Rooman parasta jäätelöä ja illallinen Trasteveressä - tyhjien turistikatujen lumo jatkuu

Piazza Navona
Istun anoppilan parvekkeella melonilautanen ja puolentoista litran vesipullo edessäni ja juon kolmatta lasia peräkkäin. Ai onko vähän kuuma? No on, lämpötilat ovat edelleen yli 30 asteen eikä edes eilisiltainen pieni ukkosenpoikanen onnistunut viilentämään ilmaa ja viemään sen nihkeää kosteutta mennessään.

Kattojen yllä lentää armeijan helikopteri korviahuumaavan melun saattelemana, se on pyörinyt yllä jo useamman kerran aamupäivästä asti enkä halua edes ajatella, minkä syyn takia - parempi olla tietämättä. Lapset leikkivät sisäpihalla, he kävivät juuri nonnan kanssa jäätelöllä alakerran kahvilassa ja purkavat nyt sokerihumalaansa pallopelissä. Periaatteessa ja condominion eli taloyhtiön kirjoittamattoman säännön mukaan juuri nyt eli kahdesta neljään iltapäivällä heidän kuuluisi olla hiljaa sisällä siestaa viettämässä, mutta vetoan ulkomaalaisuuteeni ja annan lasten leikkiä ulkona.

Yritäpä pitää kolme energistä lasta hiljaa sisällä silloin kun he ovat juuri syöneet sokeria ja ovat muutenkin täynnä leikkimisen ja liikkumisen halua! Suurin osa taloyhtiön asukkaista tosin on nyt töissä, koulussa tai reissussa, joten sekin helpottaa siestasäännön rikkomista.

Lapset ovat täynnä energiaa myös siksi, että tänään he nukkuivat ennätyksellisen myöhään tällä reissulla eli yli kahdeksaan. Se taas johtui siitä, että eilen vietimme ore piccole, pieniä tunteja kuten italiaksi sanotaan, mikä tarkoittaa yli puoleyön valvomista. Lähdimme loppuiltapäivästä, kun auringon pahin paahde oli ohi, Rooman keskustaan ja toivoimme, että ilma olisi jo vähän viilennyt koiravanhustamme ajatellen. Otimme sen mukaan sillä tiesimme illalla menevän myöhään, ja lievistä pidätysvaikeuksista kärsivä koira ei pystyisi mitenkään odottamaan paluutamme ilman pissavahinkoja. Isovanhemmat taas ovat liian huonossa kunnossa viemään sitä ulos, joten ei muuta kuin koira autoon ja menoksi.

Auton lämpömittari näytti 34 astetta ja saatoimme vain toivoa, että se siitä pian alenisi. Ajoimme ruuhkaista Via Tuscolanaa kohti keskustaa, ihmettelimme autojen määrää ja sitä että italiaiset tosiaan ovat unohtaneet kotona pysymisen ja liikkuvat nyt aivan entiseen malliin autojen määrästä päätellen.

Mutta sitten kun pääsimme keskustaan huomasimme taas, että kyllä vaan asiat edelleen ovat erikoisella tolalla. Lungotevere eli Tiber-joen rantatie oli täynnä vapaita parkkipaikkoja, niitä löytyi vähän väliä ja tarvitsi vain valita mieleinen. Milloin muka olemme löytäneet Lungotevereltä parkkipaikkan ilman ympäriinsä ajelua ja hermojen kiristymistä? Emme ikinä! Kerran olemme jopa joutuneet palaamaan kotiin kun edes kaukaisimmiltakaan sivuteiltä ei vapaata paikkaa löytynyt ja kuskin hermot pettivät.

Nera sai haleja myös keskellä Lungotevereä.


Söimme ensi töiksemme jäätelöt Gelateria del Teatrossa Lungoteverellä, josta saa mahdollisesti koko Rooman parasta jäätelöä. Aitoa ja oikeaa luonnollisista aineksista tehtyä italialaista jäätelöä, joka tehdään tuoreista kauden aineksista, ilman lisä- ja väriaineita. Ja sen huomaa lopputuloksesta; jäätelö ei ehkä näytä niin värikkäältä kuin lisäainejäätelöt joihin on laitettu väriaineita, mutta luonnollisen ja aidon jäätelön ei kuulukaan olla minkään muun värinen kuin niiden ainesten, joista se on tehty. 

Lapset valittivat ensin vähän jäätelön "mitättömästä" ulkonäöstä, mutta nopeasti he lakkasivat valittamasta kun maistoivat annostaan. Minä valitsin uutta suosikkimakuani pistaasia (koska se on ihanan suolaista) ja rosmariinijäätelöä ja ah, niin vähän kuin makeaa minun nykyään tekeekin mieleni, tämän jäätelön kohdalla ei ollut mitään vaikeuksia syödä annosta loppuun!

Toinen aidon ja lisäaineettoman jäätelön merkki haaleampien värien lisäksi on se, että se ei tee janoiseksi. Kun taas syö teollisemmin tuotettua jäätelöä, janon tunne on välittömästi kauhea. Nämä vinkit olen kuullut vegaanijäätelöbaaria pyörittävältä ystävältämme täällä Roomassa.




Jäätelön jälkeen kävelimme Piazza Navonalle. Kuinka tyhjä se olikaan entiseen verrattuna, sekin. Tilan tunne on aina Navonalla läsnä, onhan kyseessä Rooman kolmanneksi suurin aukio Piazza Vittorion ja Piazza del Popolon jälkeen. Mutta nyt siellä vasta tilaa olikin, ja kaikki se tila ikään kuin täytti koko sisimmän ja teki rauhalliseksi. Vaikutus oli aivan sama kuin nähdä Colosseum, Via del Corso, Fontana di Trevi ja muut edellisen turistikeskustapäivän kohteet turisteista tyhjentyneenä (lue aiheesta postaus Rooma ilman turistilaumoja - parempi, kauniimpi Rooma )

Pantheonilla, mielipaikassani Roomassa, oli myös miellyttävän väljää. Kun kävelimme tyttären kanssa Piazza Navonalta Pantheonille vievää Via Giustiniania, olimme ainoat jalankulkijat koko kadulla. Pizza al taglio -ravintolan terassilla istui yksi asiakas, sisältä kantautui auki olevan television ääni ja leijui houkutteleva pizzantuoksu. Kissa pujahti ohitsemme ja meni menojaan.

Piazza della Rotondalla Patheonin edessä saattoi kuulla sen keskellä kohoavan suihkulähteen pulputuksen. Portailla istui muutamia ihmisiä, he ottivat kuvia itsestään ja toisistaan eli olivat selvästi turisteja kuten mekin. Mutta meitä oli vähän täälläkin. Miten ihmeellistä ja ihanaa!

Pojat aloittivat välittömästi autoleikkinsä suihkulähteen kaiteilla, koiramme sai juotavaa vesihanasta suihkulähteen vieressä ja sitten saatoimmekin vain istua ja nauttia paikasta, hetkestä ja tunnelmasta. Pantheon oli jo siltä päivältä mennyt kiinni joten sisälle emme päässeet mutta tuskin olisimme sinne menneet vaikka se olisikaan ollut auki - vältämme kaikkia sisätiloja viimeiseen asti tällä Rooman-matkalla. 

Ulkopuoleltakin katsottuna Pantheon on silti jotain, joka lumoaa. Se on aina ollut lempipaikkani Roomassa, tuo kirkoksi aikaisessa vaiheessa muutettu ja siksi ainutlaatuisen hyvin säilynyt antiikin ajan rakennus, kaikkien jumaluuksien temppeli, suvaitsevaisuuden ja ekumenian kirkkain symboli ja edeltäjä. Antiikin Roomassa kaikkien uskonnollisten kukkien annettiin kukkia, jokainen sai palvoa haluamiaan jumalia kunhan ei häirinnyt sillä toisia. Sillä kaikki jumaluudet olivat loppujen lopuksi yhtä ja samaa jumalpanteonia. Aika hyvä filosofia mielestäni. Siitä olisi nykyajan ihmisillä oppimista.

Kaikki on yhtä, kaikki me olemme yhtä, yhtä ja samaa rakkautta ja se on ainoa asia, jonka Jumala (millä nimellä häntä sitten kukakin kutsuu) haluaisi meidän ihmisten ymmärtävän.







Ilta päättyi pizzaillalliseen Trasteveressä, vanhassa työläis- ja juutalaiskaupunginosassa, toisessa Rooman suosikkipaikoistani. Ukkonen jyrähteli kun kävelimme Campo de`Fiorin läpi ja siitä Trastevereen ja etsimme illallispaikkaa, ja pieni sadekuuro yllätti juuri kun onneksi jo istuimme katoksen alla terassilla.

Jälkiruuaksi nautimme katukioskista periroomalaiset grattacheccat, maustetut jäämurskamössöt. Pimentyneessä illassa 24 lämpötilassa ne maistuivat aika hyviltä, vaikka omaan makuuni liian makeita olivatkin.

Giordano Brunon patsas Campo de`Fiorilla. Bruno tuomittiin
kerettiläisyydestä kuolemaan ja mestattiin tällä paikalla v. 1600.

Campo de`Fiori vähän auringonlaskun jälkeen.

Oleellisen ääressä Trasteveressä.
Klassinen grattachecca kirsikoilla ja kookoksella.


Miten koira pärjäsi menossa mukana? Oikein hienosti. Nera täytti juhannuksena 15 vuotta kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti. Sillä todettiin neljävuotiaana sydänvika ja eläinlääkäri varoitteli sen pahenemisesta iän myötä ja kehotti varautumaan myös siihen, että se menehtyy nuorella iällä. Mutta niin vain vanha rouva yhä kulkee mukanamme Roomaan asti ja kävelee Pizza Navonan halki, juo lähteestä Pantheonilla ja pissaa Campo de`Fiorille. Se kulki reippaalla askeleella eilen koko illan, sai vettä aina kun halusi, ruokaa ja huomiota ravintolassa (koiranne on varmasti ainakin 10 vuotta, mitä, 15, ei uskoisi...ooh hän on ninja-cocker, niitä jotka elävät iäisyyden ja vain virkistyvät vanhetessaan)

Yhdentoista pintaan ajoimme halki iltavalaistuksessa loistavan Rooman, leppeä yötuuli puhalsi avonaisista ikkunoista ja toi nenään roomalaisen yöilman savun, lämmön ja kosteuden sekaista tuoksua. Vatsat pullottivat pizzoista ja grattachecoista ja mieli oli väsynynyt, raukea ja tyyni. Jälleen yksi ilta takana Roomassa, yksi hetki lisää muistoihin. Näistä illoista olemme haaveilleet koko vaikean kevään, näitä on ikävä aina Suomessa mutta erityisesti nyt korona-aikaan on ollut.

Ja nyt ne ovat täällä, elämme niitä parhaillamme. Sydän täynnä kiitollisuutta.

Roomassa on tullut vastaan jo usempi maskikauppa. Tässä niistä yksi.


Korona on päässyt jääkaappimagneetteihinkin.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Helsinki-Rooma, 4. matkapäivä: Italian aurinko ja uusi koronatodellisuus

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Rooma ilman turistilaumoja - parempi, kauniimpi Rooma