Havahtuminen elävän lautasen äärellä

Raakaa ruokaa.
En varmasti ole ainoa, joka viime aikoina on kuullut kovasti puhuttavan elävästä ravinnosta ja raakaravinnosta. Vaikuttaa siltä, että elävän ravinnon syöminen on navakassa nousutuulessa, eikä pelkästään viherpiipertäjiksi leimattujen idunmutustelijoiden puuhaa. Superfoodit ovat totta kai osa ilmiötä, mutta eivät suinkaan kokonaan sitä muodosta.

Raakaruokailu oli pitkään minulle tuttua lähinnä koiramaailmasta, mutta ihmisten raakaruokailussa onkin kyse vähän samasta asiasta: paluusta juurille eli ruokavalioon, jonka oletetaan olevan lajille se kaikkein sopivin. Koirille raakaa lihaa, ihmisille raakoja kasviksia. Raakaruuan puolestapuhujat korostavat, että raa`assa kasvisruuasta vitamiinit ja entsyymit ovat tallella toisin kuin keitetyissä, prosessoiduissa ja lisäaineilla kyllästetyissä perusmarketin sapuskoissa. Raaka ruoka sulaa paremmin, imeytyy tehokkaammin ja ennen kaikkea ravitsee oikeasti, ei vain täytä vatsaa. Elävä ruoka on raakaruuasta vielä vähän jalostetumpi versio, sillä siinä siemenet, idut ja muut on ikään kuin herätetty eloon idättämällä, liottamalla tai hapattamalla.

Tunnustettava on, että itsekin sorrun ajattelemaan, että moiset liotukset kuulostavat aivan liian aikaavieviltä, monimutkaisilta ja no, liian hifistelyltä. Tänään kuitenkin pääsin maistelemaan elävää ravintoa navan täydeltä, ja moni ennakkokäsitys joutui samoin tein uudelleen arvioitavaksi:

lounastin Silvoplee-ravintolassa Hakaniemessä ja koin pienimuotoisen ruokavalaistumisen. Suomen parhaaksikin kasvisravintolaksi tituleerattu paikka lunasti lupauksiaan, sillä joka ikinen maistamani ruoka maistui käsittämättömän hyvälle. Punajuurimureketta, kukkakaalimuhennosta, papu-, artisokka-, linssi- ja sipulisalaatteja, hapatettua kaalia ja porkkanaa, ituja, marinoituja kikherneitä... Olin haltioissani. Siinä syödessäni pehmeän täyteläistä kukkakaalimuhennosta ja intialaisittain maustettua täysjyväbasmatiriisisalaattia tuli olo, että näin ihmisen täytyisikin syödä - meidän kaikkien. Ruuan syöminen vain tuntui niin hyvältä ja oikealta. Miksi kummassa olemme keksineet nakkimakkarat, pakastepitsat ja 5 vuotta muuttumattomana säilyvät valmiskääretortut, kun oikeaa - ja paljon edellä mainittuja kummallisuuksia parempaa - ravintoamme ovat kasvikset, siemenet, pähkinät, yrtit, hedelmät ja juurekset? Miksi olemme kehittäneet lihapadat, pastan, näkkileivän ja mistä keksineet sen, että kasviksista muka tulee herkullisempia, kun ne keitetään? Ihminen on ainut eläinlaji, joka pilaa ravintonsa ennen syömistä, on joku viisas sanonut. Kuinka oikeassa hän onkaan.


Elävän ravinnon syömisen elämyksellisyys ei päättynyt lautasen tyhjenemiseen. Yhtä miellyttävä oli olotila ravintolassa poistuessa: vaikka lautaseni oli ollut kukkuroillaan, ei vatsa pömpöttänyt tai pingottanut eikä olo muuten tuntunut ikävän ähkyltä. Tuntui sopivan täydeltä, hyvältä ja ennen kaikkea hyvin ravitulta. Sellaista tunnetta ei tullut koskaan karppauskokeilujen aikana eikä edes tasapainoisen ja sinänsä terveellisen täysjyväpasta-kanafilee-salaatti -aterian jälkeen. Enkä edes huomannut, että lautaselta puuttui liha.

