Miksi kaksi on ideaali lapsiluku ja pyykkikone ei ole tehnyt meistä onnellisempia

Aurinko paistaa sittenkin, myös pimeimpinä talvikuukausina.
Pesin eilen kaksi koneellista pyykkiä. Se on enemmän kuin tavallisena päivänä, sillä yleensä koneellisia menee korkeintaan yksi päivässä. Eilen oli poikkeus, koska pesin pyyhepyykkiä ja sitten koneellisen vaatteita, koska kävin lenkillä ja hikiset juoksukamat pitää saada aina heti pesuun.

Minulla oli siis pyykkipäivä.

Likaiset pyykit koneeseen, pesuaineen annostelu, luukku kiinni ja pari napin painallusta, ja se on siinä. Kone tekee kaiken työn, pyörittää ja kastelee ja vaahdottaa ja linkoaa. Minä voin tehdä sillä välin mitä mielin, ja kun parin tunnin kuluttua kuuluu piippaus ohjelman loppumisen merkiksi, usein ensimmäinen ajatus on harmistus siitä, että nyt pitää taas palata pyykkien ääreen - eli siirtämään puhtaat märät pyykit kuivausrumpuun ja sen mitä sinne ei voi laittaa, ripustaa pyykinkuivaustelineelle.

Kaikesta tästä helppoudesta huolimatta siis usein tuntuu, että pyykkihuoneessa on vietettävä aikaa ihan liikaa, ainakin on tunne että pitäisi, sillä likaisten pyykkien korit pursuilevat vaatetta samoin kuin jokainen penkki ja kori, joka kodinhoitohuoneessa on. Tilanne on usein suorastaan kaoottinen, mistä olen kirjoittanut erikseen postauksessa Kodissani on pyykkiongelma! Aivan oikein, näen siis asian ongelmana. Ongelmana! Koska en joudu näkemään nälkää tai pelkäämään lasteni kuolevan likaisen veden aiheuttamaan ripuliin tai sotatoimissa, alan ahdistua pyykkihuoneen sotkuisuudesta. Mitä tähän voi enää sanoa? Mitä suurempi elintaso, sitä enemmän valitetaan, mitä enemmän vaurautta, sen älyttömämmät "ongelmat" ja tyhmempi pää, vai miten se nyt menikään...

Mutta arvaa, valintanko minä enää. En enää sen jälkeen, kun luin Hans Roslingin avartavasta teoksesta Faktojen maailma (Otava 2018), että maailmassa on viisi miljardia ihmistä, joilla ei ole varaa pyykinpesukoneeseen. Toisin sanoen he joutuvat pesemään pyykkinsä käsin. Viisi miljardia! Paljonko meitä homo sapienseja on yhteensä, seitsemän miljardiako? 7,6 tarkalleen ottaen juuri tällä hetkellä, määrä kasvaa koko ajan.

Isoin osa ihmisistä on siis ilman pesukonetta. Pyykkikone on niin peruskodinkone meille kaikille Suomessa ja muissa länsimaissa asuville, että on vaikeaa edes kuvitella elämää ilman sitä. Mitä se käytännössä tarkoittaisi? En todellakaan tiedä, mutta olen kuullut usein kerrottavan, kuinka mummoni, kymmenen lapsen äiti, aikoinaan hoiti pyykinpesun.

Ensin oli noudettava järvestä saaveilla vettä. Jos oli talvi, jäähän piti tehdä reikä ja noukkia vesi avannosta. Sitten vesi lämmitettiin saunassa, kiehuvankuumaksi, jotta varmasti tuli puhdasta. Saippua lipeästä, armoton hankaaminen ja puljaaminen. Tahroja ei saanut jäädä! Kädet punastuivat vedestä ja saippuasta, iho lähes kypsyi kuumassa vedessä. Pyykit huuhdeltiin järvessä, talvella jäisessä vedessä, kädet siirtyivät nopsasti ja jouheasti polttavan kuumasta jääkylmään. Teepä sama käsillesi nyt ja katso, miltä ne sen jälkeen näyttävät. Rakennekynnet ja manikyyrit ovat siinä kovilla, puhumattakaan ihosta.

