Baarikaupalla suklaata ja kaupungin täydeltä italialaisen keittiön ihanuutta

Laatusuklaata.
Mitä tekisimmekään ilman italialaista ruokaa! Tämä kuvio tapahtui tänään kaupunkipäivänä Helsingissä: kun lounaspaikan valinta tuli ajankohtaiseksi, pyörimme ainakin kolme varttia keskustan kortteleissa, kävimme tutkimassa ravintoloiden ruokalistoja ja tarkistamassa tunnelmaa. Tekisikö mieli tex mexiä, intialaista vai perusketjuravintoloiden kana-lohkoperunat-grillipihvi -tarjontaa?

Paremmista makuelämyksistä tai suomalaisesta laaturuuasta olisi pitänyt maksaa vähintään parikymppiä per annos, ja monissa halvemmissa paikoissa jo pelkkä ovelta vastaan leijunut paistinrasvan haju vei ruokahaluja.

Kuvio päättyi siten, kuten se on monet kerrat ennenkin päättynyt:

Päädyimme italialaista ruokaa tarjoavaan paikkaan ( tällä kertaa Lasipalatsin Java Bar&Bistro), jossa maistuvan peruspasta-annoksen sai alle 15 eurolla ja tiesi ainakin suurin piirtein etukäteen, mitä makuja oli odotettavissa. Työntekijätkin puhuivat italiaa, joten kotoinen olo tuli kaupan päälle.

Ilman italialaista keittiötä monen ravintolan valikoima olisi huomattavasti köyhempi. Kun miettii melkein mitä tahansa Chico`sia, Rossoa tai muuta ketjuravintolaa, sen listasta iso osa on saanut tavalla tai toisella vaikutteita Italiasta, on pastaa, pitsaa ja italialaistyyppisiä alkupaloja.

Fissaatioomme italialaisia ravintoloita kohtaan vaikuttaa tietenkin oleellisesti se, että puolet perheestämme on italialainen, ja itsekin olen vahvasti imenyt italialaisille tyypillisen tavan jämähtää oman maansa ruokaan myös ulkomailla.  Jokin siinä italialaisessa vaan on, joka vetää puoleensa. Hyvä maku tietenkin, helppous, yksinkertaiset raaka-aineet ja niin edelleen. Kun tilaa italialaista, ei ainakaan kovin pahasti voi joutua pettymään, etenkin kun ei erehdy vertaamaan jokaista annosta Italiassa koettuihin parhaimpiin makuelämyksiin. Koska se että italialaista ruokaa on tarjolla kaikkialla, ei suinkaan tarkoita, että ruoka olisi kaikkialla yhtä hyvää kuin peri-italialaisen mamman keittiössä tai toscanalaisessa maatilamatkailupensionaatissa...

Toinen tänään kaupunkipäivässä huomiota herättänyt asia oli se, että Helsinkiin on ilmaantunut yksi jos toinenkin irtosuklaakonvehteja ja laadukkaita kahveja ja teelaatuja myyvä kahvila. Jokin aika sitten jostakin taisin lukeakin, että suklaan nauttiminen kahvilamiljöössä on tulossa muotiin, ja sen huomaa. Viime viikolla Kampin Kaakaopuussa ja tänään Lasipalatsin Caffissa vitriinit pullistelivat houkuttelevista, käsintehdyistä suklaakohvehdeista, ja viimeksi mainitussa suklaansa sai nauttia haluamallaan tuoreella kahvijauhatuksella tai teelaadulla, vaikkapa kahvijuuttisäkkien päällä istuskellen. Mieheni huomautti, että Caffissa oli jotakin samaa kuin italialaisissa kahvibaareissa: iso baaritiski, jonka äärellä espressot ja cappuccinot nopeasti hörpätään, ja vain pari hassua istumapaikkaa.



