Espressonnopeaa kyläilyä

Espressoa yllätysvieraille.
Eilen selvisin uloskin asti, ja vielä kaksi kertaa. Lyhyitähän koiraraukkojen lenkit vieläkin ovat, ja varsinkin eilinen iltalenkki. Satoi vettäkin, ja olin kuorruttanut itseni paitsi villapipolla, myös sadeviitalla ja muilla asiaankuuluvilla sadevarusteilla. En ole kohta viikkoon pessyt hiuksiani, eikä olo muutenkaan ollut sairauden jäljiltä kovin hehkeä.

Aikomukseni oli tehdä vain parinsadan metrin lenkki, juuri sen verran että koirat tekevät tarpeensa, ja olin varma, etten vesisateessa törmäisi kehenkään tuttuun. Ei ulkona muita kulkijoita näkynytkään - paitsi kaksi naapuria, joiden kanssa tietenkin piti pysähtyä juttelemaan ja selittämään nuhaistä ääntä ja nukkavierua olemusta. Onneksi kyseessä olivat tutut naapurit, joiden edessä ei tietenkään tarvinnut hävetä toipilasta kotilookia, mutta periaatteessa hieman huvitti. Näköjään on totta, että mitä nukkavierumpana lähtee liikenteeseen, sitä varmemmin tapaa tuttuja. Kuka se sanoikaan, että huulipunaa on laitettava juoksulenkillekin, sillä ei koskaan tiedä, kenet polulla tapaa?

Toisella naapureistani oli isoja uutisia:

he ovat myyneet talonsa ja muuttavat ensi kuussa. Talo on ollut keväästä lähtien myynnissä, joten uutinen oli odotettavissa. Silti iski pieni haikeus ja muutosvastarinta. Nyt he sitten muuttavat ja tilalle tulee ties keitä. Keskustelimme siitä, kuinka pitkään olemmekaan olleet naapureina, ja tajusin havahduttavan seikan: emme ole kertaakaan vierailleet toistemme luona, enkä vieläkään tiedä heidän sukunimeään. Tai siis en sitä muista.

Kun tarkemmin aloin ajatella, en ole käynyt muidenkaan naapurien luona kylässä, korkeintaan ovensuussa jotakin käytännön asiaa toimittamassa. Tarkemmin sanottuna olen kyllä käynyt ja viettänyt runsaastikin aikaa useissakin naapuritaloissa, mutta se oli sitä aikaa kun olin pieni ja minulla oli leikkikaveri joka toisessa talossa. Leikkikaverini ovat ehtineet kasvaa aikuisiksi ja asukkaatkin vaihtua taloissa, mutta palataakseni nykyhetkeen, en ole käynyt nykyisten naapureideni luona kylässä.

Olisiko tällainen mahdollista Italiassa? Ei ainakaan siinä korttelissa ja niiden ihmisten elämässä, jotka minä siellä tunnen. Anoppilassani kyläilyt naapureiden luona ovat jokaviikkoisia, ja minäkin olen päässyt käymään (liiankin usein eli käytännössä lähes joka kerta kun saavumme Roomaan, sillä naapurin täti haluaa heti nähdä miten tyttäremme on kasvanut) kolmessa naapuriasunnossa viidestä.

Lisäksi olen anoppini mukana vieraillut ainakin tusinassa muussa lähialueen asunnossa tuttujen, sukulaisten ystävien tai entisten naapureiden luona. Myös mieheni lapsuudenystävien vanhempien, alakoulun opettajan ja perhelääkärin keittiössä on kahvit tullut juotua. Näin tapahtui erityisisti ensimmäisinä vuosina, kun anoppini sangen ylpeänä kierteli ympäriinsä esittelemässä poikansa ragazza finlandesea, suomalaista tyttöystävää.

Onneksi tahti on sittemmin rauhoittunut, mutta kyllä minä edelleenkin Roomassa kyläilen moninkertaisesti enemmän kuin koti-Suomessa. Vierailutyyli on mutkaton: anoppi vetää kauppamatkalla tai muuten vain hihasta ja sanoo, että nyt mennään - ja sitten poiketaan pimpottamaan jotakin ovikelloa ja katsotaan, ollaanko kotona. Jos ollaan, niin edessä on noin reilun vartin, korkeintaan kolmen vartin pituinen visiitti, jonka aikana vaihdetaan poskisuudelmia, vaihdetaan kuulumisia ja tietenkin hörpätään espressot.

Vaikka en olekaan kovin sosiaalinen - tai ehkä juuri siksi -  minusta tällainen vierailu on mukavaa. Mennään kylään ex tempore eikä suunnitella viikko- tai jopa kuukausikaupalla sopivaa ajankohtaa. Ei hössötetä tuliaisista eikä jouduta kohteliaisuudesta syömään kaiken maailman pullapitkoja, vaan selvitään pelkällä kahvilla. Eikä tuhrata kyläilyyn puolta päivää vaan ihan oikeasti vain pistäydytään. Kerralla ei tarvitse käydä läpi kaikkia kuulumisia, koska pianhan taas nähdään ja voidaan jutella lisää.

Kysytään oletko kotona, tavataan, juodaan espressot ja lähdetään. Sellainen kyläily on helppoa ja mutkatonta. Miksei meillä Suomessa ole (enää) sellaista kyläilykulttuuria? Monet valittavat, että ihmiset eristäytyvät toisistaan eivätkä enää kyläile toistensa luona, mutta mikäs ihme se on, jos kyläilystä on tullut kuukausi etukäteen päätettävä kalenterin merkintä, jota varten sekä kyläilijän että isännän on käytävä vaivalloisilla ruokaostoksilla ja mietittävä, mitä leipoisi, laittaisi ja veisi tuliaisiksi.

Itsekin olen joskus sortunut siihen ajatteluun, että yllätysvierailut ovat kamalia, koska koti ja oma ulkonäkö voi olla mitä kamalimmassa kunnossa. Olen halunnut tietää vierailuista etukäteen, jotta voin imuroida koirankarvat matolta ja raivata eteiseen tilaa kengille - ja tietenkin varmistua, että pakastimessa on vierasvaraa.

Mutta milloin itse olen yllätysvierailulle mennessäni kiinnittänyt huomiota pölypalloihin tai talon emännän rasvaisiin hiuksiin? Aivan, en koskaan. Asiahan voi teoriassa johtua myös siitä, että kaikkien muiden kodit ja ulkonäkö ovat aina moitteettomassa järjestyksessä, mutta käytännössähän näin ei ole. Olisi siis opittava uskomaan, että lelukasat lattialla tai imuroimaton olohuone ovat viimeisiä tekosyitä, joilla karsastaa oven taakse ilmaantuvia yllätysvieraita.

Muistelen vieläkin iloisena viimeisintä ja pitkiin aikoihin ainoaa yllätysvierastani. Asia tapahtui ihan vastikään, pari tuntia sen jälkeen kun olimme aikaisin aamulla tulleet kotiin Italian-matkalta. Matkalaukut, pussukat ja kaikki autoon kertynyt roina oli leväytetty eteiseen ja olohuoneeseen, lapsi ehtinyt levitellä jälleennäkemisen ilossa puolet leluistaan sekaan, ja itse olin täysin räjähtäneessä kunnossa kuumeen, valuvan nenän ja matkauupumuksen vaivaamana. Ovelle koputettiin, ja ehdin jo manata mielessäni naapuria, perunoidenmyyjää tai jehovantodistajia, jotka tulivat aivan väärään aikaan toimittamaan asiaansa.

Siellä olikin hyvä ystäväni, joka tiesi paluustamme ja oli ajellut meilläpäin. Ja koska emme olleet yli kuukauteen päässeet höpöttämään kunnolla, hän oli ajatellut korjata asiaa heti kun se oli mahdollista. Joimme yhdessä inkivääri-sitruunateetä (hänkin oli flunssassa), teimme päälle vielä yrttimunakkaat ja tietenkin höpötimme niin paljon, että kurkkukipuni hetkeksi häipyi, koska en muistanut ajatella sitä. Mitään piristävämpää ei olisi voinut tapahtua, ja yllätysvierailun tuoma hyvä mieli kantoi pitkälle seuraavina keuhkokuumeenpelkoisina päivinä, jolloin vessassakäynti oli ainoa ponnistus, jonka pystyin tekemään.

Lisää yllätysvierailuja, kiitos! En takaa, että tarjottavana on muuta kuin nopeat espressot ja kotikin voi olla kaaoksessa, mutta jos jotakuta sellaiset riskit pelottavat, soittakoon etukäteen.

Kommentit

  1. Moi Anna!
    Postaus muistutti, että mun on pitäny kysyä, että mistä puruista mä saan parasta espressoa tuolla mun uudella Italialaisella espressopannulla? Tai mitä ite käytät?

    Heidi

    VastaaPoista
  2. Lavazza-merkki on hyvää, ja tummapaahtoista eli espressokahvia pitää olla niin hyvää tulee Eli ei siis mitään tavallista suodatinkahvia, niin kuin jotkut käyttää! Onnea uudelle espressopannulle!

    VastaaPoista
  3. Joo en oo vielä kerenny sitä kokeilla kun en ikinä muista kaupassa ostaa ;D Jotenkin ei oo käyny mielessäkään et Juhla mokasta rupeis tekee :P

    VastaaPoista
  4. Moroo=)
    Pieni korjaus textiisi; En ollut ajelemassa teilläpäin, vaan ajoin teillepäin ihan vaan koska edellisestä tapaamisesta ja höpöttämisestä oli äärettömän kauan..Ja toivoin että olisitte kotona. Muistelin että olisitte jo. (nooh ensi kerralla odotan puolipäivää, enkä paukkaa heti 2n tunnin kotona olon jälkeen kylään) Ja ei, en kiinnittänyt huomiota ulkonäköösi, oliko vaatteet puhtaat tai hiukset likaiset? En muista.. Muistan vain että oli ihana nähdä, vaihtaa kuulumisia ja nauttia kuumasta sitruuna-inkivääri-vesijuomasta parhaassa seurassa=))
    -Hessu Hopo

    VastaaPoista
  5. Kiitos tärkeistä korjauksista Hessu! =) Se sun vierailu oli ihan huippujuttu, vieläkin muistelen sitä lämmöllä. Ja tässä juuri näemme sen, että ei ne vieraat tule kodin tai asukkaan siisteyttä vahtaamaan, ainakaan aidot oikeat ystävät, kuten sinä!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Miksi tehdä piparitaikina itse, vaikka valmistaikinoitakin on?

Kukat haudalla eivät ilahduta ketään - viethän vanhemmillesi kukkia kun he vielä ovat elossa

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Oi Suomi on - vain yksi on juhlista poissa