Luomuporkkanan kallis lumo

Luomuruokaa.
Kiireessä ruokaostoksia tehdessä huomasin vasta kassalla, että mukaan oli tarttunut luomuporkkanapussi tavallisen porkkanan sijaan. En kuitenkaan viitsinyt lähteä kauas vihannesosastolle vaihtamaan, vaan maksoin kiltisti puolen kilon porkkapussista saman hinnan, kuin olisin joutunut kilon pussista maksamaan (tai ainakin suurinpiirtein). Loppujen lopuksi, pyrinhän muutenkin suosimaan luomua aina kun suinkin raaskin eli yleensä kananmunissa. Monen muunkin elintarvikkeen kohdalla olen kyllä kokeillut luomuversioita ja koettanut huomata mahdollisen eron maussa ja mehevyydessä, mutta kovin harvoin olen mitään mainittavaa huomannut. Ja jos olenkin, triplahinta on nopeasti heikentänyt makuasioiden roolia ostospäätöksen teossa.

Toki mahdollinen parempi maku ei ole ainoa asia, jonka takia luomua kannattaa suosia. Tärkein luomun ominaisuus pitäisi kai olla puhtaus ja se, ettei tuotannossa ole käytetty haitallisia kemikaaleja tai muita epäilyttäviä aineita, joilla pitkällä tähtäimellä voi olla vahingollisia vaikutuksia terveydemmelle. Sen kun vain aina muistaisi pitää mielessä, kun on aika priorisoida ja miettiä, mistä kaikesta on valmis maksamaan ja missä asioissa pyrkiä säästämään.

Lounaaksi tarjosin tyttärelle tavanomaista lisuketta eli porkkanaraastetta vasta ostetuista luomuporkkanoista. Tuskin olin ehtinyt lautasen hänen eteensä laskea ja selkäni kääntää, kun kuului äänekäs vaatimus:

"Lisää" Raastoin kiireen vilkkaa toisen porkkanan. Tällaista ihmettä ei vielä ollut koettu, että porkkanaraastetta kinuttaisiin lisää. Suklaata, pipareita, kaiken sortin makeaa kyllä ja tietenkin mämmiä, mutta että porkkanaa tai ylipäätään mitään vihannesta.

Seuraava raasteannos katosi samalla nopeudella, ja taas pyydettiin lisää. En ollut uskoa korviani, ja tietenkin raastoin vielä yhden porkkanan, joka koki pian saman kohtalon kuin edeltäjänsä. "Tosi hyvää!" tyttö mumisi syödessään ja kaapi vielä viimeisetkin raasteenrippeet lautasen pohjalta. Kolme keskikokoista porkkanaa katosi mahaan noin vain, ja varmaan olisi mennyt lisääkin, ellei eteen olisi kannettu seuraavaa ruokalajia eli lihamureketta.

Pakko oli itsekin heti maistaa moista ihmeporkkanaa. Vertailukohteena oli edellisen pussin pohjalle jäänyt normiporkkana, ja sitä sekä luomuversiota vuorotellen maistellessa asiasta ei ollut epäilystäkään: luomu maistui huomattavasti paljon paremmalle. Se oli makeaa ja mehukasta vailla pienintäkään kitkeryyttä, joka usein vaivaa erityisesti isompia talviporkkanoita. Ja vaikka en ollut maustanut raastetta appelsiinimehulla, oliiviöljyllä tai muullakaan kastikkeella, tuntui että siinä olisi jokin kastike ollut luonnostaan.

Minusta taitaa tämän myötä tulla luomuihminen muunkin kuin kananmunien suhteen, ainakin porkkanoiden. Kohta kolmevuotiaan tytön äitinä ajattelen tietenkin paljon sitä, miten opetan lapselleni mahdollisimman terveellisiä ruokailutapoja, joiden avulla hän voisi elää hyvän, pitkän ja terveen elämän. Ruokatottumukset luodaan lapsuudessa, joten paljon voi olla kiinni siitä, tottuuko hän syömään porkkanaa ja kukkakaalia vai pelkkiä kalapuikkoja ja suklaata.

Lisäksi omassa perheessä on varoittava esimerkki siitä, miten käy jos vihanneskasvatus epäonnistuu. Mieheni kieltäytyy järjestelmällisesti kesäkurpitsasta, kaikenlaisista kaaleista, kurkusta, retiisistä, lantusta, retiisistä, selleristä...Listaa voisi jatkaa pitkälle. Paljon on toki tapahtunut edistystä sen jälkeen kun tapasimme, sillä aiemmin myös sipulit, paprikat ja lähestulkoon kaikki salaatit kuuluivat yök-ruokien listalle. Nykyisin herkuttelemme päivittäin erilaisilla salaateilla, punasipulilla ja paprikoilla - chilipaprikoihin miehelleni on jopa siis kehittynyt suoranainen himo (ks. Aglio, olio e peperoncino - Chilintäydeltä onnea)

Tätä taustaa vasten jokainen seikka, joka lisää lapsen halua syödä vihanneksia, on tervetullutta. Ties vaikka omakin kehoni vielä kiittää jonain päivänä, jos siirrymme pikku hiljaa entistä enemmän luomuruuan syöjiksi. Kukkaro ei siitä taatusti kiitä, mutta ehkäpä tasapaino taloudessa säilyy, kun lakut ja muut makeiset jäävät karkkilakon myötä ostamatta.

Se hyvä puoli suomalaisessa luomussa on, että ainakin tietää saavansa rahoilleen vastinetta. Eli luonnonmukaisesti tuotetuksi väitetyn ruuan voi todella olettaa olevan luonnonmukaisesti tuotettua, pitäväthän asiasta huolta monet säädökset ja valvonnat. Luomuyrittäjäksi ei pääse kuka vain, vaan ensin on läpäistävä Eviran tarkastukset, tehtävä hakemuksia, suunnitelmia ja paljon työtä. Vähintään kerran vuodessa on myös annettava kaikki toiminta uudelleen Eviran tarkastettavaksi.

En tiedä, millä tolalla luomutuotannon valvonta Italiassa on, mutta sen tiedän, että italialaisessa tapakulttuuri-ilmastossa monen on vaikea todella luottaa luomuun. Toki valvontaa on myös Italiassa ja luomu kasvattaa suosiotaan siellä jatkuvasti, mutta olen törmännyt useammankin kerran epäilijöihin, joiden mukaan luomumerkki on vain tapa saada enemmän voittoja samasta työstä mitä muut tekevät ilman merkkiä. Toisin sanoen jos sattuu olemaan niin onnekas tai ovela, että onnistuu hankkimaan tuotannolleen luomusertifikaatin, on mahdollista kaksinkertaistaa hinnat ja elellä herroiksi - ja noudattaa kemikaali- ynnä muita kieltoja silloin jos muistaa eikä se ole liian kallista tai vaivalloista.
Italialaista luomupastaa - toivon mukaan. Makua ei ole vielä testattu.
Suomessa ajatellaan lähtökohtaisesti, että muihin voi luottaa, Italiassa taas lähtökohta on siinä, että kehenkään ei pidä luottaa. Siinä kai se suuri ero. Asioilla on varmasti syy-yhteytensä, eli rehellisyysilmasto on maissa vanhastaan erilainen. Itse ainakin uskon suomalaiseen rehellisyyteen sen verran,että vaikea olisi kuvitella suomalaisessa luomutuotannossa paljastuvan vedätyksiä tai huijauksia. Tosin tahdon sinisilmäisenä uskoa, ettei italialaisessakaan, ja luomukananmunia päätyy Roomassakin jääkaappiimme. Luomuskeptikkojen huippuihin kuuluva appiukkonikin on viimein taipunut asiassa ja kantaa lapsenlapselleen kaupasta kiltisti uova biologiche, luomumunia, eikä enää edes marmata tuplavoitot käärivistä tuottajista.

Onkohan muuten Suomessa ketään, joka ei tietäisi mitä luomu tarkoittaa? Ainakaan ruuantuotannon kanssa jollain tavalla työskentelevien parista sellaista ihmistä ei taida löytyä. Siksi olinkin jäädä sanattomaksi äimistyksestä, kun viimevuotisilla Santa Maria delle Molen hunajafestivaaleilla kysyin, onko myytävä hunaja mahdollisesti luomua. Asia kiinnosti, sillä olin juuri sattunut lukemaan italialaisesta Salute Naturalesta, että hunajassa jos missä kannattaisi suosia luomua: mehiläiset siirtävät tuottamaansa hunajaan kaiken torjunta-ainejäämän, joka niiden pölytyskarvoihin tarttuu.

Hunajantuottajan vastaus kysymykseeni oli "Che cosa significa?" Eli mitä se luomu oikein tarkoittaa. Selitin hiukan, ja sitä seurasi erittäin nopeatempoinen ja suurieleinen selitys siitä, että tämän enempää biologico ei voi olla olemassakaan: Mehiläiset keräävät meden ja tekevät hunajan, perheyritys pyörittää purkitusta, myyntiä ja markkinointia.

Annoin asian olla ja luomua tai ei,  ostin pienen purkin hunajaa ihan vain siksi, että perheen lapset olivat piirtäneet purkkeihin niin söpöjä mehiläisenkuvia. Markkinointitaidot siis ainakin olivat kohdallaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kakkainen kotiinpaluu

Tapaninaamun sauna ja muita perinteitä sekä yksi ällikältä lyönyt lahja

Minun valintani: Kuopus täytti kolme vuotta ja jatkan yhä kotiäitinä

Elämää antibioottiresistentin E.colin kanssa ja ajatuksia italialaisesta isovanhemmuudesta

Vuosikymmenen ensimmäinen päivä: läpi aurinkoisen Rooman, läpi vuosien