Valkosipulikoukussa roomalaisten jalanjäljissä

Valkosipuli on italialaisessa keittiössä perusainesosa. Mitäpä olisi kunnon tomaattikastike, bruschetta-leipä tai basilikapesto ilman valkosipulitujausta, puhumattakaan klassikosta aglio, olio e peperoncino! 

Minäkin tutustuin valkosipuliin perusteellisemmin vasta italialaisen keittiön myötä. Sitä ennen valkosipulinsyöntini oli rajoittunut muutamiin maistelukertoihin ja tallinnalaisten ravintoloiden valkosipuliruisleipään. Vieraillessani aikoinaan erään erityisen valkosipulihullun kaveripariskunnan luona katsoin hitaasti, kun he silppusivat raakaa valkosipulia leivän päälle ja kilvan kehuivat, kuinka hyvää on. Taisin uskaltaa maistaakin, mutta ei se valkosipulirakkaus siitä vielä roihahtanut.

Vasta kun tajusin, miltä maistuu tomaattikastikkeessa pitkään ja huolella hautunut valkosipulinkynsi, ymmärsin olevani valkosipulikoukussa. Toinen makuhermoja hivelevä elämys on paahdettu maalaisleivän viipale ja sen pintaan hierottu valkosipulikynsi, loraus hyvää oliiviöljyä ja pilkottua kypsää makeaa tomaattia eli bruschetta. Varsinkin kun on sitä syödessä nälkä ja usein on, alkupalasta kun on on kyse, valkosipulileipä maistuu maailman parhaalta ruualta.

Nykyään syön valkosipulia ihan paljaaltaankin ja nimenomaan bruschettaleivän kanssa, eli teen samoin kuin "oudot" kaverini aikoinaan. Mikä tästä onkaan seurauksena?

 Valkosipulinhajuinen hengitys tietenkin. Itsehän sitä en haista, joten ongelma ei ole omani vaan kanssaihmisteni, jotka joutuvat olemaan hengitysetäisyydellä. Tähän pulmaan miehelläni on hyvä konsti. Joka kerta kun hän näkee minun vetävän raakoja valkosipulinkynsiä, raastettua valkosipulia sitruunan, inkivääriraasteen ja lämpimän veden kera (flunssantappolitkua), tomaattikastikkeessa tai lohkoperunoiden kanssa uunissa pehmenneitä kokonaisia valkosipulinkynsiä tai aiemmin mainittua bruschetta-leipää, hän syö itsekin hiukan valkosipulia.

Kun molemmat ovat sitä syöneet, haju ei enää tunnu kummankaan nenässä. Niin kummallisesti se vain menee. Mutta jos kutsumme sinä iltana vieraita tai menemme itse vierailulle, asia voi olla ongelmallisempi - muiden kannalta.

Jos oikein paljon syö valkosipulia, sen haju tunkee läpi jopa hiessä. Tähän pisteeseen en onneksi vielä ole joutunut, ja mitä ilmeisimmin siihen vaaditut valkosipulimäärät ovat ihan omaa luokkaansa. Ainakaan vielä noin 10-15 valkosipulinkynnellä hiki ei valkosipulilta haise, ei omastani eikä toivottavasti rehellisten läheisteni mielestä. Sen enemmän en ole kerralla syönyt, vaikka kuinka valkosipulikoukussa olenkin, vaan päiväannos liikkuu siinä 2-5 kynnen tietämillä. Erikoistapauksissa eli kun ruokalistalla on lohkoperunoita, 10-15:en. (Superhyvien lohkoperunoiden resepti löytyy tästä tekstistä.)

Valkosipulin mahdollinen haju hengityksessä tai hiessä on kuitenkin pieni paha, eikä sen takia pitäisi jättää valkosipulia syömättä, kuten esimerkiksi anoppini tekee. Hän on koko elämänsä aikana syönyt esimerkiksi pestoa ihan vain muutaman kerran, mikä on hämmästyttävää italialaiselle ihmiselle. Pesto on hänen mielestään kyllä todella herkullista, mutta sitä ei kuulemma voi syödä valkosipulin vuoksi - pitäähän sen  verran ajatella kanssaihmisiä.