Pyykinpesuun liittyvä tieto on vain yksi monesta ajattelua laajentavasta faktasta, joka Faktojen maailmaa lukiessa selviää. Noin miljardi ihmistä valmistaa yhä ruokansa tulella maakuopassa, haalii polttopuita sieltä mistä saa ja kantaa vetensä jopa kilometrien päässä kodista sijaitsevasta lätäköstä - yhdellä ämpärillä, koska toiseen ei ole vielä varaa. Puhumattakaan sähkölaitteista, eihän käytettävissä ole sähköäkään. 80%:lla maailman väestöstä on käytössään sähköä, loput elävät tulen ja öljylampun valossa.

Kolmella miljardilla on se etu, että heillä on ollut mahdollisuus ostaa useita ämpäreitä ja pyörä, ja vedenhakumatkaan kuluva aika ja vaiva puolittuu. Sähköä on ainakin ajoittain, ja lapset voivat tehdä läksynsä sen valossa, niin, he ovat päässeet kouluun nyt kun heidän ei tarvitse enää käyttää kaikkea aikaansa vedenhakuun ja polttopuiden keruuseen.

Postauksessa kuvia ulkoiluista lasten ja Neran kanssa viime päivien auringonpaisteisina hetkinä.

Kaksi miljardia saa vetensä jonkinlaisesta hanasta, lämmin vesi saattaa joskus reistailla mutta sähkönjakelu on jo varmaa, säästetään moottoripyörään - ehkä myös johonkin sähkölaitteeseen, kuten pakastimeen - ja jotkut pystyvät hankkimaan myös pyykinpesukoneen.

Sitten olemme me noin miljardi, joilla pyykkikone itsestään selvästi hoitaa vaatteiden pesun, kaikenlämpöistä vettä tulee hanasta (tai jos hetkeksi ei tule, raivostumme), käymme ylellisissä vastaremontoiduissa vessoissa ja haaveilemme toisesta tai kolmannesta autosta, ehkä uusimmasta mallista tai ainakin hienosta käytetystä hybridistä. On heitäkin jotka ovat hurahtaneet urheiluautoihin ja keräilevät niitä.

Vaikka tiedän että jokaisella on taakkansa ja ristinsä eikä ajatus siitä että toisilla menee vielä huonommin ole läheskään kaikille tehokas apu masennukseen, ajattelen itse mieluusti asioita sitä kautta. Toisin sanoen suhteutan asioita usein ja mielelläni.

Jos meinaan valittaa siitä, että minulla ei varaa näyteikkunoissa näkemiini 300 euron kenkiin tai täydelliseen keittiöremonttiin, olen jo ennen Faktojen maailman lukemista pysäyttänyt ajatukseni muistuttamalla itseäni, että olen uskomattoman onnekas jo siinä, että minulla on kaikki se mitä minulla on.  Se että minulla on auto, 40 kenkäparia ja korkeakoulutus josta en ole maksanut mitään, 135 neliön koti ja siellä kaikki mukavuudet, on maailman mittakaavassa ihmeellinen asia. Tililläni on aina rahaa, ei ehkä säästöön asti mutta olenhan aina ajatellut, että rahat ovat elämää eivätkä tulevaisuutta varten, joka ei huonolla tuurilla ehkä koskaan edes tule. Minulla on mahdollisuus ruokakaupassa ostaa mitä haluan, käydä kampaajalla ja saunoa mielin määrin.



Nyt Faktojen maailman luettuani ajattelen entistä enemmän näin. Olen saavuttanut ja saanut jo syntymälahjanani paljon, kuulun maailman miljardin etuoikeutetun ihmisen joukkoon eli neljänteen, vauraimpaan tasoon Roslingin neljän tulotason jaottelujärjestelmässä. Niin paljon, etten halua tai tarvitse enää enempää. En tarvitse materiaa, vaan ainoa mitä tarvitsen on tietoa ja näkemystä siitä, miten nähdä ja katsella maailmaa, välttää toivottomuus ja hätävaiston aktivoitumisesta johtuvat hätiköidyt johtopäätökset. Saada asioihin mittasuhteita.

