Vuoden harmain aamu

Jouluvalot pimeydessä. 
Tuijotan pimeyteen. Sateen ääni katolla. Eikö se vieläkään ole loppunut. Pimeyteen nukahdin ja pimeyteen herään. Näistä aamuista on valovuosi niihin aamuihin, jolloin cappuccinokupin saattoi ottaa mukaan ulos ja juoda sen häikäisevässä auringonpaisteessa ja sen lämmössä.

Kuten tässä viime kesän aamussa, josta olen kertonut tekstissä Hellepäivän aamu.

Mitä siitä on nyt jäljellä, kesän auringosta ja lämmöstä? Valonvirkaa toimittaa keittiön valju valaistus ja ikkunaan kiinnitetty ennenaikainen jouluvalo. Viimeksi mainitut on pakko ottaa esiin viimeistään tähän aikaan,  ei tätä pimeyttä muuten kestä, vaikka jouluun on pimeyden keston ja määrän näkökulmasta vielä iäisyys.

Nyt se on täällä, vuoden pimein (ja pahin) aika. Kuka kutsuu sitä realistisesti kaamokseksi (vaikka oikeasti kaamos on vain Lapissa), kuka positiivisesti hyggeilyn kulta-ajaksi, kuka ironisesti suomalaiseksi "talveksi".

Lauantai eli 16.11. on virallisesti nimetty vuoden harmaimmaksi päiväksi, ja suomalainen lonkeromerkki on onnistunut kaupallistamaan sen "koko kansan kippistelypäiväksi" . Onko kippistelylle aihetta, sitä en tiedä, mutta ymmärrän jotenkin niitäkin, jotka tuntevat halua nostaa sen maljan jos toisenkin, jotta järjissä pysyy suomalaisen syksyn ja talven. Vaikka eihän se humala eikä kännikään pimeyttä pois vie, tuo hetkellistä lohtua vain josta herääminen voi olla entistä masentavampaa.

Harvassa ovat ne, jotka eivät ole valmiita kiroamaan alimpaan helvettiin syntymänsä tänne ikuisen talvipimeyden ja sateen maahan, jossa meistä on tullut melankolisia, itsetuhoisia ja viinaanmeneviä. Onko tuo nyt iso ihme, kun ulos nytkin katsoo. Päivä alkaa sen verran "valjeta" näin puoli yhdeksän korvilla, että pimeyden keskeltä erottuvat nyt pihan paljaat syreenipensaat ja se, miten tuuli niitä riepoo. Sateen rummutus katolla on kiihtynyt uusille kierroksille. Tuleeko vedenpaisumus, kysyivät lapset jo eilen illalla, kun sade vain jatkui. Ei tule, sellaista tapahtuu vain jos sataa tuhat kertaa enemmän kuin nyt tai sitten vanhoissa tarinoissa, kuten Raamatussa Nooan aikaan.

Asiantuntijat selittivät, että kaamosmasennus tai -väsymys johtuu siitä, että sisäinen kello alkaa jätättää valon puutteen vuoksi, ja siihen auttaa kirkasvalolamppu ja liikunta. Joku toinen sanoo, että on vain asenteesta kiinni,  jos pysyy positiivisena ja tekee asioita normaalisti eikä jää synkistelemään, mikään pimeys ei lannista.

Olen sitä mieltä, että molemmat näkökannat ovat tavallaan oikeassa - ja kuitenkin myös väärässä. Totta kai sillä on sisäiseen kelloon ja ties mihin vaikutusta, kun valoa on yhtäkkiä kuusi tuntia päivässä 19 tunnin sijaan (päivän pituus 22.6.2019 oli Helsingissä 18.55 minuuttia). Ja asenteella voi vaikuttaa, siitä olen erittäin samaa mieltä, onhan se ohjenuorani suhtautumisessa kaikkiin asioihin. Mutta asennekaan ei loputtomiin ratkaise, eikä sen tarvitsekaan.

Valoa pimeyteen.
Myös siitä olen yhtä mieltä, että liikunta auttaa, se että lähtee ulos joka päivä, oli sää tai valon määrä mikä hyvänsä. Metsä on metsä synkimpäänkin vuodenaikaan, ja kun oppii katsomaan, näyttää se silloinkin kauniilta. Sateinen ilma on raikas pimeässäkin, ja tietysti jos on mahdollisuus ulkoilla päivän vähinä tunteina, niin aina parempi.

Mutta yhdelle asialle ei voi mitään, vaikka ulkoilisi kuinka ja olisi asenteeltaan reipas, ja sille selitys sisäisen kellon jätättämisestä on pelkkää tieteellistä sananhelinää. Olemme ihmisiä, jotka olemme sopeutuneet elämään luonnon rytmissä, ja kun luonto laskeutuu marrakseen (marras: kuolemaa tekevä, jonka kohtalo on kuolla tai on jo kuollut) ja pimeys tiivistyy ympärillä, aivomme sanovat, että nyt on aika hidastaa ja hellittää valoisien kesäpäivien vauhdista ja siirtyä toiseen rytmiin.

Sinä ylivoimaisesti suurimpana osana ihmiskunnan historiasta kun ei ollut vielä sähkövaloja, tämä oli käytännön pakko. Pimeässä oli vaikea saada aikaan mitään monimutkaista ja suurisuuntaista, edes öljylampun tai tulen heikossa valossa. Ihmisen näköaisti on pimeässä huono, ja oli jopa vaarallista yrittää saada pimeässä tehtyä asioita.