En tiedä oliko kommentti tarkoitettu heitoksi valkosipulilla herkuttelevan miniän suuntaan, mutta vaikka näin olisi, anoppi on hakoteillä. Pestoa ja muutakin valkosipuliruokaa syö koko Italia, joten teoriassa kukaan ei ajattele kanssaihmisiään - tai sitten ongelma onkin niiden harvojen (kuten anoppini), jotka eivät valkosipulia syö. Me jotka syömme, emme sitä haista. Kätevää!

Tähän on toki lisättävä, että sääntö tepsii vain, jos valkosipulia syö yhtä aikaa.  Jos toinen on syönyt sitä lounaalla ja toinen päivällisellä, niin jossakin vaiheessa päivää haju tuntuu molempien nenässä, etenkin jos kanssakäyminen on kovin läheistä.

Totta puhuen minä en muista, milloin olisin haistanut jonkun ihmisen hengityksestä ainakaan häiritsevää valkosipulin hajua - vaikka en olisi itse sitä syönyt moneen päivään. Ehkä jotkut ihmiset ovat vain herkempiä joko tuottamaan hajua hengitykseensä tai sitten haistamaan sen muiden hengityksestä.

Ja jos haluaa ottaa varman päälle ja ajatella muita, persiljan syöminen valkosipuliaterian jälkeen auttaa. Myös fenkolin tai kardemumman siemenien pureskelusta on apua.

Mutta miksi valkosipuli saa hengityksen haisemaan? Syy siihen on valkosipulin sisältämät yhdisteet (mm. rikkivety), jotka voivat lisätä suussa jo olevien bakteerien määrää ja aiheuttaa pahaa hajua. Rikkiyhdisteiden hajoaminen elimistössä aiheuttaa myös tunnusomaista valkosipulin hajua sitä syöneillä ihmisillä.

Valkosipulia kannattaa syödä hajusta huolimatta siksikin, että se on niin tavattoman terveellistä. Se tuhoaa viruksia, bakteereita ja sieniä, ja siitä voi olla apua monenlaisiin vaivoihin kuten keuhkoputkentulehdukseen, astmaan, ruoansulatusongelmiin, kihtiin, jalkasieneen...  Erään tutkimuksen mukaan valkosipulin sisältämä rikkivety (eli sen hajua aiheuttava ainesosa) voi olla jopa 100 kertaa tehokkaampi lääke tuhoamaan kampylobakteereita kuin esimerkiksi yleiset antibiootit erytromysiini ja siprofloksasiini.

Jalkasienilääkkeeksi valkosipulin  ymmärsivät jo muinaiset roomalaiset, sillä Rooman sotilailla oli tapana pistää valkosipulinkynsiä varpaiden väleihin sieni-infektioita estämään. Nerokas idea - ei ihme että valkosipuli on ollut maailmassa käytetyin lääkekasvi aina muinaisista ajoista 1800-luvun lopulle. Roomalaiset käyttivät valkosipulia myös mm. potenssin nostattamiseen ja valmistivat siitä lemmenjuomia. Miltähän moinen coctail mahtoi maistua...

Paitsi antibakteerinen, valkosipuli on myös antifiammatorinen eli tulehdusta lieventävä. Sillä on roolinsa myös siis esimerkiksi sydäntautien ennaltaehkäisijänä (sillä on todettu olevan vähentävä vaikutus toiseenkin sydäntaudin merkkiaineeseen eli verihiutalekasaumiin,  jotka voivat aiheuttaa suonitukoksia ja sydänkohtauksen).

Valkosipulin syöminen raakana ei ole pelkkää äärimmäisten valkosipulisuiden hommaa, vaan se olisi suositeltavaa ihan kaikille - raa`assa valkosipulissa terveellisiä yhdisteitä ja aineita on eniten ja kuumennettaessa moni niistä tuhoutuu (mm. C-vitamiini). Valkosipulista enemmän kiinnostuneille suosittelen täältä löytyvää artikkelia.