Siinä tarkoituksessa Hans Roslingin kirja on kuin taivaanlahja. Hänen kirjansa soisi lukevan jokaisen, joka panikoi väestöräjähdyksellä, huolestuu kulkutaudeista, sodista ja Venäjän aikeista, maailman köyhyydestä, saastumisesta, terrorismista ja lentokoneella matkustamisesta. On totta, että moni asia on yhä kesken, liian paljon myrkkyä päätyy luontoon, liian moni on välinpitämätön ympäristöasioissa, liian moni lapsi kuolee koleraan, liian usein jossakin räjähtää pommi, liian moni tyttö silvotaan tai jää koulusta kotiin koska ties mitkä vanhat tavat niin käskevät, liian harvalla on varaa siihen pyykinpesukoneeseen. Mutta kun vertaa menneisyyteen, kaikissa näissä asioissa on tapahtunut edistystä. Faktojen perusteella maailmassa on kaikki paremmin kuin koskaan.

Ja parempaan päin on yhä mentävä. Vaikka 90% tytöistä pääseekin kouluun elämänsä aikana, täytyy jäljelle jäävän kymmenen prosentin kouluunpääsyn toteutumisesta huolehtia myös sekä siitä, että tytöt saavat opiskella yhtä pitkään kuin pojat eivätkä missään maailmankolkassa päädy lapsivaimoiksi. Jokainen sota ja konflikti on liikaa, samoin kuin jokainen menetetty ihmishenki sen takia, että perheellä ei ollut varaa antibiootteihin. 

Kehitys ja vaurastuminen ei pysähdy, ja tärkein viesti kirjassakin on, että ei pidäkään pysähtyä. Koko ajan suurempi osa maailman väestöstä on päässyt pois äärimmäisestä köyhyydestä. Pyörä, moottoripyörä ja lopulta jopa pyykinpesukone on yhä useammalla maailman ihmisellä.

Lapsikuolleisuus on vähentynyt radikaalisti (vuonna 1800 alle viisivuotiaiden kuolleisuus oli 44%, vuonna 2016 alle viisivuotiaista kuoli 4%), rokotuskattavuus nousee koko ajan (80% maailman lapsista saa vähintään yhden rokotuksen), erot tyttöjen ja poikien koulutuksessa pienenevät, sodat ja konfliktit ovat vähentyneet (maailmansotien jälkeen sodissa kuolleiden määrä on laskenut vuosikymmenestä toiseen ja on nykyään pienempi kuin koskaan) ja nykyinen lääketiede pelastaa enemmän ihmishenkiä ja parantaa heitä vaikeammista sairauksista kuin koskaan.




Lähes kaikkialle maailmaan on levinnyt humaani käsitys ihmisestä ja ihmisoikeuksista, eikä maailma enää ole sellainen raakalaismainen paikka kuin se oli vaikkapa vielä 1800-luvulla, jolloin orjuus oli hyväksyttyä, alkuperäisasukkaita pidettiin eläimenkaltaisina eikä puhettakaan, että olisi ollut sukupuolten välistä tasa-arvoa tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Kun kuvataan niin nälkää, lapsityövoiman käyttöä, lento-onnettomuuksissa kuolleiden määriä, otsonikatoa kuin ilman savuhiukkasten määrää kaavamuodossa, tuloksena on nykyaikaa kohti laskeva jana. 

Emme siis elä jatkuvasti kurjistuvassa ja masentavammassa maailmassa, vaikka katastrofeja, poikkeustapauksia ja hetkellisiä takapakkeja rakastava draamavaistoinen tiedonvälitys niin meidät saakin uskomaan. On paljon myyvempää kertoa uutinen hätkähdyttävästä poikkeustapauksesta tai harvinaisesta konfliktitilanteesta kuin tasaisesta hitaan edistyksen arjesta tai iänikuisesta tasapainoisesta rauhantilasta. Niinpä elämme harhojen vallassa, nimittäin väärässä, järjestään todellisuutta pessimistisemmässä luulossa moniin maailman tilaa koskeviin asioihin liittyen.

