22 tuntia tauotonta menoa ja pitkän matkan hyvät eväät

Pimpan kanssa Roomaan.
Mitä yhteistä on Vasco Rossilla, Pimpalla ja Marimekon isolla laukulla? Kaikkia näitä eli italialaista laulajaa, piirroshahmoa ja tarpeeksi isoa eväskassia tarvitaan, kun lähdetään matkustamaan autolla Helsingistä Roomaan.

Ilman niitä matkasta tulisi paljon vaikeampi, ellei suorastaan mahdoton. Sen voin todeta kahdeksan Euroopan-ylityksen kokemuksella, jos oikein lasken. Tällä kertaa teemme poikkeuksen eli jätämme suosiolla väliin Itämeren ylityksen Saksan-laivalla (edellisestä, vähemmän onnistuneesta ylityksestä voit lukea täältä), ja valitsemme lyhyemmän laivareitin. Automatka alkaa huomenaamulla siis Tallinnasta.

Se toki tarkoittaa kolmea autolla-ajopäivää kahden päivän sijasta. On siis entistä tärkeämpää, että kuski voi kuunnella lempimusiikkiaan Vasco Rossia, lapsi viihtyä Pimpa-piirrettyjensä parissa ja koko perhe tyhjentää eväskassia pitkinä ajotunteina ja -päivinä. Kun takana on 400 kilometriä ja takana lähes yhtä pitkä matka, kello käy neljää iltapäivällä ja pahimmassa tapauksessa koko matkanteko tyssää mateleviin ruuhkiin, kaikenlaiselle viihdykkeelle ja hyvänmakuiselle ja virkistävälle syötävälle on paljon käyttöä.

Ensimmäinen Helsinki-Rooma -automatkamme tapahtui vuonna 2007. Siitä matkasta ei paljon muistikuvia ole jäänyt, sattuneesta syystä:

Ajoimme koko noin 1900 kilometrin Rostock-Rooma -välin yhteen putkeen, 22 tunnissa. Vielä tietämättöminä matkan matkan todellisesta pituudesta (eli miltä se tuntuu autossa istuessa) ryhdyimme tähän uhkarohkeaan Euroopan ylitykseen naiviisti uskoen, että paras ratkaisu olisi ajaa tauotta perille.

Jo ennen kuin tuhat kilometriä oli mittarissa, olimme jo tulleet toisiin aatoksiin. Korkkasimme juhlan eli tuhannen kilometrin rikkoutumisen kunniaksi auki jälleen yhden Redbull-tölkin, ja mietimme haikeina miten ihanaa olisi olla jo perillä. Siinä vaiheessa jäljellä olevat 900 kilometriä tuntuivat kuitenkin vielä sen verran vähäisiltä, että emme sittenkään kurvanneet lähimmän hostellin pihaan.

1300 kilometrin kohdalla aukesi seuraava Redbull, ja siitä lähtien niin taisi tapahtua sadan kilometrin välein. Jotta väsymyksestä saa lukijakin jonkinlaista kuvaa, aikataulumme oli seuraava: Saksan-laiva saapui Rostockiin hieman ennen puoltayötä, ja autobaanalla olimme pian sen jälkeen. Jälkikäteen ajatellen järkevin ratkaisu olisi tietenkin ollut nukkua siinä välissä hyvät yöunet jossakin, mutta jostakin kummallisesta syystä emme niin tehneet.

Nuoruuden vimmalla ja ensimmäisen automatkan aiheuttaman innostuksen voimin yö meni helposti ajaessa. Eihän tässä edes väsytä, totesimme innoissamme. Eikä aikaisin aamullakaan vielä tuntunut kovin vaikealta, mutta tietenkin se väsymys jossakin vaiheessa iski, jossakin siinä yhdeksän, kymmenen kieppeillä. Siinä vaiheessa alkoi se vimmattu energiajuomien litkiminenkin.

Ja vaikka aiemmin sanoinkin, etten matkasta mitään muista, niin ei se ihan totta sittenkään ole. En nimittäin ikinä unohda sitä peripohjaisen väsymyksen, hönttiyden ja sekavuuden tunnetta, joka oli seurausta yöunien jäämisestä väliin, tuntikausien autossa istumisesta ja jatkuvasta piristävien juomien ja muun sekavan matkaevään nauttimisesta. Muistan myös sen, kuinka loppumatkasta jouduin nipistelemään mieheni käsivartta ja läimäyttelemään hänen poskiaan, sillä hän pelkästi nukahtavansa. Kävimme myös läpi jokaisen muistamamme hölmön autoleikin, jonka tiesimme, kuten kuka näkee eniten keltaisia autoja, mitä tiedät ystävästäni ja niin edelleen. Pelkkä Vasco Rossi kun ei enää riittänyt.