Valkosipuli oli yhtenä ainesosana tämänkiniltaisessa päivällisruokalajissamme, jonka kokeileminen oli seurausta yhä jatkuvasta innostuksestani löytää terveellisempi ja ravitsevampi dippikastike kaupan dippijauhesekoitusten tilalle:

BABA GANOUSH -DIPPIKASTIKE ( n. 4 dl)

2 luomumunakoisoa
1 dl tahinia
1 sitruunan mehu
3-4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
ruususuolaa
(chilijauhetta)

Leikkaa munakoisoista kannat pois ja halkaise munakoisot kahtia. Laita puolikkaat uuninpellille leikkauspinta alaspäin ja valele puolikkaat oliiviöljyllä. Paahda 250-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia eli kunnes kuoret ovat mustuneet. Anna jäähtyä hiukan ja poista kuoret. (Jos munakoisot ovat olleet uunissa tarpeeksi kauan, kuori irtoaa helposti käsin.) Soseuta tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella munakoisot, valkosipulinkynnet, tahini ja sitruunamehu sekaisin tasaiseksi tahnaksi, lisää pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja mausta suolalla ja halutessasi chilijauheella tai muulla mausteella. Lisää tarjoiluvaiheessa tahnan päälle hiukan oliiviöljyä pinnalle. 

Täyteläinen, aromikas ja terveellinen dippi. Käytimme sitä jälleen hampurilaiskastikkeena, tällä kertaa täysjyväsämpylöiden, salaatin, varhaispunasipulin ja halloumi-juuston kanssa. Mieheni, joka tavallisesti ei pidä munakoisosta, söi dippiä hyvällä halulla ja kehui makua minkä ehti. En tietenkään ollut kertonut dipin pääraaka-aineesta, ja kun kerroin, ällistys oli suuri. Lopulta oli hänenkin myönnettävä, että kyllä munakoisosta saa hyvääkin aikaan. Ja mikä parasta, munakoison ravintoaineista ja fytokemikaaleista suurin osa (siinä on mm. runsaasti kasvisteroleja, fenoleja ja antosyaniineja sekä B6-vitamiinia, kuitua, kaliumia ja mangaania) kestää tuhoutumatta kypsennystä, dipin muodossa on mahdollista saada kaikki munakoison hyvä, vaikka ei sen perusmausta pitäisi.

Ja tietysti baba ganoushissa maistuu valkosipuli! Mikä onni, että olemme tänään koko perhe syöneet samaa ruokaa, niin kestämme paremmin toisiamme tämän illan.







Kommentit

  1. Mä pääsin viime viikolla todistamaan draamaa, joka valkosipulista tai lähinnä sen puuttumisesta syntyi. Italialainen ystävä alkoi kokkaamaan ja yht'äkkiä hän tuli luokseni aivan oikeasti järkyttyneen näköisenä. Minä aivan säikähdin, että mitä on tapahtunut? Vastaus oli, että valkosipuli oli mennyt huonoksi, joten sitä ei voi käyttää ja näin ollen kastike pitää tehdä ilman valkosipulia. Ystävä oli aivan epätoivoinen, "che posso fare??" Minä jo hetken epäilin, että hän varmaan hyppää autoon ja suuntaa kauppaan, mutta ei sentään. Kastike tehtiin ilman valkosipulia ja ainakin minulle se ihan hyvin maistui, vaikka valkosipulin suuri ystävä olenkin :-)

    VastaaPoista
  2. Tuo on hyvä esimerkki italialaisten raaka-aineuskollisuudesta, valkosipuli kun kerta kaikkiaan kuuluu tomaattikastikkeeseen... =) Ja nimenomaan sen maku: olen itse huomannut, että monet tekevät kastikkeen siten, että laittavat sekaan kokonaisia valkosipulinkynsiä, jotka sitten poistetaan kun kastike on hautunut. Samaten on peperoni arrosti -ruokalajin kanssa, eli uunissa paahdetut paprikasuikaleet, joita anoppini usein tekee. Niihin lisätään kokonaisia valkosipulinkynsiä öljyn kanssa, mutta ei niitä kynsiä kukaan syö. Paitsi minä! Ja muut katsovat minua hitaasti...=)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Hiiriperhe vintillä ja rotanruumis seinässä - elämämme luontokappaleiden kanssa

Savusauna, raskaus ja häkämyrkytys: ainekset pahimpaan painajaiseeni

Hetkiä jolloin kaikki pysähtyy