Maailmakuvamme on ylidramaattinen. Esimerkiksi luonnonkatastrofeista uutisoidaan näyttävästi, vaikka viimeisen sadan vuoden aikana niihin kuolleiden ihmisten määrä on vähentynyt alle puoleen (siitä huolimatta että väestö samaan aikaan on hurjasti kasvanut).

Hans Rosling: Faktojen maailma


Mistä tulikin mieleen, että edes väestöräjähdys, tuo tämän hetken uhat top-3 -listan kestoaihe, ei ole niin katastrofaalinen asia kuin usein ajatellaan. Väestö kyllä kasvaa, se kasvaa tällä hetkellä vielä rajusti, mutta hidastuminen odottaa lähivuosikymmenien aikana. Vuosisadan loppuun mennessä väestömäärää osoittava käyrä taulukossa tulee väestötutkijoiden mukaan asettumaan johonkin 11 ja 12 miljardin välille, eikä enää kasva.

Miten se nyt on mahdollista? Eikö koko ajan puhuta Aasian ja Afrikan holtittomasta väestöräjähdyksestä, jonka vaikutusta edes länsimaiden vähäinen syntyvyys voi kumota.

Selitys piilee siinä, että nykymaailmassa suurin osa perheistä, myös ns. kolmannessa maailmassa Aasiassa tai Afrikassa, ei enää hanki kahdeksaa lasta vaan sen samat kaksi tai kolme, jotka länsimaalaiset perheetkin keskimäärin hankkivat, sillä heidän elintasonsa on parantunut ja lapsikuolleisuus laskenut. Ja tulojen kasvaessa lapsiluku pienenee, se on yleismaailmallinen fakta. Todella suurien perheiden aika on ohi,  ne ovat joka maailmankolkassa enää enemmänkin poikkeuksia. Toisin sanoen tämän hetkinen väestönkasvu on väistämättä taittumassa, siihen johtava kehitys on jo alkanut.



Harry ja Meghan ovat ilmiselvästi Roslinginsa lukenut, kun he ovat päätyneet julistamaan, että heidän lapsilukunsa jää korkeintaan kahteen, planeetan kannalta kestävään lapsilukuun. Se on faktojen valossa ihan totta. Jos perheisiin syntyy 1-2 lasta, maapallon väestö ei pitkällä aikavälillä enää jatka kasvuaan. Kolme on sillä rajalla. Jos hankit neljä tai enemmän, ei sinun sittenkään tarvitse olla kovin huolissaan, sillä kyse on maapallon mittakaavassa mitättömästä marginaali-ilmiöstä, joka ei kokonaislukuja heilauta - niin kauan kuin pysyy marginaalissa. Ja nykykehityksen mukaan eli jos tullaan noudattamaan edellä mainittua kehittyvistä maista tuttua kaavaa, että tulojen kasvaessa lapsiluku pienenee, se tulee siellä pysymään.

Lapsilukua olen pohtinut blogissa omissa postauksissaankin, esimerkiksi tekstissä Onko minulla varaa hankkia lapsia ja muita kysymyksiä vanhemmuudesta.

Lapsiluvun pienentyminen on malliesimerkki hiljaisesti taustalla tapahtuvasta kehityksestä, joka hukkuu katastrofiuutisoinnin hälyyn. Itse en ainakaan aiemmin tiennyt oikeaa vastausta seuraavaan kysymykseen: Maailmassa on tällä hetkellä noin kaksi miljardia lasta. Kuinka monta lasta maailmassa on vuonna 2100?  Samat kaksi miljardia.