Jokainen pysähdys oli hartaasti odotettu juhlahetki, myös takakontissa matkaaville koirillemme, jotka takuulla eivät voineet käsittää, miksi olimme lähteneet loputtomalle automatkalle. Ne kyllä tavallisesti pitävät autossa matkustamisesta, mutta liika oli varmasti niillekin liikaa. Joka pysähdyspaikalla alkavasta innokkaan epätoivoisesta haukkukonsertista päätellen nekin olivat joka ainoan pysähdyksen tarpeessa, jonka teimme.

Perillä Roomassa olimme myöhäiseen päivällisaikaan eli kello kymmenen kieppeillä. Mieheni oli niin suunnattoman väsynyt, että painui saman tien pehkuihin syömättä muruakaan. Minä söin munakoisovuokaa appivanhempieni ja kylässä olleen tädin kanssa silkasta kohteliaisuudesta, sillä tiesin anopin valmistaneen lempiruokaani vähän niin kuin minua varten. Oli siinä heillä minussa katselemista, silmäpusseineni ja vitivalkoisine kasvoineni. Täti pyöritteli päätään ja kysyi, eikö sitä lentokoneellakin pääsisi.

Moiseen järjettömyyteen emme ole enää sortuneet. 22 tunnin ajaminen putkeen ilman yöunia (eli edellisen päivän valvominen mukaanlukien) vastaa vähintään lievää humalatilaa, eli tosiasiassa olimme matkan loppuvaiheissa todellisessa vaarassa joka hetki. Seuraavat reissut olemme tehneet vähintään kahdella yöpysähdyksellä, ja lapsen synnyttyä kolmella. Roomaan on huomattavasti paljon mukavampi matkustaa autolla, kun aikataulu on väljempi ja ehtii joka ilta jopa käydä kunnon kävelyllä yöpymispaikassa, syödä hyvin paikallisessa ravintolassa ja aamulla ihailla paikallisia maisemia kiireettömän aamiaisen jälkeen.

Huomenna alkava matka kestää peräti kuusi päivää, sillä paitsi että yövymme ensimmäisen yön Liettuan ja Puolan rajalla ja toisen Berliinin liepeillä, vietämme kolmannessa yöpymispaikassa eli Trenton lähellä Nova Levantessa kolmen yön miniloman. Edelliset matkat ovat saaneet meidät ihastumaan pieniin alppikyliin, ja nyt toteutamme haaveen kiireettömästä oleilusta yhdessä sellaisessa. Vihreät alppiniityt, solisevat vuoristopurot ja herkullinen Trentino Alto-Adigen ruoka, täältä tullaan!

Kunhan ollaan ensin selvitty Via Balticasta. Ilmassa on jälleen uutta jännitystä, kun totutun 27 tunnin laivamatkan sijaan edessä onkin 3 tunnin Suomenlahden ylitys ja heti perään koko päivä ajoa. (Jos haluat lukea edellisestä autoreissustamme, teksti löytyy täältä). Mutta kun tietää, että yhden päivän lisäajolla säästää rapiat tuhat euroa selvää rahaa, ei urakka pelota. Sitä paitsi, onhan meillä Pimpat, Vasco Rossit ja ne eväät. Toisin kuin ensimmäisellä kerralla, tällä kertaa kassista löytyy enimmäkseen terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, kuten kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, mustaherukoita, herneitä, raakasuklaata ja kirsikkatomaatteja. Energisempi olotila matkan aikana on siis senkin puolesta taattu. Hyvillä eväillä jaksaa pitkälle!


Kommentit

  1. Hyvää ja ennen kaikkea turvallista matkaa sekä pitkää pinnaa! Niin ja nauttikaa lomastanne:-) Kuinka kauan olette reissussa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Nautitaan varmasti, viiden viikon reissu on edessä. Ainakin lämmintä pitäisi riittää, Roomassa tällä hetkellä 38 astetta ja rapiat päälle1 =) Toivomuksena jopa on, että vähän saisi tuosta lämpötila laskea... Matkallakaan ei varmaan tule paleltamaan, sillä Puolassakin näyttäisi olevan 30 astetta luvattuna.

      Poista
  2. Hyvää matkaa ja aurinkoista Italiaan paluuta! hyvät reittisuunnitelmat, koko Italia on täynnä niin monipuolista nähtävää ja erilaista luontoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinkoa ainakin varmaan tällä kertaa riittää, toisin kuin edellisellä Rooman-reissulla... Totta, Italiassa on niin paljon erilaisia paikkoja ja nähtävää! Aiemmin automatkoilla ollaan yövytty tosi kivoissa alppikylissä (en nyt tähän hätään muista mitään nimiä...) ja nyt on mukavaa kun saa viettää vuorilla useamman päivän.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin