasteiden lyhyimmän päivän vaiheessa - viikko vielä, ja päivän lyheneminen lakkaa. Taivasta on jo päiväkausia peittänyt paksu pilvipeite. Yöstä asti on satanut kaatamalla. Ulos tuskin uskaltaa vilkaista, varsinkin kun pihalyhdyn kynttiläkin on yön aikana sammunut. 

Märän asfaltin kiilto ja vesilätäköt tummalla, liejuksi muuttuneella pihanurmikolla eivät ole kaikkein kauneinta katseltavaa, kun on viikko jouluun. Koko päiväksi on luvattu sadetta, ja säätiedotukset lupailevat pilvistä ja matalapainetta niin pitkälle kuin ennusteet yltävät. 

En ole syyttä paasannut koko syksyn täällä blogissa ulkona vallitsevasta pimeydestä, suomalaisen syksyn ja (nyky)talven tummemmasta puolesta. Eikä ihme, että pimeys on vuosien myötä tuntunut vaan raskaammalta.

Nyt sille nimittäin tuli faktaa ja tieteellistä selitystä tuekseen: Suomi, tarkemmin sanottuna Etelä-Suomi ja Helsinki jossa asun, on  todennäköisesti maailman pimein paikka juuri nyt. Katso tästä Mtv3:n uutislähetyksestä, kuinka Pekka Pouta selittää, miksi Suomi saattaa olla maailman pimein paikka juuri nyt. Auringonvaloa on sen minkä näillä leveysasteilla on, mutta se ei ole syy kyseenalaiseen kunniaan maailman pimeimmän paikan tittelistä. Pohjoisemmassahan vallitsee täysi kaamos eikä aurinko nouse ollenkaan. Toinen, vähintään yhtä suuri syy Etelä-Suomen pimeyteen on lumettomuus.

Missään muualla näin pohjoisessa ei ole näin lumetonta. Kanadassa, Siperiassa, Japanissa missä vain Helsingin leveysasteilla on tällä hetkellä valkoista, ja monissa paikoissa huomattavasti etelämpänä kuin Suomessa. 

Suomen Lapissakin on lunta, mutta Etelä-Suomessa on suuria lumettomia alueita. Ne saattavat vielä kasvaakin, kun viikonloppuna uutta lämmintä ilmaa saapuu Suomeen. 

Videolla myös näytetään havainnollistavia kuvia siitä, mikä ero on pimeydellä lumettomassa ja lumisessa maisemassa. Lumi käytännössä vie pimeyden pois mutta jos lunta ei ole, pimeys nielee kaiken 19 tuntia vuorokaudessa ja hämärän hetket päälle. 

Mukavia nämä nykytalvet. Näin se ilmastonmuutos etenee!  

Mitäpä tässä voi tehdä muuta kuin ottaa päivän kerrallaan ja huomata, että päivät ja viikot vilisevät ohitse myös pimeään aikaan. Ensi viikolla on joulu ja kohta se kevätkin jo pukkaa päälle. Pimeästä valittamisen sijaan saattaakin olla paljon parempi vaihtoehto ryhtyä nauttimaan jokaisesta päivästä, pimeimmästäkin. Nopeasti ne menevät ohi kuitenkin, jok`ikinen. 

Näiden nopeasti ohi vilahtavien päivien ja vuosien lopputulos on loppuun kulunut elämä, enkä halua sen hetken tulevan niin nopeasti eteen, jolloin katson vanhana taaksepäin lasteni lapsuusvuosia ja oman nuoruuteni viimeisiä hetkiä. Kaikkein mieluiten pysäyttäisin ajan tähän, olisin pysäyttänyt jo kauan sitten. 

Tämäkin keskiviikkopäivä, vasta se alkoi ja nyt on jo kääntymässä illaksi. Päivä jonka piristykseksi lähdimme aamu-ulkoilulle tihkusateesta ja hämärästä huolimatta - tai ehkä juuri siksi. Mikään ei nimittäin ole parempi idea pimeänä lumettomana talvipäivänä kuin lähteä ulkoilemaan. 