Pimeys on tarkoittanut ihmiselle riskiä ja sitä, että nyt on otettava rauhallisesti. On saanut olla luvan kanssa vähän väsynyt ja saamaton, en kerätty voimia talven varalle, jolloin ruokaakin usein oli vähemmän ja silloin kun sitä oli, himon siihen oli syytä nopeasti herätä, muuten ei talvesta selvinnyt.

Ja sitähän me nykyihmisetkin teemme, kun pimeä vuodenaika laskeutuu. Meistä tulee väsyneempiä, aikaansaamattomia, haluaisimme vain vetäytyä sohvanpohjalle keräämään voimia, vaikka meidän voimamme eivät ole missään vaarassa hävitä. Mutta esi-isiltä perityt aivot eivät sitä tiedä. Niillä herää himo ravitsevaan ruokaan samalla tavoin kuin esivanhemmilla, harmi vain, että sitä on nykyaikana tarjolla koko ajan ja syntyy liikaravitsemusongelma.

Kaamosajan herkkuja.

Minua auttaa pimeyden ja kaamoksen aiheuttamassa alakuloisuudessa ja vetämättömyydessä  kaikkein eniten se ajatus, että näin juuri kuuluukin olla. Tämä on täysin normaalia ja luonnollista. Minun kuuluukin olla väsyneempi ja ponnettomampi, koska kehoni on ohjelmoitu toimimaan niin. Kaikki yritykset taistella sitä vastaan ovat hyviä ja niitä tietysti kannattaa tehdä, mutta loputtomiin niillä ei ole vaikutusta.

On tietenkin olemassa monenlaisia ihmisiä, joillekin pimeys ei vaikuta millään lailla ja he ovat aina pirteitä ja aikaansaavia. Ja ihanaa että sellaisiakin ihmisiä on. Suurimmalle osalle jatkuva pimeys kuitenkin varmasti aiheuttaa melankolisoitumista ja vauhdin hidastusta, ja sitten he ovat ongelmissa, kun yhteiskunnan tahti ei hidastu. Se ei tunne vuodenaikoja, ei valon ja pimeyden vaihtelua eikä mitään muutakaan, se on tunteeton, koko ajan vaativampi ja kaikennielevämpi voima.

Mitä voi pieni ihminen sen edessä tehdä? Ei oikein mitään. Töihin on mentävä, velvollisuudet on hoidettava vuoden ympäri. Mutta aina voi yrittää hidastaa. Voi jättää kaiken ylimääräisen elämästä pois, supistaa kiire minimiin. Käydä lenkillä joka päivä, vaikka vain kävellä hitaasti metsässä, ilman hikitavoitteita. Kääriytyä sen jälkeen viltin alle sohvalle ja syödä rivin suklaata. Sytyttää jouluvalot. Muistaa, että väsymykseni on luonnollista, se ei tarkoita että minussa on jotain vikaa. Ympäröivässä yhteiskunnassa on, se on aivan liian hektinen ja monimutkainen ihmisaivoille kestettäväksi.

Sadepäivän iloja.

Nyt kun olen tämän kirjoittanut, aurinko on viimein noussut vaikka sitä tuskin huomaa, valoa on vähemmän kuin juhannusyön pimeimpään aikaan. Sade rummuttaa yhä kattoa, se on muuttunut yhä puuskittaisemmaksi. Aion tehdä jotain hullua ja ihmisluontoni vastaista, nyt kun edes hippunen valoa on muutaman tunnin ajan tarjolla. Lähden vaihtamaan vaatteita. Treffaan äitiystäväni kanssa, istutamme pikkuisemme juoksukärryihin ja vuoraan viisivuotiaani sadevaatteilla pyörän selkään, ja sitten lähdemme lenkille.

Ja kun tulemme sisälle, en aio poistua kotoa enää kertaakaan tämän päivän aikana (koiranpissatuslenkkiä lukuunottamatta), vannon sen. Ja kun pimeä taas heti neljän jälkeen laskeutuu, sytytän kynttilät ja keitän ison kupin mausteista teetä, juon sen niin kiireettömästi kuin osaan.

Lue aiheeseen liittyen myös teksti Minä valitsen valon, entä sinä? Kysymys kesä- ja talviajasta jakaa mielipiteet.

Piditkö lukemastasi? Kommentoi tekstin perään tai jaa teksti alla vasemmalla olevan jakolinkin kautta myös muille!

PAROLA DEL GIORNO: buio (m) = pimeys, myös adjektiivina pimeä Il buio fu totale. = Pimeys oli läpitunkevaa. Le giornate sono sempre piu buie. = Päivät pimenevät pimenemistään. 






Kommentit

  1. Sen aina melkein unohtaa, miten pimeää marraskuussa onkaan! Eilen tuntui päivällä ulkona siltä, että voisiko joku laittaa valot päälle, kun oli niin pimeää 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin, kesän valossa ei ikinä muista tätä toista todellisuutta, mikä nyt vallitsee... Eilen oli tosiaan oikein ennätysharmaa päivä, yksi jos toinen tuntui valittavan samaa. Onneksi tänään aurinko paistoi, se tuntui todella mahtavalle ja lohdulliselle: kyllä sitä valoa sittenkin vielä edes hetkittäin on! Ja josko kohta tulisi jo lumi, ja sitten jossakin odottavat jo ne kevään lisääntyvän valon päivät.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kukat haudalla eivät ilahduta ketään - viethän vanhemmillesi kukkia kun he vielä ovat elossa

Miksi tehdä piparitaikina itse, vaikka valmistaikinoitakin on?

Kaksikulttuurisesti yhdessä, onnellisesti Suomessa

Katja Kärki: Jumalan huone. Heikot, vahvat naiset synnin ja sallitun puristuksessa

Minulla on kolme pientä lasta ja luen yli sata kirjaa vuodessa. Miten sen teen?