Italian keskikesän valo: eräs yö Roomassa


Vuoden valoisimmat yöt ovat käsillä. Liekö se syynä siihen, että herään kello neljä siihen, että minulla on hiki. Avonaisesta ikkunasta ei kuitenkaan vielä tulvi valoa heikkoa katulampun kajoa enempää; olenhan Italiassa, Rooman korkeudella, kaukana Pohjolan yöttömistä öistä.

Mutta kyllä täälläkin valoa riittää! Jo viiden pintaan alkaa aamu kajastaa, ja sitä ennakoi mustarastaan yksinäinen, hieman haikea laulu kun on vielä aivan pimeää. En tiedä miksi se laulaa pimeässä, ehkä siksi että se on vuorokauden ainoa hetki jolloin liikenteen melu ja muu ihmisten tuottama meteli ei peitä sen laulua alleen, ehkä siksi että se näkee taivaarannassa auringonnousun kajon ennen kuin minä sen havaitsen sängystäni verhojen takaa. 

Hetken päästä, kun valoa on vähän enemmän, aloittavat varpuset tirskuntansa. Niillä on kova kiire ja hinku laulaa, sellaista kiihkeyttä en suomalaisissa varpusissa ole havainnut. Ne sirkuttavat ahkerasti myös päivällä, mutta silloin siihen ei kiinnitä samalla lailla huomiota koska äänimaisemassa on niin paljon muuta. 

Aamuviideltä varpusten meteli sen sijaan on jopa niin kovaa, että minun on suljettava ikkuna saadakseni nukutuksi. Edes vielä tunnin verran, ennen kuin lentokoneet aloittavat kuudelta nousunsa ja jylisevät katon yli niin että nukkumisesta on turha enää haaveilla, tai ainakaan hyvästä unen laadusta. 


Kuudelta aurinko on jo kokonaan noussut, ja sitten onkin häikäisevää, lähes pystysuoraan taivaalta loistavaa auringon valoa koko päivän aina iltayhdeksään asti, jolloin aurinko alkaa laskea nopeaan tahtiin kellahtaakseen lopulta Rooman kattojen taa, ja taivas on hetken ajan oranssinvaaleanpunaisenkeltainen ja uskomattoman kaunis. 

Ilmassa viuhuvat pääskyset vaihtuvat hämärän tullen toisiin lentäviin otuksiin. Taivaalla lentää nyt mustia varjoja, kuin linnuilta ne näyttävät vaikka ovat liian pieniä ollakseen edes pääskysiä: lepakot saapuvat koloistaan. 

Pääskyset eivät lennä yöllä, ne ovat valon armoilla eikä pimeä ole niiden maailmaa. Yö on lepakoiden, niiden jotka näkevät pimeässä ja pystyvät siinä suunnistamaan, niiden jotka eivät törmäile esteisiin ja aistivat kaiken ympärillään ilman valoa. 



Katselen auringonlaskun jälkeen terassilla lepakoita, kuulen olohuoneesta alkavan Italian jalkapallo-ottelun äänet televisiosta ja vaikka se kutsuu minua, jään silti hetkeksi vielä paikoilleni. Hetki jolloin pääskyset vaihtuvat lepakoihin on aina niin maaginen: valo väistyy, pimeys tulee tilalle ja koko maailmasta tulee toinen. 

Olenko pääskynen vai lepakko, mietin kuten usein ennenkin, eksyksissä pimeässä vai valoon heitetty suunnistuskyvytön raukka, vai sittenkin oikealla maaperälläni juuri tässä missä olen?  En tiedä vastausta. 

Mutta Italian valoa rakastan. Sen edessä olen täysin auki ja avuton, valo tulee ja ottaa ja häikäisee niin ettei voi muuta kuin imeä sitä itseensä, varastoida elämää ja lämpöä ja D-vitamiinia jokaiseen ihosoluun ja toivoa että siitä jotakin riittäisi vielä marras-tammikuun lyhyimpinä ja painavampina päivinä. 


Jätän lepakot lentämään ja pimeyden tiivistymään ja palaan sisälle, jossa olohuonetta valaisee television jalkapallokentänvihreä ruutu. Italia aloittaa tuskaisen taipaleensa Itävaltaa vastaan, pelin joka venyy jatkoaikoineen seuraavan vuorokauden puolelle ja sen pimeimmille tunneille. 

Kun jatkoajalla viimein syntyy Italian 1-0 maali, naapuritaloista raikuu torven törähdyksiä ja taivaanrannasta ilotulitukset pauketta. Toisen maalin kohdalla sama toistuu. 

Mutta peli ei ole vielä ohi, vaan edessä ovat vielä viimeiset kynsienpureskeluminuutit. 

Kunnes pelin loppuvihellys armahtaa italialaiset ja muut Italian fanit, neljännesvärieräpaikka ratkeaa ja voimme viimein vetäytyä yläkertaan nukkumaan, hikoilemaan helteisessä yössä ja kuuntelemaan sen ääniä avonaisesta ikkunasta, josta aika ajoin lehahtava yötuuli on ainoa helpotus kosteassa kuumuudessa.  

Makaan hereillä pimeässä ja toivon että saan unta ennen kuin mustarastas ja varpuset aloittavat laulunsa, lentokoneet nousunsa ja aamun ensimmäinen valo tunkeutuu verhojen raosta. Ennen kuin edessä on taas uusi päivä täynnä aurinkoa, valoa ja lämpöä. 



Kommentit

  1. Nyt viime aikoina on alkanut olemaan kovaäänisiä varpusia ja myös uteliaita, tulevat ikkunalaudoille asti ja kerran näin varpusen joka ihmetteli remonttia. Pääskysiä kuuluu vähemmän, niitä on enemmän Italiassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varpuset on kyllä ihania lintuja! Vaikka onkin vähän kovaäänisiä niin mukava niiden ääntä on kuunnella, mukavampaa kuin auton hurinoiden. Tällä kertaa täällä Italiassa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että pääskysiä tuntuu olevan enemmän kuin ennen. Olisikohan että niitä jää nykyään enemmän tänne ja tulee vähemmän sinne Suomeen asti?

      Poista
  2. Lepakoilla on tutka, ne lähettää äänisignaalin ja tutkii palaavan äänen ja määrittelee sen perusteella edessä olevan maaston jne. Kaipa ne näkeekin kohtuu hyvin pimeässä mutta se suunnistus jne tehdään sillä tutkalla.

    Oi, putosin lukiessa, heti lepakko-tiedoston haihduttua hetkiseksi;), ihunaisen hetken kanssasi Roomassa. Mieleen tuli Costa del Solilla eli espanjassa, malagan korkeudella vietetty aika ja varsinkin tuo lintujen vaihdos - Se sininen hetki, puolisen tuntia valon ja pimeyden välissä, kuin katselisi Fazerin sinistä, se on se sävy!! Se mieletön sinisyys sai mut aina värisemään, kerrassaan upea hetki vrk-ssa noilla leveyksillä. Kiitos tästä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, lepakot eivät varsinaisesti näe vaan tutkalla suunnistavat, mutta tekstissä kuulosti hienommalta laittaa tuo nähdä-verbi. Taiteellinen valinta, siis =).

      Etelän valo ja sen vaihtuminen pimeyteen, se tosiaan on upeaa katseltavaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Pimeyden ja kriisin keskellä loistaa valo

Surusta, herkkyydestä ja vihollisen rakastamisesta

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde