Onnenamuletteja ja onnen murusia. Mutta mikä amuleteista on vahvin?

Onnenamuletteja uuninpäällä.


Onpa taikauskoista porukkaa, ajattelin ensimmäisinä aikoina käydessäni tulevan mieheni kotimaassa Italiassa. Etenkin Roomasta etelämpään mentäessä chilipalkokoristeita ja -koruja myytiin kaikkialla, ja näin niitä myös ystävillämme. Kaupoissa ja kojuissa ihastelin myös kilpikonna-, leppäkerttu-, neliapilaesineitä, joista alussa vain viimeisimmän tunnistin onnenamuletiksi. 

Koska pidän leppäkertuista, ihastuin erityisesti leppäkerttuun hyvänonnensymbolina. Ostin leppäkerttukorun, sitten toisen, ja vaivihkaa kotiimme on kertynyt leppäkerttuesine jos toinenkin. En tiedä tuovatko ne hyvää onnea ja suojelevatko kaikelta pahalta,kuten onnenamulettien uskotaan ja toivotaan tekevän, mutta hyvää mieltä ne ainakin ympärilleen levittävät. 

Sen verran taikauskoinen ole ollut, että yhteen aikaan en unohtanut koskaan laittaa leppäkerttukorvakoruja korviin, kun nousin lentokoneen kyytiin. Onneksi lentopelkoni, johon aikoinaan kuului äkkikuoleman pelko, on vuosien myötä hälventynyt vaikkakaan ei kokonaan hävinnyt, enkä enää välttämättä laita leppäkerttuja korviin lentokoneessa. 

Onneksi minulla sentään on ne korut vielä tallella! Sekin nimittäin on oma onnekas tarinansa. Kerran nimittäin otin leppäkertut korvistani ollessani kaupungilla ja laitoin ne jostain syystä huolimattomasti taskuuni. Sieltä taskusta sitten kaivoin vähän väliä jotakin, milloin kännykkää, milloin avaimia tai huulirasvaa tai kolikoita. Enkä ajatellut ollenkaan, että siellä oli muutakin, jotain joka saattaisi pudota. 


Kotiin palattua yhtäkkiä muistin: leppäkertut! Eihän niitä enää ollut tallella kuin toinen taskun pohjalla. Sinne meni, onnenamulettini. Kuinka enää ikinä voisin suojautua lentokoneessa, yhdellä leppäkerttukorviksella? Ei auttanut, hyväksyttävä se oli, ja niin päivät kuluivat ja asia unohtui. 

Kunnes eräänä loskaisena kevätpäivänä tyttäreni tuli kaverinsa kanssa kovalla rytinällä kotiin, kuten tavallista. Heillä oli kiire leikkimään, mutta sitä ennen tyttö ehti kertoa tärkeän asiansa: Äiti, tämä löytyi tieltä, muistelin että ihan kuin sinulla olisi tällainen.

Hänen kämmenellään lepäsi kiiltonsa menettänyt, himmeän punainen keraaminen leppäkerttukorvakoru, jonka peitinsiipien poimuihin olivat lika ja multa tarttuneet. Sinne se siis oli pudonnut, kotitien varteen ja ollut siellä viikon toisensa jälkeen ilman että kukaan oli huomannut. Oli tullut sade ja räntä ja lumi ja sitten se oli sulanut, pieni punaisen pilkoitus oli paljastanut sen olinpaikan. 

Halasin onnellisena tytärtäni ja kehuin hänen tarkkoja silmiään. Tyttökin oli innoissaan ja selvästi ylpeä itsestään kun oli löytänyt jotain niin tärkeää. Jos on onnenamuletin tarkoitus tuoda onnea, niin sitä tämä nimenomainen amuletti todellakin toi. Pieniä mutta tärkeitä onnen murusia ainakin!

Sitten puhdistin ja kuivasin hellästi pienen leppäkerttuni ja laitoin sen parinsa viereen. Nyt ne nakottavat korukaapissa erisävyisinä, toinen elämää vähän enemmän nähneenä kuin toinen, mitä lie kaverilleen kertoo. 

Onnenamuletit ovat kiehtova ilmiö, vaikkei niihin tosissaan uskoisikaan. Ne ovat esineitä ja symboleja, joihin liitetään voima karkottaa pahoja henkiä, suojella kantajaansa esimerkiksi sairauksilta ja tuoda hyvää onnea. Viime vuosina ja erityisesti viime aikoina minusta on monesti tuntunut, että ei olisi yhtään hassumpaa saada jostakin vähän lisäsuojaa ja -onnea. 

Eräs ystäväni oli jokin aika sitten Turkissa lomalla ja kysyi haluanko jotain tuliaiseksi. No nyt kun kysyt niin tuo sellainen sininen lasisilmä, blue evil eye. Muistelin että äitini oli aikoinaan tuonut sellaisen minulle tuliaiseksi Kreikan-matkaltaan mutta olen sen aikaa sitten hävittänyt. Kreikan- ja Turkinmatkaajille tutut joka paikassa myytävät siniset lasisilmät ovat kiroukselta suojaavia amuletteja. Uskomuksen mukaan kuka tahansa saattaa langettaa päällesi kirouksen jopa tilanteessa, jotka saattavat vaikuttaa esimerkiksi ulkonäkösi tai omaisuutesi kehumiselta, mutta jos kannat tällaista silmää mukanasi, kirous ei pure. 

Ennen kaikkea tietysti kysyin lasisilmäkorua koska pidän siitä miltä se näyttää. Ystäväni vastaus sen sijaan yllätti: tuon sinulle mielummin jotakin muuta. Et tarvitse sellaista amulettia, sinulla on jo maailman tehokkain amuletti koruvalikoimissasi, käytä sitä. 

Hetken piti miettiä, mitä tämä nyt oikein oli, joku vitsikö. Eihän ystäväni edes tiennyt koruvalikoimistani juuri mitään, eikä varsinkaan leppäkerttu-uskomuksistani. Olet varmasti saanut ainakin yhden ristin rippilahjaksi, hän vastasi kun kysyin selitystä. No, niin olen. Omistan aika montakin ristiä

Tämä tapahtuma menneisyydestä tuli mieleeni eilen kun kävin naapurustossamme sijaitsevassa Heavenly Scent -korukaupassa hakemassa itselleni - ristikorvakorut. Olin nähnyt ne netin ilmoituspalstalla ja ihastunut niiden sydämien siniseen väriin sekä siihen, että niihin on kaiverrettu Faith, hope, love -teksti. Ja risti. 



Onhan tämä aika voimakas symboli, tajusin kun kokeilin koruja korviini.  Sininen opaali, tyyneyden ja mielialan tasoittamisen materiaali ristin yläpuolella, hehkui kauniina ja himmeänä ja ne näyttivät siltä kuin ne olisivat aina kuuluneet siihen, juuri minun korviini. Olin ostanut korut pääasiassa niissä olevan sinisen värin vuoksi, ja sitten sain kuulla materiaalin olevan juuri opaliittia joka auttaa ihmistä muutoksissa, tyynnyttää mieltä ja on erinomainen apu esimerkiksi meditoinnissa. 

Yhdessä ristin kanssa nämä varmasti ovat aika hyviä onnenamuletteja. Ainakaan kovin pahasti ei voi mennä vikaan jos näin uskoo. 

Kun seuraavan kerran nousen lentokoneeseen, ehkä laitankin nämä korviini? 



Täältä ostin koruni.

Korut tekee käsityönä korutaiteilija Lori Lepojärvi.

Lue toinenkin tekstini liittyen korvakoruihin, joihin minulla onkin ihan omanlaisensa suhde!

Synnistä kevään piristykseksi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Hiiriperhe vintillä ja rotanruumis seinässä - elämämme luontokappaleiden kanssa

Minun valintani: Kuopus täytti kolme vuotta ja jatkan yhä kotiäitinä