Ja mitä löysimmekään, aivan naapurustosta. Lampaita, hanhia, kanoja, kukkoja. Liukumäkiä ja leikkivälineitä. Jouluvaloja ja jouluasetelmia joita ihmiset ovat laittaneet pihoilleen ohikulkijoiden iloksi ja jotka loistivat hämärässä sateisessa talvipäivässä. Jokaisen niistä nähtyään lapsi hihkaisi: jouluvaloja, jouluvaloja, jouluvaloja!







Kotiin palasimme pari tuntia myöhemmin takit märkinä ja haalarit kuraisina, mutta olotila ja mieli satakertaisesti piristyneinä. Nyt illalla on hyvä olla möllöttää kotona. Kun pimeä leviää ikkunan taakse, ei tee mieli enää lähteä minnekään. Ja minnekä sitä lähtisikään, korona-aika ja kaikki kun on. 

Päivä kerrallaan pimeydessä, kohti kevään valoa. Sitä jonka väriä emme vielä tiedä emmekä sitä, minkälaisen todellisuuden se valaisee. Koko maailma odottaa henkeä pidätellen koronarokotetta ja sitä, kuinka tehokkaaksi se lopulta osoittautuu ja tuleeko siitä vakavia sivuvaikutuksia. Maailman suurin ihmiskoe on alkamassa kun suuri osa ihmiskuntaa on saamassa uuden rokotteen, mutta se on uhkapeliä josta ei varmaankaan enää voi perääntyä. 

Kun ajattelee maailman tilannetta ja sen levotonta kuohuntaa, koti-illat suomalaisen talven pimeydessä eivät enää näyttäydykään hullummassa valossa. Tähän kun ajan todella saisikin pysäytettyä, joulun alle, kynttilän valoon ja joululaulujen sointiin. Pimeyteen jonka lohdulliseen syliin voi käpertyä ja ottaa lapset kainaloonsa, pienet vatsat täynnä pipareita ja ilmassa joulunodotuksen maaginen tunnelma, sen josta itse ei saa enää kiinni mutta johon lasten kanssa voi eläytyä niin että melkein kuin eläisi sitä itsekin. 

Helsinki on ehkä maailman pimein paikka juuri nyt, mutta niin kauan kuin kodissa ja sydämessä tuikkii valo, ei mikään maailman pimeys nujerra! 





Kommentit

  1. Tämä ihmiskoe onkin kääntymässä mielenkiintoiseksi sillä ilmassa on paksuakin paksumpaa paskaa kun ihmiset sekoilevat salaliittoteorioihin ja jopa sadat tuhannet aikovat kieltäytyä Suomessakin rokotteesta. Jolloin laumasuojaa ei saavuteta. Jolloin rokotteen funktio jää toteutumatta.
    Suur-Jyväskylän lehti kysyy Aiotko otaa koronarokotteen? Janette Castren: En. En usko että sen antamiseen on kauhean inhimilliset perusteet. Uskon että sillä on lopulta jokin suiurempi tarkoitus: kun kaikki ihmiset saadaan rokotettua, ihmismassoja pystytään hallitsemaan sitä kautta.
    Tuossa kommentissa on niin paljon pielessä että en edes tiedä mistä aloittaa??:D Näyttäisi kuvan perusteella olevan ihan tavallinen, alta 30-vuotias ihmisentaimi. Kuinka tällaisia ennakkoluuloja, tai tässä tapauksessa ihan puhdasta salaliittoteoriapaskaa edes lähtee purkamaan???
    Pimeys, älä jätä meitä!! ;D JKLän satoi lumet ,on valoisaa vaan eiköhän nuo sula huomenna jos on plussan puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihmiskoe on monessa mielessä, myös ja erityisesti psykologisessa! Jännittävää seurata kuinka käy... Rokotteesta liikkuu niin paljon ja niin villejä huhuja, että liekö niitä saadaan ikinä kuriin! Itse en usko noihin villeihin salaliittoteorioihin, mutta mietin mm. tuota laumasuojaa, että miten sen voi saada rokotteella joka ei estä tartuntoja eikä sitä että tartunnan saanut levittää virusta ympärilleen, vaan sillä vain estetään vakavia tautimuotoja. Tämmöinen käsitys siis minulla on, mutta se voi olla vääräkin. Hurjan paljon tietoa pitäisi levittää rokotteesta lisää, nyt tuntuu että molemmin puolin mennään mutu-tuntumalla, siis tavalliset kansalaiset.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin