Ongelmien alku ja juuri

Happohyökkäys sipsipussista.
Eilen oli masentava päivä. Olisi ollut parempi nukkua vaikka aamusta iltaan. Ei se tietenkään onnistunut, sillä kello 10 minun oli oltava hammaslääkäriasemalla juurihoidossa.

On muuten erityisen epämiellyttävä tilanne elämässä, juurihoito nimittäin. Harvoin olen tuntenut itseni niin hermostuneeksi kuin hammaslääkärituolin laskeutuessa alas ja erinäköisten instrumenttien kaareutuessa ylleni tarkoituksenaan ronkkia hampaitani.

Kyseessä oli toinen juurihoitokäynti, ensimmäinen tehtiin reilu kuukausi sitten. Kolmas käynti eli paikkaus on vielä edessä. Yllättäen tämä toinen käynti menikin tosi helposti: ei puudutuspiikkejä (hammas on jo kuollut, ei tunne mitään), vain vähän (sydän)juuria myöten tärisyttävää ronkkaamista juurihoitopiikeillä, yhteensä 15 minuuttia ja tilanne oli ohi.

Tunne oli melkein kuin viimeisimmässä synnytyksessäni: mitä, nytkö se jo on ohi, ja näin vähällä pääsin. Mutta ikävin osuus oli sittenkin hammaslääkärikäynnillä edessä:

Lääkäri tarkasti edellisellä viikolla ihanasti ja ajoitukseltaan täydellisesti (huomaathan ironian) hajonneen toisen hampaani. Se oli tosiaan lähes kokonaan irronnut, hammas, minulta, reilusti alle 40-vuotiaalta ihmiseltä. Luulin aina, että hampaat irtoavat vain vanhuksilta.

Irronnut hampaani on korvattava implantilla, sanoi hammaslääkäri. Se tahtoo sanoa noin 500 euroa köyhempää lompakkoa. Hän varoitteli, että myös nyt juurihoidettava hampaani on sellainen, että parempi olisi vuoden sisällä laittaa implantti siihenkin. Toiset 500 euroa siis.

Juuri kun olin päättänyt, että nyt alan elää säästeliäästi ja laittaa jotakin jopa sukanvarteen, hammaskalustoni alkaa murentua ja kaikki rahani valuvat kirjaimellisesti suusta sisään.

Raha on tietysti vain rahaa, siihen ei pidä liikaa kiintyä, ja kuten mieheni osuvasti ilmaisi, hammasterveyden kuten ei muunkaan terveyden kanssa pidä ryhtyä pihiksi - se on viimeinen paikka pihistellä.

Rahanmenoa enemmän asiassa ärsyttää se, että hampaani ovat niin kaameassa kunnossa. Tässä maksetaan vanhoista virheistä, valaisi hammaslääkäri minua. Siitä, että minulle juotettiin vauvana mehua tuttipullosta yöt läpeensä, siitä että söin koko lapsuuteni ja puolet nuoruudestani karkkia kuin leipää enkä pessyt hampaitani joka aamu ja ilta 2 minuuttia kerrallaan, puhumattakaan hammaslangan käytöstä.

Hyvä jos muistin muutamana iltana viikossa käyttää hammasharjaa suussa. Tarkastuksissa tuloksena oli aina vähintään pari reikää. Jos oli vain yksi, tunsin onnistuneeni.

Vaikka normaalissa ja terveessä suussa reikiä ei ole koskaan. Jos ihminen syö oikein ja lajilleen ominaisesti, reikiä ei pääse syntymään. Mutta ne kaikki sokeriset välipalat, karkit ja napostelut. Liian usein syöminen on kai kaikkein pahinta, olkoon ruoka karkkia tai vaikkapa omenaa. Hampaat kestävät 5-6 happohyökkäystä päivässä, ja joka ikinen syömämme ruoka sellaisen aiheuttaa. Laske siinä sitten, montako ylimääräistä happohyökkäystä tulee, kun tuhoat illan aikana megakarkki- tai sipsipussin tai suklaalevyn, aina välillä päättäen että nyt en syö enää, mutta viimeistään puolen tunnin kuluttua ratkeat taas.

Näin on käynyt minulle lukemattomia kertoja, käy vieläkin joskus.

Sen jälkeen kun reilut kymmenen vuotta sitten aloin hoitaa hampaitani oikeasti hyvin, eli hankin sähköhammasharjan, aloin käyttää hammaslankaa ja samalla kiinnostuksestani ravitsemukseen vähensin turhaa napostelua, reikiä ei ole ollut yhtään.

Mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. Tämä nyt käynnissä oleva on ainakin kolmas juurihoitoni, enää en edes muista. Hampaan halkeaminen oli uusi juttu. Tapahtui kuten toistuvassa painajaisessani, jossa hampaani yhtäkkiä murentuvat ja putoavat suusta; se on joka kerta yhtä kamala painajainen. Onneksi sentään lähti vain yksi, mutta hammaslääkärini varoitteli, että jokainen kerran juurihoidettu hammas on altis hajoamiselle.

Ja jos on itselle enää myöhäistä tehdä muuta kuin alistua juurihoitoihin ja joutua vinguttamaan pankkikorttia hammaslääkärin tiskillä, niin lapsilleni en samaa tulevaisuutta halua. Olenkin heti aloittanut tehopropagandan hampaiden hoitamisen puolesta.

Olen onnellinen, että lasteni kanssa olen pitänyt kiinni ateriarytmistä enkä lähtenyt lohduttamaan tai palkitsemaan heitä välipaloilla tai herkuilla. Siitäkin olen nyt entistä onnellisempi, että olen jaksanut mäkättää miehelleni, anopilleni ja joillekin muillekin, jotka ovat meinanneet käyttää samaa lusikkaa lasten kanssa. Karieksen tarttumisen estäminen on yksi parhaita lahjoja, joita vanhempi tai isovanhempi. voi lapselleen tämän varhaislapsuudessa tehdä.

Paljon parempia ja kestävämpiä lahjoja kuin karkkipussit ja keksipaketit.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Miksi kaksi on ideaali lapsiluku ja pyykkikone ei ole tehnyt meistä onnellisempia

Häviäjät nukkuvat, menestyjät heräävät kello 4.30?