Ilahduttavaa on teenjuojan kannalta se, että hyviä teelajikkeita on vihdoinkin tarjolla Helsingissä. Fredrikinkadun The Ounce -teekaupan teet ovat omaa luokkaansa, mutta kyllä tämä Caffista hankittu valkoinen teekin maistuu todella hyvältä:


Kaupunkipäivän jälkeen teetä kului useampikin kuppi, sillä sää on taas muuttunut talviseksi, ja ravintolaa etsiessä kirpakassa pakkasessa ehti tulla kylmä luita ja ytimiä myöten.Kuppikakkuinnostuksen seuraava kokeilu olivat Kinder-kuppikakut (resepti jälleen Sanna Kiisken Ihanat kuppikakut -kirjasta), jotka mansikkateen kanssa maistuivat aika hyviltä. Taikinan sisällä ja maitosuklaakuorrutuksen päällä Kinderpatukan paloja, nam.

Ihan eivät tosin yltäneet edellisten porkkanakuppikakkujen tasolle, mikä oli ihan hyvä asia - eipähän tullut syötyä niitä kolmea peräkkäin kuten porkkanakuppikakkujen kanssa pääsi käymään. Yhdestäkin tuli makeakiintiö enemmän kuin täyteen.




Karkkilakon kannalta Kinder-kuppikakut kolkuttelevat jälleen lakkorikkomuksen rajoja, mutta laitan asian lähestyvän pääsiäisen piikkiin - pääsiäisenähän minulla on lupa syödä Kinder-suklaamunia. Tärkein tavoite karkkilakossa taitaa sitä paitsi olla jo tavoitettu eli päivittäisen älyttömän karkinmässäyksen lopettaminen. Kuppikakku tai pulla silloin tällöin ei ole mitään sen rinnalla.

Ostosten osalta kaupunkipäivä oli onnistunut. Ostosreissun tavoite eli lapsen ulkoiluhousujen löytäminen alennusmyynnistä täyttyi sekin, tosin pelkästään kiitos Kampin "Kampituspäivien". Muutoin olen herännyt hieman liian myöhään metsästämään ensi vuodeksi talvihaalaria, sillä joulun jälkeisten alennusmyyntien tarjonnasta on jäljellä enää säälittävät rippeet ja hankalimmat koot ja värit, kuten vitivalkoinen toppahaalari (sellainenkin tänään osui alennusrekeissä käteen).

Nämä välikausihousut olivat kuitenkin hyvä löytö, ja kurahanskat vielä siihen mukaan.


Päivän söpöin (ja turhin) ostos olivat kuitenkin nämä kerta kaikkiaan mahdottoman epäkäytännöllisen väriset kengät. Olen aiemmin tässä blogissa kritisoinut ja ihmetellyt italialaisten tapaa vaatettaa lapsensa valkoiseen ja toisaalta sitä faktaa, että heidän lastensa vaatteet todella pysyvät aina valkoisina. (Bella bambina - tyylitajua leikkikentällä) Pitkälti sääolojen ansiota varmaan, sillä kuka nyt Suomen kurasäihin valkoisia housuja tai kenkiä ostaisi?

Näyttää siltä, että me ainakin. Tarkemmin sanoen mieheni, joka ihastui heti nähtyään näihin kenkiin (italialaisiin, totta kai) ja sovittamisen jälkeen marssi suoraan kassalle niitä maksamaan.

Tytär oli uusista kengistä vähintään yhtä ihastuksissaan ja totta puhuen kyllä minäkin niistä pidän aika paljon, ja miten muuten voisi ollakaan, kun kyse on leppäkertuista. (Leppäkerttuihastuksestani täällä: Aglio, olio e peperoncino - chilintäydeltä onnea) Nämä ovat sitten niitä kenkiä, joita pidetään kuivalla ilmalla ja sisätiloissa tai Italian reissuilla, eli sen muutama kertaa ennen kuin ennättävät jäädä pieniksi... Tosin näin kauniista kengistä on vaikka koristeiksi - sillä edellytyksellä että eivät käytössä sittenkin kuraannu katseenkestämättömiksi.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Haluatko laihtua? Sairastu koronaan! (Oikeasti en suosittele...)

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Maskilla vai ilman? Ensimmäinen kerta kasvomaskin kanssa oli elämäni hikisimpiä kokemuksia