 Se muuten olikin ensimmäinen kysymys, joka mieheni suusta kuului, kun kotiin päästessäni ehdotin joskus yhteistä reissua Silvopleehen. Kai siellä on myös lihaa? Eihän pelkillä kasviksilla voi tulla täyteen. Yritin jakaa ruokaelämystäni kuvailemalla ruokalajeja ja niiden maittavuutta, mutta vastaukseksi sain pelkkää nyrpistelyä. Kaalikammoiselta mieheltäni osasin toisaalta sitä odottaakin, mutta pieneksi erävoitoksi tulkitsen sen, että sain puristettua häneltä lupauksen lähteä joskus maistamaan, minun mielikseni. Pavut ja linssit hänelle sentään maistuvat, ja sillähän pääsee jo hyvään alkuun raakaruokailussakin.

Toisaalta, eihän pastamaan kasvattia ja jokapäiväiseen pihviin tottunutta miestä voi kovin raskaasti syyttää. Kasviskammoisuus on sekin kai lapsuudessa opittu huono tapa, mutta olen vakuuttunut, että hyvää kasvisruokaa syömällä kenen tahansa kasvisvastaisuus on mahdollista voittaa. Lupaan raportoida tuloksista, kunhan ravintolaan jonain päivänä yhdessä suuntaamme.

Ja nyt kun ollaan taas terveysaiheen ytimessä, on hyvä aika kertoa hiukan tilanteesta taistelussa kroonista nuhaani vastaan. Chlorella-tabletteja olen napsinut kymmenkunta päivittäin nyt kahden kuukauden ajan, ja vahvaa C-vitamiinilisää (1-2 g päivässä) samaten. Sattumoisin vielä pari päivää sitten luin tutkimuksesta, jonka mukaan suuret määrät C-vitamiinia voivat auttaa allergioissa.

Nenä ei ole vuotanut sitten syyskuun, vaikka muuten en olekaan syönyt mitenkään ideaalisti, päinvastoin.  Sen enempää en uskalla hehkuttaa, vaan jätän asian maininnan asteelle. Olen nimittäin sen verran taikauskoinen, että pelkään enemmän hehkuttamisen aiheuttavan kaikkien aikojen nuhakohtauksen ensi yönä.

Jos todella on niin, että jo parilla oikeaan osuneella lisällä saadaan jo tuloksia, millainen uusi minä minusta tulisikaan, jos siirtyisin syömään elävää ravintoa? Voisinko heittää hyvästit ainaiselle väsymykselle, päänsäryille, flunssakierteille? Voi hyvin olla, ainakin jos miettii Silvoplee-ravintolan omistajan Satu Silvon elämäntarinaa. Satumaista voimaa -kirjassaan (kirjoitettu yhdessä Paula Heinosen kanssa) hän kertoo, miten tulehduskierre, migreeni ja muut vaivat lievittyivät tai jopa loppuivat heti, kun ruokavalio muuttui raa`aksi. Suosittelen kirjaa lämpimästi, mutta varoituksen sana on paikallaan: kirjan luettuasi ja ymmärrettyäsi, miten vakavasti huono ruoka voi kehoasi vahingoittaa, et voi enää rauhallisin mielin jatkaa entistä epäterveellistä mässäilyäsi.

Oikealla ruualla terveeksi ja virkeäksi. Vaikuttavaa. Houkuttelevaa. Mutta niin paljon päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä vaativaa. Toisaalta, sokeri- ja muun huonon ravinnon pöhnässä energiaa ei ehkä riitä monen muunkaan vaivalloisen tuntuisen projektin toteuttamiseen tai edes ajattelemiseen...

Mutta ajatellaan vielä näin päin: jos muutamalla levätabletilla ja vahvalla antioksidantilla saadaan jo nuhaa kuriin, niin ehkä hyvän olon ja energisyyden saavuttamiseksi ei tarvitakaan koko ruokavalion syväremonttia. Jos ruuan idättäminen ja liottaminen tuntuu liian suurelta ponnistukselta, voi aloittaa välttämällä ainakin kaikki turhat keittämiset, kuumentamiset ja paistamiset. Syö erilaisia kasviksia, eikä aina tyydy pelkkään peruslisäkesalaattiin.

Ehkäpä aloitan siis pienestä. Ensimmäinen askel voisi olla vaikkapa parin hyvän elävän ravinnon reseptin opetteleminen. Aamun aloittaminen viherpirtelöllä. Niiden ranskalaisten perunoiden ja Kinder-suklaan hylkääminen, viimeinkin ihan oikeasti.

Pistetään mieleen itämään.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Helsinki-Rooma, 4. matkapäivä: Italian aurinko ja uusi koronatodellisuus

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Rooma ilman turistilaumoja - parempi, kauniimpi Rooma