Murtovarkaiden Italia ja aidattomien pihojen Suomi

Portti jäi auki, apua! Onneksi koira vartioi...
Eilen illalla ulkoa kuului laukausta muistuttava jysähdys. En tiedä mistä kaukaa ja mistä lähteestä se tuli, mutta heti teki mieli mennä varmistamaan, että ulko-ovet olivat varmasti lukossa. Pimeys ikkunoiden takana näytti äkkiä pelottavammalta kuin tavallisesti, eikä iltalenkki koirien kanssa houkutellut. Laitoin miehen asialle, hänetkin vähän varuillani ja pyysin tekemään tavallista lyhyemmän reitin.

Siihen on niin tottunut, että oman kodin sisällä on turvassa ja mahdollinen ulkopuolella piilevä paha on mahdollista pitää loitolla ovien ja ikkunoiden avulla. Ikään kuin ikkunalasi tai oven lukkokaan pidättelisi, jos joku todella haluaisi tunkeutua pahoissa aikeissa sisään.

Se nähtiin konkreettisesti reilu vuosi sitten, kun naapurustoon tehtiin sarja asuntomurtoja. Naapuritaloonkin sillä aikaa, kun minä istuin olohuoneessa katsomassa tv:tä ja mies ulkoilutti koiria naapurien pihan takana. Vähän meitä kumpaakin nolotti, kun poliisien käydessä kyselemässä meidän täytyi todeta, ettemme olleet huomanneet yhtään mitään.

Lähelle tullut rikollisuus sai minut ajattelemaan uudelta kantilta ihmettelyjä, joita italialaiset vieraamme ovat pihan nähdessämme esittäneet:

Miten on mahdollista, että pihamme on täysin avoin kaikille? Matala koira-aita kyllä löytyy ja jotain pensashärpäkettä, mutta ei muureja, rautaportteja, piikkilankaa eikä munalukkoja. Oikea murtovarkaiden ihmemaa. Sama meininki kun jatkuu kaikkialla suomalaisessa pientalomaisemassa. Kaikilla ei ole edes sitä koira-aitaa portteineen, vaan pihalle voi halutessaan kävellä ihan tuosta vain tai jopa vahingossa harhautua.

Suomessa ei tarvitse suojautua piikkilangoin, olemme vastailleet ihmettelyihin. Täällä varkaat ovat harvinainen poikkeus, eivät jokapäiväinen uhka - ainakin vielä, ja toivottavasti vielä pitkään. En haluaisi pystyttää muuria pihan suojaksi ja hankkia paria pelottavaa verihurttaa ihan vain sen takia, että ne pitäisivät varkaat loitolla.

Italiassa omakotitalojen pihalta löytyy lähes poikkeuksetta iso ja äänekäs koira, jos pihalle ylipäätään näkee aitojen ja porttien takaa. Muriseva saksanpaimenkoira on tietysti hyvä pelote, mutta on syytäkin olla. Italiassa kun asuntovarkaudet ovat ihan todellinen uhka, koko ajan. Viimeksi viime kevättalvella asia tuli lähelle, kun naapuriasuntoon yritettiin murtautua yön pimeimpinä tunteina. Me nukuimme seinän takana autuaan tietämättöminä rappukäytävässä räpeltävästä varkaasta, eikä edes koiramme havahtunut epäilyttäviin ääniin. Naapurin triplaturvalukot olivat olleet varkaalle liian vaikea pala, mutta ikävät jäljet oveen jäivät. Miten varas oli rappukäytävään päässyt kahden ovikoodin läpi, ensin ulkopihan portista ja sitten alaovesta, se ei ole selvinnyt, kuten ei sekään, miten hän oli saanut tietää juuri naapuriasunnon olleen sinä yönä tyhjillään.

Pelottavaa. Yleisemmin varkaat tulevat asuntoon parvekkeen kautta, jonka takia appivanhempani eivät uskalla pitää parvekkeen ovia öisin auki edes kuumimpina hellekausina. Lähikahvilassa anoppini ei viime kesänä uskaltanut puhua ollenkaan tulevasta kesälomareissusta Apuliaan, ettei tieto viikon poissaolosta vain kantautuisi vääriin korviin.

Joskus ei tarvitse edes olla lomalla tai nukkumassa, kun varkaat ovat iskeneet. Mieheni muistaa vieläkin tapauksen, jolloin hän oli kuusivuotiaana pikkupoikana palannut äitinsä kanssa ostoksilta, mennyt edeltä hissillä kotiovelle ja ihmetellyt kotoa löytyneitä vieraita miehiä. He olivat luikkineet portaita pitkin heti tiehensä, ja äiti oli hissillä ylös saavuttuaan löytänyt myllätyn kodin, tyhjän korurasian ja säikähtäneen pojan. Vieläkin sydän kuulemma hakkaa, kun ajattelee mitä murtomiehet olisivat pahimmassa tapauksessa saattaneet tehdä heidät yllättäneelle pikkupojalle.

Uutisista kun kuulee tämän tästä tapauksia, joissa varkaat ovat tulleet, vieneet mennessään kaiken ja lopuksi vielä talon asukkaan hengen. Viimeksi viime viikolla Roomassa näin oli käynyt eräälle 90-vuotiaalle vanhukselle.

Rooman maaseudulla Velletrissä asuva sukulaistäti ei viitsi enää edes ostaa kovin arvokkaita koruja, sen verran monta kertaa varkaat ovat kullat ja jalokivet käyneet viemässä. Kuulemma harva se yö joku yrittää sisään porteista ja hälytysjärjestelmistä huolimatta. Eräs ystäväperheemme pohti asuinpaikan valintaa ja sopivaa asumismuotoa, ja unelma omakotitalosta oli haudattava heti alkuunsa, kun kumpikaan ei pitänyt ajatuksesta, että koko ajan saisi pelätä varkaita.

Tätä taustaa vasten italialaisen vieraiden reaktio omaan aitaamattomaan pihaamme on ymmärrettävä. Me suomalaiset saamme todellakin olla tyytyväisiä, että meillä on mahdollisuus elää rauhassa ilman suojamuureja ja jatkuvaa murtouhkaa - toivottavasti vielä pitkään. Aina välillähän varkaita ja hulluja riittää Suomessakin, mutta onneksi melko harvoin. Kerran on meidänkin pihalla käveleskellyt vieras mies väittäen pihaa omakseen, mutta Rolle-koiramme sai hänet melko nopeasti muuttamaan mieltään. Toisen kerran säikähdin ja sillä kertaa tosissani, kun näin pihallamme kylpytakkiin pukeutuneen hiiviskelijän jokin musta pitkä esine kädessään. En uskaltanut laskea edes koiria pihalle, sillä olin varma, että kyseessä oli aseistanut psykopaatti aikeissaan kostaa maailmalle kokemiaan vääryksiä - kunnes tunnistin hänet naapurin intohimoiseksi lintubongariksi kameraobjektiiveineen. Kun harvinaisuus oli lentänyt pihapiiriin, silloin eivät naapureiden koira-aidatkaan pidätelleet eikä aikaa voinut tuhlata pukeutumiseen.

Eilen illalla pamauksen jälkeen ikkunasta pimeyteen tuijotellessani tajusin, että nyt on hyvä aika alkaa laittaa jouluvaloja. Eiväthän nekään varkaita pidä loitolla, mutta synkkää pimeyttä sitäkin paremmin.





Joulua on ollut muutenkin jo ilmassa tai ainakin sen tuoksua keittiössä, sillä Kotivinkin joululehden innoittamana tein lanttulaatikkoa. Se ei muuten suinkaan ole pelkkä jouluruoka, vaan kelpo talvinen lisuke muulloinkin. Ohjeeseen kuului voissa kuullotettua sipulia, ja kiinnostuneena odotin sen tuovan laatikkoon jotain uutta. Eipä paljon tuonut, liekö syynä se että unohdin laittaa laatikkoon tarpeeksi suolaa, ja koko lopputulos oli vähän vaisu. Taidan sittenkin jatkossa luottaa suosikkilanttulaatikkoreseptiini:

LANTTULAATIKKO

1 kg soseutettua lanttua
2 dl kermaa
0,5 dl korppujauhoa
1,5 tl suolaa
inkivääriä, muskottipähkinää, valkopippuria

Keitä pilkotut lantut suolatussa vedessä, soseuta.  Turvota korppujauhoja kermassa, sekoita lantut siihen ja kaikki mausteet. Korppujauhoa vuoka, laita siihen sose ja päälle korppujauhoa ja reilusti voilastuja. Paista 200 asteessa reilu tunti. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin