Rooman parasta tiramisua?
Aitoa oikeaa tiramisua. |
Viimein joskus pari vuosikymmentä sitten törmäsin jossakin vanhassa lehdessä muistaakseni Susanna Rahkamon tiramisureseptiin. Se vaikutti yksinkertaiselta mutta hyvältä: muutama hyvä raaka-aine eikä liikaa monimutkaisia vaiheita.
En enää muista alkuperäistä reseptiä, sillä vuosien varrella olen kehitellyt siitä omanlaiseni. Meni pitkään, ennen kuin ymmärsin kuinka hyvää tiramisua reseptillä saa aikaan:
Kuka tahansa sitä on maistanut, kehut ovat olleet runsaat ja aidot. Olen valmistanut sitä niin juhliin, arkijälkiruuaksi vieraille, oman perheen pieniin juhlahetkiin, mieheni kollegoille molempien lasten syntymän kunniaksi (kollegat taitavat toivoa, että meille syntyisi oikein monta lasta). Myös anoppilassa tiramisuni sai vierailta pelkkiä ylistyksiä, samoin Suomessa käyneiltä italialaisilta vierailta.
En tiedä, millä tavoin muut tiramisunsa tekevät, mutta minusta ainoa oikea tapa sitä valmistaa on sotkea sekaisin valkuais- ja keltuaisvaahtoja, tomusokeria, aitoa mascarponejuustoa, espressokahvia sekä Helmi-espressolikööriä savoiardi-keksien kanssa. Lopputulos on samettisen pehmeää, lusikoitavaa, yhtä aikaa raikasta ja makeaa jälkiruokaa, jossa maistuu kahvi ja likööri juuri sopivasti.
Tiramisun ei mielestäni kuulu olla liian tiivistä (ei siis kakkumaista), eikä liian laimeaa, puhumattakaan vetisyydestä, jollaisia jotkut kahviloiden ja ravintoloidenkin tarjoamat tiramisut joskus ovat. Lisäksi täytteessä pitää olla hyvin ilmaa eli kananmunat hyvin vaahdotettu ja riittävästi mascarponea, jotta siihen tulee samettinen ja suussasulava rakenne.
Nämä ominaisuudet mielessäni suuntasin pari päivää sitten Albanoon, pikkukaupunkiin 30 kilometrin päässä Rooman keskustasta. Kuten monet pikkukaupungit sillä suunnalla eli Castelli Romani -alueella, (Areccia, Frascati, Castelgandolfo jne.) siellä vallitsee viehättävä, hyvällä tavalla vähän unelias mutta kuitenkin eläväinen tunnelma. Paljon kahviloita, pizzapaikkoja, 80-luvulle tyylivalikoimaltaan jämähtäneitä pikkuputiikkeja (Albanossa tosin paljon myös oikeasti hyviä vaatekauppoja). Rapistuneita rakennuksia, ikkunoista roikkuvia pyykkejä, pikku piazzoja. Suihkulähteitä, kadulla palloa potkivia pikkupoikia, kukkuloilta avautuvia tajuntaa laajentavia maisemia, jotka ulottuvat merelle asti.
Albanossa lisäksi odotti erityisyys, Rooman parhaimmaksi mainostettu tiramisú. Kaupungin pääkadulla sijaitseva Pompi-niminen kahvila on 60-luvulta asti keskittynyt tiramisun valmistukseen. Nyt kahvilaa pyörittää mieheni vanha koulukaveri, jota samalla kävimme moikkaamassa. Olivatko hänen tiramisunsa todella Rooman parhaita?
Maistoimme perinteistä kahviversiota, vaikka tarjolla olisi ollut monenmakuista tiramisua. Pahvilaatikkoon pakattu herkku näytti ainakin päällepäin oikein hyvälle. Lusikka upposi jälkiruokaan kuin pehmeään voihin, ja huomasin heti mielenkiintoisen seikan. Tiramisun koostumus oli täsmälleen sama kuin omassa tiramisussani. Ensimmäinen lusikallinen paljasti, että makukin oli hyvin lähellä samaa. Hyvin lähellä, mutta ei ihan.
Mieheni kanssa totesimme yhteistuumin, että minun tiramisuni on piirun verran parempaa. Vähän makeampaa, vähän täyteläisempää, vähän pehmeämpää. Suklaapalatkaan eivät oikein tehneet oikeutta tiramisulle.
Olen maistellut lukemattomia tiramisuja, erinomaisia, hyviä ja huonoja Italiassa ja Suomessa, eikä mikään niistä ole ollut yhtä hyvää kuin vanhasta naistenlehdestä muinoin bongaamani resepti. Pompi-tiramisu pääsi lähelle, mutta ei silti edes rinnalle. Tuli ihan ylpeä ja onnellinen olo. Jos vaikka en elämässäni ole suuriakaan saanut aikaan enkä paljon konkreettisia taitoja oppinut, niin ainakin osaan tehdä Rooman (ja ehkäpä koko maailman?) parasta tiramisua!
Grazie per aver condiviso le informazioni. Puoi anche trovare il blog di ricette del tiramisù qui per farlo tornare a casa.
VastaaPoista