Väestön määrä siis kasvaa, mutta ei lasten määrä. Tämä on mahdollista siksi, että maailmassa vielä joitakin vuosikymmeniä sitten oli enemmän suurperheitä eli ihmisten kokonaismäärä tällä hetkellä ja lähivuosikymmeninä kasvaa, varsinkin kun elinajanodote kasvaa kasvamistaan.

Väestöräjähdystä eivät siis aiheuta nyt syntyvät lapset, vaikka yleisesti niin ajatellaankin. Väestö kasvaa, koska meitä on niin paljon nyt, ei siksi että me nyt elävät hankkisimme liian paljon lapsia. Perheet ovat lähimenneisyydessä hankkineet lapsia niin paljon, ja samanaikaisesti elintaso on kasvanut ja lapsikuolleisuus vähentynyt. On oltu tilanteessa, että kaikki ne kuusi lasta, jotka köyhä afrikkalaisperhe hankki pitääkseen aikuisiksi asti elossa hyvällä tuurilla kolme, pysyivätkin elossa koska saivat rokotuksia ja lääkärinhoitoa sairauksiinsa, tarpeeksi ruokaa ja vettä, koska perheellä oli varaa ostaa pyörä ja monta ämpäriä vedenhakuun - ja yhä useampaan kotiin vedetään jopa vesijohto ja sitten myös lopulta ostetaan pyykinpesukone.



Usein laittaessani pyykkiä ajattelen mummoani, joka pesi kymmenen lapsen pyykkiä kesät talvet ulkona järvessä. Ajattelen sitä miten paljon maailma on mennyt eteenpäin, miten paljon olemme vaurastuneet täällä Suomessa ja muuallakin maailmassa. Minulla lapsia on vain kolme. Kotitöihin menee enää murto-osa siitä ajasta jonka ne veivät entisinä aikoina. Ostamme kaiken valmiina, meillä on imurit ja hienot imuliinat, koneet ja pelit ja vehkeet. Minä olen kotiäiti, mutta minulta jää aivan ruhtinaallisesti aikaa kaikilta kotitöiltäni. Ehdin lukea lapsilleni, kävellä metsissä, käydä museoissa ja leikkiä heidän kanssaan. Ehdimme käydä kahviloissa ja shoppailla kauppakeskuksissa. Ehdin toteuttaa itseäni ja esimerkiksi kirjoittaa tätä blogikirjoitusta. Ehdin matkustella. Jos pyykkikoneeni hajoaa, voin ostaa uuden.

Tätä tällaista elämää kohti maailmassa tälläkin hetkellä pyrkii viisi miljardia ihmistä, heidän näkökulmastaan meillä on aivan kaikki ja enemmänkin.

Mutta olemmeko tyytyväisempiä ja onnellisempia nyt? Onko meillä yhtään sen enempää aikaa, vaikka olemmekin vapautuneet pyykinpesusta, vedenkannosta ja kaiken valmistamisesta juurta jaksain itse? Ei ole, ja rohkenen sanoa ettemme useinkaan ole yhtään sen onnellisempia. Vaan haluamme aina jotain lisää, valitamme "rankasta" arjestamme ja siitä, että sijoittamiseen ei jää tarpeeksi rahaa. Ja unohdamme, että isoäitimme pesivät pyykkinsä järvessä käsin, menettivät lapsiaan tuhkarokon ja polion jälkitaudeille, sodille ja aliravitsemukselle.

Opimmeko milloinkaan sanomaan, että tämä riittää minulle, en halua enkä tarvitse enempää. Kaikki on tässä hetkessä, eivät menneisyyden muistoissa eivätkä tulevaisuuden osingoissa, vaan juuri nyt.



PAROLA DEL GIORNO: fatto (m) = fakta, tosiasia E`un fatto ormai conosciuto che il tasso di mortalità infantile è calato parecchio in ultimi cento anni. = Nykyään yleisesti tiedetään, että lapsikuolleisuus on reippaasti laskenut viimeisen sadan vuoden aikana.


Piditkö lukemastasi? Kommentoi tekstin perään tai jaa teksti alla vasemmalla olevan jakolinkin kautta myös muille!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä