Mustikkapasta

Upouusi miekka! Ainakaan ei ole muovia... Tänään jossittelen oikein kunnolla, vaikka en muuten siitä pidäkään koska se on niin turhaa. Mutta joskus en voi vastustaa kiusausta. Onhan se aika kutkuttavaa, antaa mielikuvitukselle vapaus ja miettiä, mitä jos voisi aloittaa jonkin asian aivan alusta, tehdä tyystin toiset valinnat. Vanhemmuudessa tällaiset ajatuskulut ovat liiankin vastustamattomia. Lasten kanssa nimittäin tekee niin paljon virheitä jatkuvasti (ainakin minä teen), että korjaamis- mahdollisuus olisi upea juttu. Jos saisinkin takaisin kaikki ne kiivastuksissaan lausutut sanat , tunteidensäätelyssä lapsen tasolle laskeutumisen lukuisat hetket, tuhannet uhkailut, kiristämiset ja lahjontayritykset, joita ei pitäisi lastenkasvatuksessa koskaan tehdä mutta joita kuitenkin koko ajan tekee. (Aihetta olen käsitellyt blogissa usein ennenkin, mm. tekstissä  Äitiydessä epäonnistumisen hetkiä ja rakkauden äärimmäinen testi  ) Jos voisin palata vanhemmuuden alkumetrei...

Kokonaan avautunut hehkuvankeltainen auringonkukka on voimakukka. Minulta on kysytty, miksi haluan avautua itsestäni niin paljon täällä blogissa ( vastaus: sisäinen palo, jonka lähdettä pohdin usein itsekin), tietääkö mieheni mitä kirjoitan (totta kai tietää, millainen parisuhde meillä oikein olisi jos ei tietäisi) ja ajattelenko lapsiani julkaistaessani heidän kuviaan (ajattelen lapsiani aina, joka asiassa ja laitan heidän etunsa kaikessa edelle, miksen siis myös tässä). Ja ajattelenko koko ajan noita vanhoja asioita joista usein kirjoitan, vaivaavatko ne minua edelleen vai miksi minulla on tarve niitä ajatella ja niistä kirjoittaa (vastaus kahteen ensimmäiseen kysymykseen on kielteinen. Ne eivät nimenomaan vaivaa, sillä olen ajatellut ne jo kauan sitten ja kirjoittanut ne halki poikki pinoon moneen kertaan, ja se että kirjoitan niistä uudelleen ja julkaisen niitä nyt johtuu monesta syystä, etupäässä siitä että aiemmin en tajunnut autofiktion voivan kiinnostaa yhtään ketään ei...

Postauksen kuvat Sardinian-lomiltamme v.2008 ja 2009 Kymmenen vuotta sitten elin jännittäviä aikoja. Olimme juuri kotiutuneet pitkältä Rooman-lomalta, olin lähtenyt sinne kuten kaikille muillekin matkoille siihenastisessa elämässäni, kohtu tyhjänä. Mutta tällä kertaa palasin kotiin vatsassani kasvavan uuden elämän kanssa. Edessä oli jännittävä syksy, raskauden mittainen matka kaikkine vaiheineen ja muutoksineen, joka tulisi seuraavana keväänä päättymään esikoiseni syntymään ( halutessasi lue siitä enemmän  tekstistä Elämäni kaunein auringonnousu  ). Takanani oli suurenmoinen kesä, kaikkien muutosten äitien alku, astuminen polulle joka tulisi johtamaan elämäni kauneimpiin hetkiin ja tulisi täyttämään tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden, joka elämässäni oli pitkään vallinnut. Miksi olen täällä, mikä minun tehtäväni elämässä on? Äidiksi tulo oli minulle merkityksen löytämistä ja vahvisti sen, mitä olin jo kauan epäillyt: ihmisen syvin lajinomainen tarve ja lopulta kaikkie...

Uusi kännykkä paremmalla kameralla. Tämän postauksen kuvat ovat vielä ensiräpsäisyjä, mutta ajan myötä todennäköisesti myös kuvien taso blogissani paranee, ulkonäköuudistuksen lisäksi. Tervetuloa ulkoasultaan uudistettuun Mustikkapastaan! Ennen kuin aloitan otsikon aiheesta eli kadonneista yhteystiedoista, kerron pari kappaleen verran uudistuksesta. Sisältö ei muutu kuin toivottavasti parempaa tekstiä kohti, kirjoitan edelleen ajatuksiani, pohdintoja ja elämäni tarinoita aamucappuccinon äärellä teille lukijoille. Visuaalinen ilme sen sijaan on kaivannut freesausta jo kauan.  Tarkoituksena onkin nyt tehdä blogin ulkonäöstä selkeämpi ja raikkaampi, toimivampi ja kauniimpi.  Muutostyöt ovat vielä kesken, joten vakiokävijät voivat varautua lähipäivinä uusiin muutoksiin ja hienosäätöön. Erityisen ihastunut olen blogin mustikka-puolukkakuvioon. Sen on suunnitellut ja vesiväreillä maalannut graafinen suunnittelija Anna Jylhä , joka on hyvä ystäväni, huippulahjakas ja vasta...

Eilen meillä oli poikkeuksellisesti herätyskello soimassa, vaikka oli lauantai. Ei silti että herätyskelloa useinkaan tarvittaisiin, kun perheessä asuu aamuvirkku kuopus, mutta arkiaamuiksi tuo kännykän ikävin toiminto on kuitenkin varmuuden vuoksi viritettävä päälle. Mutta ei viikonloppuaamuina. Eilinen oli siis poikkeus, jolla oli selkeä syynsä: esikoisen koululauantai. Ja sinne mentiin koko perheellä. Näillä koululauantaipäivillä korvataan myöhempi koulupäivä jonkun arkipyhän yhteydessä, tänä vuonna itsenäisyyspäivää edeltävä torstai, mikä mahdollistaa pidemmän vapaan. Lisäksi päivä on hyvä tilaisuus kutsua vanhemmat kouluun ja viettää vähän erilainen koulupäivä. Eilen koulussa oli ensin urheilukentällä juoksukilpailut, sitten pihalla myyjäiset ja kirpputori sekä erilaisia aktiviteettipisteitä. Pikkuveljet eivät olleet uskoa onneaan, kun sanoimme heille että tänään pääsevät hekin kouluun, yhdessä äidin ja isän kanssa (tämä on vielä tärkeää molemmille!) Kuopus sai laittaa oman ...

Yhdessä omenassa voi olla jopa 100 miljoonaa bakteeria. Kun menee italialaiseen kotiin, siihen ei meinaa millään tottua, kengillä sisällä kävelemiseen nimittäin. Että noin vain lompsitaan sisään vaikka millä tahansa saappailla, olkoon ilma ulkona kuiva tai sateinen. Erityisesti lapsilla on vaikeuksia omaksua tätä tapaa, eivätkä he oikein ole omaksuneetkaan. Kun olemme mummolassa, lapset riisuvat automaattisesti kengät heti kun päästään sisään. Ja sitten nonna voivottelee, että mitä te lapset nyt ilman kenkiä heitätte, sukat likaantuu ja jalkapohjat menee mustiksi. Myös kyläpaikoissa lapsemme ottavat melkein aina heti kengät jalastaan. Tai jos eivät ihan heti, niin ainakin heti sen jälkeen kun isäntäväki lakkaa toistelemasta, että kenkiä ei tarvitse riisua, voi jättää jalkaan. Lastemme ajatteluun ei kerta kaikkiaan vain mahdu, että sisällä oltaisiin kengät jalassa. Mikähän siinä on, että kotona heitä kyllä sitten saa olla komentamassa, että älä kävele kengät jalassa sisällä......

Meillä on kesän aikana ollut meneillään kuivaksiopettelun projekti. Ei mikään kunnianhimoinen ja ehdoton, mutta joka tapauksessa olen ollut melko varma että näin syksyn aluksi voisin kirjoittaa hienon postauksen siitä, kuinka meillä opittiin kuivaksi. Ihmislapsen yksi merkittävimpiä etappeja kasvun tiellä on kuivaksi oppiminen. Siksi siitä tohistaan, pohditaan pottaharjoittelun sopivaa aloitusikää, metodeja ja intensiteettiä. Mitä pikemmin se parempi, moni vanhempi tuumii ja ihan syystä, sillä vaipanvaihto nyt ei vaan yleensä kuulu niihin hohdokkaimpiin lastenhoitorutiineihin. Ja kertakäyttövaipat ovat ympäristön kannalta tosi ikävä juttu. Esikoisen kohdalla ajattelin minäkin, että vaipoista on syytä päästä mahdollisimman pian eroon . Ajattelin, että hyvään vanhemmuuteen kuuluu aktiivisuus tässä asiassa eli pottareeneissä. Aloitimme pottaan tutustumisen heti kun lapsi oppi istumaan, ja pitkät tovit hän siinä innoissaan istuikin ja katsoi piirrettyjä. Meni useita kuukausia ennen k...